Julkaistu

EI MYYTÄVÄNÄ! – Allekirjoita sinäkin

Kilpailutus ei ole aina hyvästä etenkin kun palvelua valittaessa valinta kohdistuu siihen edullisempaan vaihtoehtoon, joka ei takaa laatua palvelulle. Aivan liian usein saa lukea artikkeleita, ihmisten järkyttäviä kokemuksia siitä miten heikosti esim. läheisen vammaisen asiat ovat. Hoitava/ohjaava henkilökunta vaihtuu kilpailutuksen myötä ja tutut ihmiset katoavat, ihmiset jotka tietävät tarpeesi, toiveesi, osaa huomioida mistä pidät ja mistä et, mikä saa sinut levottomaksi, mikä rauhoittumaan. Kilpailutusta tapahtuu myös vanhusten hoivassa. Jos asia ei koske sinua juuri nyt, tulee kuitenkin päivä milloin asiasta voi tulla sinullekin hyvin tärkeä, joten
allekirjoita sinäkin kansalaisaloite EI MYYTÄVÄNÄ

Taannoin Iive kirjoitti blogissaan aiheesta todella hyvin ja koskettavasti. Kilpailutus ei ole ongelmallista vain vammaisen kannalta, se on haastavaa myös hoitavan henkilökunnan kannalta.
Tekstin voit lukea
täältä

Soten myötä monet asiat tulevat muuttumaan ja pelolla luen erilaisia raportteja missä kerrotaan eri työryhmien ratkovan miten vammaispalvelut jatkossa toteutetaan. On perustettu esim. uusimaalla alityöryhmiä pohtimaan kuljetuspalvelua, avustaja-asioita jne. Ongelmalliseksi valmistelytyön tekee vammaisten kannalta, että meitä ei ole monessakaan ryhmässä mukana riittävästi. On tunne, että meitä ei ehditä/haluta kuulla. Sensijaan on runnottava läpi jokin mikä virkamiehistä näyttää paperilla hyvältä ja säästöjä tuovalta. Eniten tällä hetkellä minua huolestuttaa kuljetuspalvelun tulevaisuus. Joidenkin huhujen mukaan meidät tullaan liittämään Helsingin matkapalveluun ajan oloon koko Uusimaa. Virkamiehet väittävät Matkapalvelusta saadun hyvää palautetta ja asiakkaiden olevan tyytyväisiä. Lukiessa Facebookista tai keskustelualueiltamme saa kyllä toisenlaisen käsityksen.

Säästöjä on aina jostain revittävä, niitä on saatava keinolla millä hyvänsä. Joskus mietin miksi niiden elämää vaikeutetaan joilla on jo muutenkin omat haasteensa. Kukaan meistä vammaisesta ei ole vammaansa valinnut eikä tahtonut. Me emme ole voineet valita, mutta meidän on aina päivästä toiseen, viikosta viikkoon… jaksettava taistella täällä aina vain kovenevassa yhteiskunnassa. On aina perusteltava juurtajaksaen miksi tarvitset jotakin palvelua tai apuvälinettä, osoitettava palveluiden välttämyyden jne. Kaikilla vammaisilla ei kuitenkaan ole voimia tai mahdollisuutta taistella tuulimyllyjä vastaan. Heidän puolestaan tuntuu erityisen pahalta. Ja myönnän kyllä joskus minuakin väsyttää taistella, vaatia, perätä, perustella. Myönnän myös, että pelottaa mikä on meidän vammaisten tulevaisuus. Onko meidän todella alistuttava olemaan kilpailutuksien uhreja, jotta kaupungit/yhteiskunta säästää???

Moni vammainen haluaa tehdä työtä, mutta työllistyminen on vaikeaa. On oltava extra-parempi kuin muut, jotta sinut valitaan. Sittenkin esteeksi voi tulla esim. näkövammaiselle ruudunluvulla toimimattomat ohjelmat. Me kuitenkin haluamme kantaa kortemme kekoon, maksaa veromme, tehdä työtä, käydä harrastuksissa. Meissä vammaisissa on myös niitä, jotka eivät työhön pysty ja tarvitsevat tukiasuntoja, laitoshoitoa tms. On hyvä muistaa ettei se ole valintakysymys vaan pakon sanelemaa. Eikö ole heilläkin oikeus hyvään, ihmisarvoiseen elämään? Ehdottomasti on. Miksi tästä edes tarvitsee kirjoittaa, olla huolissaan?

Jos vielä et ole allekirjoittanut aloitetta Ei myytävänä
tee se nyt heti. Saatetaan asia eduskunnan käsittelyyn.
Muista, jos asia ei ole juuri nyt sinulle ajankohtainen, joskus se voi olla ja silloin sinäkin haluat ihmismäistä kohtelua.
Ps: Joskus toivoisin, että osaisin kirjoittaa aiheesta virallisemmin ja jäsennellymmin, mutta tämä syntyi tajunnanvirtana.

Julkaistu

Uusia tuulia – isoja askeleita

Reilun kuukauden päivät olemme olleet ilman avustajaa ja toisaalta se on tuonut ihanan vapauden tunteen. Ei ole tarvinnut sopia työvuoroista ja siitä milloin on avustajan työaika. Totuus kuitenkin on, että on asioita mihin näkeviä silmiä tarvitaan. Tällä hetkellä minua huolestuttaa miten selviydyn syksyn myyjäistapahtumista, sillä ne ovat ehdottomasti tilanteita missä näköä tarvitaan. Onneksi kaveri löytyi lokakuussa oleville Hyvinvointi-messuille Myyrmäkeen, mutta marraskuisille Vantaan näkövammaisten myyjäisiin, joulukuun Korson joulutori-tapahtumaan ja I LOVE CHRISTMAS Joulumyyjäisiin kaveri uupuu. Koetan kuitenkin olla luottavainen siihen, että asiat järjestyvät ja että se sopiva avustajakin löytyy. Laitoin nyt työpaikkailmoituksen Te-toimiston sivuille. Tällä kerralla ei ollut Facebookissa riittävästi voimaa.

Pohdimme avokin kanssa miten ruokakauppakäynnit pystymme hoitamaan mahdollisimman kätevästi ja muistin ystäväni kertoneen käyttävänsä Foodie.fi-palvelua, joten yhteys häneen kera kysymyksien. Toissamaanantaina iltapäivästä istuimme puhelimessa olevaa Foodie-sovellusta harjoitellen. Nyt olemme kahdesti tilanneet ruokaostokset Kannelmäen Prismasta noutaen tuotteet paikanpäältä. Kotiinkuljetus-mahdollisuuskin on, mutta siihen emme ole perehtyneet. Sovellusta käyttäessä on ollut todella hämmentävää tuotteiden määrät: juustot liki 700, jogurtteja yli 200, juomia toista tuhatta jne. Aika on sujahtanut vauhdilla valikoimaa tutkaillessa.

Ensinmmäisellä tilauskerralla sattui hassusti. lisäsin siikli-perunaa ostoslistaan. Tulkitsin jotenkin, että perunat tulevat kiloittain ja lisäsin 2 kun halusin 2kg perunaa. No arvatkaapa tuliko perunoita kaksi kiloa? No ei, sieltä tuli kaksi perunaa. Väkisinkin pisti hymyilyttämään.

Blogissakin olen pohtinut yrityksen laajentamista kattamaan myös käsityöt. Lopullinen päätös on roikkunut ilmassa eikä ajatus laajennuksesta ole jättänyt rauhaan. Reilu viikko sitten päätin tehdä yritykselleni toimialamuutoksen. Hierontapalvelu sai kaverikseen nyt käsityötoiminnan sekä kaiken laillisen liiketoiminnan. Tuo ”kaiken laillisen liiketoiminnan” tuntuu nykyisin olevan yrityksen jos toisenkin toimialatekstissä. Tiistaina kävin Ura käsillä -hankkeen pajaohjaajan luona tekemässä muutosilmoituksen, koska ruudunluku ei selviytynyt sivuista missä ilmoitus tehtiin. Nyt olo on hiukan hämmentynyt ja odottava. Miten uskalsinkin lähteä tälle tielle. Vielä jokunen vuosi sitten olisin nauranut, jos joku olisi väittänyt minusta tulevan myös käsityöyrittäjä.

Pankkikorttilukijat ovat olleet aina kammotukseni. Työskennellessäni Aktivossa vuosia sitten siellä käytössä oli iso kallis, hirmuisesti nappuloita oleva kortinlukija. Juuri ja juuri osasin sillä painella hinnan mitä asiakkaan tuli maksaa. Jos tuli ongelmia oli haettava heikkonäköinen työkaveri apuun tai asiakkaan kanssa selvitellä asiaa. Omiin tiloihin siirtyessäni ei ollut vaikeaa jättää hankkimatta satoja euroja maksava laite ja vielä kohtuuiso kiinteä kuukausimaksu päälle. Hyvin olemme asiakkaiden kanssa pärjäilleet käteisellä, tilisiirroilla ja laskuilla. Kuitenkin pankkikorttimaksamista kaivataan ja onneksi kehityksen myötä sokeanakin korttilaitteen käyttö on helpottunut. IZettle-kortinlukija toimii Iphonen kanssa ja Iphonen puheohjelma toimii hyvin, toimii myös kivasti IXettle-sovelluksessa. Kävin keskiviikkona ostamassa kortinlukijan. Olen onnistunut parittamaan sen Iphoneni kanssa, mutta tuotelistauksen tekemistä joutuu harjoittelemaan. Jatkossa kuitenkin hieronta-asiakkaat voivat maksaa myös pankkikortilla ja käsityömyyjäisiin voin ottaa laitteen mukaan, joten maksuvaihtoehdot lisääntyvät silläkin saralla.

Totuus taitaa olla, että ilman Iphonea ei enään pärjää. Se on niin paljon muutakin kuin puhelin. Ja siitä on ihan oikeaa hyötyä ja apua arjessa. Mikäköhän on seuraava sovellus minkä koetan ottaa haltuun?

Julkaistu

Henkilökohtaista avustajaa etsimässä

Arkeen paluu toi elämäni ensinmmäisen avustajan irtisanomisprosessin. En lähde täällä retostelemaan syistä miksi päädyin/päädyimme ratkaisuun irtisanoa avustajani koeajan puitteissa. Sen voin kuitenkin kertoa, että se oli hurjan vaikeaa kertoa hänelle. Lopulta päädyin raukkamaiseen tapaan ja tein sen sähköpostitse. Ahdistus oli valtava viestiä kirjottaessa ja odottaessa reaktiota. Vasta kun kaikki viralliset paperit oli saatu toimitetuksi asianosaiselle ja Vantaan kaupungille, olo alkoi helpottua. Toivon todella, että en joudu ihan hetkeen vastaavaan tilanteeseen uudestaan.

Nyt on uuden avustajan rekrytointi edessä. Työpaikkailmoitusta olen koettanut jakaa eri Facebook-ryhmien kautta, oman profiilini kautta sekä oppilaitoksien ilmoitustauluille. Samalla olemme pyrkineet selviytymään arkisista askareista ilman näköapua. Olen määrittänyt hakuajaksi elokuun loppuun mennessä, jonka jälkeen pitäisi kutsua avustajaehdokkaita haastatteluun. Toivottavasti vielä hakemuksia ilmestyy, sillä yllättävän vähäiseksi hakemusten määrä on toistaiseksi jäänyt.

Itse haastattelutilanteessa on oltava tuntosarvet koholla ja hyvin tarkkana kuulemaan ja aistimaan niitä tuntoja mitä haastattelu tuo. Vaikka avustajan tarve on, olen päättänyt olla hätiköimättä. Etsin ja löydän aikanaan sen kenen kanssa haluamme yrittää miten yhteistyö lähtee sujumaan.

Henkilökohtainen avustaja on niin paljon ja tulee niin lähelle, hän saa tietoonsa hyvin henkilökohtaisia asioita, häneen täytyy voida luottaa täysin. Henkilökemioilla on myös iso merkitys. Haastattelun perusteella pitäisi voida ratkaista keheen haastateltuun lähdet luottamuksellista suhdetta rakentamaan. Tämä rekrytointivaihe on raskas, mutta välttämätön. Toivottavasti löydän henkilön, jonka kanssa yhteistyö voisi jatkua mahdollisimman pitkään.

Julkaistu

Lomalla luettu 11 kirjaa

Kesäloman alkaessa (30.6.) aloitin Enni Mustosen kirjan Ruokarouvan tytär, joka on Syrjästä katsojan tarinoita-sarjan viimeinen osa. Kirjasarjahan alkoi Paimentyttö-nimisellä kirjalla, jossa hyvin nuori Iida lähti palvelukseen äitinsä kuoltua. Navettapiiasta piikatytön askeleet alkoivat. Kirjasarjan edetessä Iidan palveluspaikka vaihtui kulttuurihenkilöiden sisäpiiaksi ja lopulta hän perusti oman täysihoitolansa Espooseen. Ruokarouvan tytär-kirjan päähenkilönä on Iidan tytär Kirsti, joka menettää kasvinkumppaninsa Allin,Kirsti ihastuu, mutta ei rakastu nuoreen isäntään. Pariisissa ollessaan hän kohtaa lopulta rakkautensa. Tosin he ovat jo tavanneet aiemminkin teatterikierroksella, jolla Kirsti oli mukana. Kirja oli hyvä ja kiehtova. Mielestäni Enni Mustonen on parhaimmillaan kun hän kirjoittaa kirjoja 1800-1900-lukujen lopulta-alusta. Hän osaa kuvailla sen aikaista elämää uskottavasti ja mukaansa tempaavasti.

Espanjalaisnaisen kesä Catherine Gaskin:in kirja vei mukanaan. Irlannissa asuva äiti ja tytär joutuvat lähtemään kotitilaltaan ja he matkustavat Espanjaan, jossa äidillä on isänsä jättämä talo. Tytär kasvaa nopeasti naiseksi ja avioituu mahtimiehen suosikkipojan kanssa. Liitto ei ole onnellinen. Kirja on kirjoitettu hyvin ja mukaansa tempaavasti. Tarinan mukana kulkee sen ajan ilmiöitä kuten Espanjan sisällissota. Ihan loppuvaiheessa mietin onko kirjaa pitkitettävä niin paljoa, mutta siltikin jäi avoimia kysymyksiä. Miten elämä sodan jälkeen?

Yövyimme äitini luona kaksien eri juhlien välillä. Uni jätti minut heti yhden jälkeen, joten yö kului kuunnellen melkein kokonaan Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia-kirjan. Olen lukenut aiemmin kirjat Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä. Pidin enemmän Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta. Tarina oli koskettava. Kirjan päähenkilöstä tuli pyörätuolissa istuvan miehen avustaja. Mies oli päätöksensä tehnyt matkustaa Sveitsiin klinikalle, jossa häntä autetaan kuolemaan. Tuollainen päätös arvatenkin synnyttää monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Jälkimmäinen kirja Jos olisit tässä oli jotenkin lässähtänyt pannukakku ja jotenkin… Kyllä sen luki, mutta ei se sykähdyttänyt eikä sytyttänyt. Alottaessani tätä kolmatta kirjaa odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta kirja osottautuikin hyväksi. Jess Thomas haaveilee paremmasta elämästä, asuu tyttärensä ja miehensä pojan kanssa. Tytär on matemaattisesti hyvin lahjakas ja se käynnistääkin retken matikkakisoihin. Yrittäjä Ed kietoutuu tarinaan mukaan ja seikkailu on valmis. Kirjassa kuvaillaan ihastuttavasti myös perheen koiraa. Kirjaa kuunnellessa ei välillä voinut nauramatta olla.

Seuraavaksi ahmin Colleen McCulloughin kirjan Kullan kosketus, Alexander Kinross haluaa kohota korkealle elämässään. Hän lähtee kotoaan päätyen lopulta Austraaliaan, jonne hän hankkii vaimon, nuoren tytön. Samalla hänellä on kuitenkin rakkaussuhde toiseen naiseen. Kirjassa henkilöt kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Miten vaimo ja rakastajatar ystävystyvät keskenään, miten rakkaudeton avioliitto kestää, vai onko siinä sittenkin rakkautta ainakin toisella osapuolella. Loppuratkaisu ei jättänyt kylmäksi. Viime talvena luin klassikkona pidetyn Okalinnut, joka oli myöskin hyvä, vaikkakin paikkapaikoin pitkäveteinen. Tässä Kullan kosketuksessa ei pitkävetisyyttä ollut.

Cathy Kellyn kirja Sisarten kesken kertoi Cassiesta, joka halusi olla täydellinen äiti, mutta joka kärsi kovin oman äitinsä menetyksestä. Kirjan toinen päähenkilö Coco ei taas ole ollut kiinnostunut perhe-elämästäeikä lapsien saamisesta. Sisarusten äidin poistuminen kuvioista on tapahtunut jo 30-vuotta sitten, isoäidillä on salaisuutensa. Mikä onkaan totuus ja miten kaikki selviää, lue itse. Kirja oli mukavaa kevyttä luettavaa, sopii siis lomatunnelmaan vallan mainiosti.

Pistekirjojen luku sopii myös kiireettömään tunnelmaan. Mikä mukavempaa kuin istua ulkona lukemassa luonnon ääniä kuunnellen. Pistekirjoja tulee vain lainatuksi kovin harvoin. a. ne vievät paljon tilaa b. on nykykäytäntö järjettömän epäekolokinen. Kirjat tulee vihkoina, jotka lukemisen jälkeen hävitetään. Aikaisemmin Näkövammaisten kirjastosta pistekirjat tulivat kierrevihkoina kirjasalkussa. Lukemisen jälkeen ne palautettiin kirjastoon. Nykyseltään palauttamisen sijaan ne tulee hävittää. Nyt kuitenkin päätin lainata myös pisteillä luettavaa lomalle. Jos Sisarten kesken oli kevyttä ja viihdyttävää lomalukemista samaa ei voi sanoa Jonna Monosen Hiljaa pimeässä-kirjasta. Keveys oli nimittäin todella kaukana. Kirja kertoo saksalaisista turisteista, jotka jäävät henkiin tippukiviluolan sortumisessa. Heidän on opittava liikkumaan pimeässä luolastossa, jaettava vähäiset ruokavaransa. Henkilöt ovat pääosin aika inhottavia ihmisiä ja kaikilla tuntuu olevan oma salaisuutensa, jota oli varjeltava. Ehkä hivenen irrallisena tulee vaikutelma, että luolassa turistien lisäksi on vielä jotain muuta mikä ei minulle oikein selvinnyt. Toisaalta oliko se lie jonkun ihmisen päänsisältä… Kirjassa kuvaillaan hajuja ja ääniä hyvin. Siitä ehkä huomaa kirjailijan itsensä olevan sokea. Luolan pimeydestäkin toki puhutaan, mutta oudon helposti turistit siellä oppivat liikkumaan. Kaipasin ehkä vähän enemmän kuvailua miten näkevä sen pimeyden tuntee ja kokee. Kirjassa on hurjia kauhistuttavia kuvauksia, jotka eivät todella sovi heikkohermoiselle lukijalle. Kyllä kirja piti ahmia saadakseen tietää loppuratkaisun, vaikka välillä kirja ei ehkä ihan minun suosikkikentrejäni ole, se oli kiehtova lukukokemus. Olen seurannut Jonnan Facebook-profiilin kautta hänen kirjaprojektejaan ja odotan innolla esim. milloin Radiopoika saadaan luettavaksemme.

Kate Morton vei puolestaan kirjassaan Salaisuuden kantaja tutkailemaan yli 60-vuotiaan näyttelijäLaurelin n äidin elämäntarinaa. Laurel itse näkee lapsuudessaan jotain sellaista mitä ei kenenkään pitäisi joutua näkemään. Asia vaivaa häntä ja suunnitellessaan hyvin vanhan ja sairaan äitinsä Dorothyn syntymäpäiväjuhlia tajuaa asioiden selvittämiseen olevan aikaa hyvin vähän. Asiat alkavat selvitä ja kirjaan kutoutuu kiehtova tarina. Olen pitänyt Mortonin aikaisemmistakin kirjoista Hylätty puutarha, Paluu Rivertoniin ja Kaukaiset hetket. Kaikissa kirjoissa selvitellään menneisyyden salaisuuksia.

Wilbur Smithin (uusin kirja) Kultainen leijona vie meriseikkailuun. Nuori kapteeni Hal Courtney purjehtii kohti Sansibaria löytääkseen edesmenneen isänsä kätkemän aarteen. Raakalaismainen vihollinen on kuitenkin kintereillä, ja takaa-ajo vie kapteenin Intian valtamereltä aavikolle, maharadžan hoviin ja orjamarkkinoille. Kirja on jatkoa Haukka-sarjalle. Tosin Haukka-sarja on kirjoitettu aikoja sitten ja kirjat olivat paljon pidempiä kuin tämä. Nytkin Smith vei mukaansa taitavalla kuvailullaan, mutta välillä kirjassa oli kiireen tuntu. Olen lukenut kaikki Smithin kirjat mitä äänikirjoiksi on luettu. Joskus sodan raakuuksia on ollut aivan liian paljon, mutta pääosin olen rakastanut Wilburin kirjoja. Ne täytyy ahnehtia, ja niin tämä Kultainen leijonakin.

Beth Lewiksen Suden tie oli hiukan omaperäinen, enkä aluksi meinannut päästä kirjaan sisälle. Kirja kertoo nuoresta Elgasta, joka elää ansastajan kanssa. Elgalle kuitenkin selviää miehestä kamalia asioita ja niin alkaa pakomatka halki erämaiden. Alkutakkuisuuden jälkeen kirja vei mennessään ja kuuntelu kohti loppuratkaisuja tapahtui jopa uittaessani laiturin päässä pohkeitani hyisessä lammen vedessä.

Stephenie Meyerilta luin keväällä Kemisti-nimisen huippuhyvän ja jännittävän kirjan. Loman lopuksi aloitin neli-osaisen kirjasarjan Isabellan ja Edwardin rakkaustarinan. Ensinmmäisessä osassa Houkutus lukiolaiset tapaavat toisensa ja Edward suhtautuu Isabellaan kumman vihamielisesti. Heidän välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Edward ja koko hänen perheensä on hyvin erilainen muihin verrattuna. Heillä on salaisuus, jota varjellaan. Lopulta kuitenkin totuus selviää miksi he ovat niin erilaisia. Koko perhe on vampyyreja. Isabellakin joutuu vaaraan sen vuoksi. Toisessa osassaUusikuu perhe lähtee paikkakunnalta pois. Isabellan ikävä ja tuska ovat hurjat ja hän haluaa joutua vaaratilanteisiin kuullakseen Edwardin äänen. Isabella lähentyy murrosikäisen pojan kanssa, joka kokee muodon muutoksen. Hänestä tulee ihmissusi, joka suojelee väkeä vampyyreilta. Isabellan vaaratilanteisiin heittäytyminen tuo vampyyriperheen sisaren Isabellan luo ja he yhdessä lähtevät Edwardin luo estääkseen tämän epätoivoiset aikomuksensa. Eilisiltana sain tuon toisen kirjan loppuun, jäljellä ovat vielä Epäilys ja Aamunkoi. En ikinä olisi kuvitellut heittäytyväni vampyyri-kirjallisuuden vietäväksi. Ei todellakaan ole ollut minun juttuni, mutta nyt haluan tietää miten tarina päättyy. On siis pakko lukea vielä nuo kaksi kirjaa. Ehkä suuri tekijä on, että kirjat ovat hyvin kirjoitettuja ja tarinaa kuljetetaan kiehtovasti eteenpäin.

Loma on päättynyt (6.8.) ja sen aikana ehdin lukemaan 11 kirjaa, kertonee kenties sateisesta kesästä.

Julkaistu

Minna Pyykön Maailma: Millaista on harrastaa luontoa näkövammaisena?

Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry ja Hannes Tiira järjestivät 9.-10.6. lintujen yö-tapahtuman. Edellisen kerran vastaava tapahtuma järjestettiin toukokuussa 2016 ja silloin olin ensikertaa mukana. Nyt huomaan paljon kehitystä tapahtuneen omassani kyvyssäni tunnistaa lintuja. Reilu viikko sitten järjestetyssä Lintujen yö-tapahtumassa minulle ei tullut uusia tunnistamattomuuksia kuulolle. Sain kokea tunnistamisen riemua mm. vihervarpunen, rautiainen, sirittäjä jotka kaikki olen oppinut tämän kevään ja alkukesän aikana.

Kokoonnuimme perjantaina 9.6. Majatalo Onnelaan viideltä alkaneelle päivälliselle. Sitä ennen ehdimme tovin ulkosalla tutustua toisiimme. Edelliskerran tapahtumasta osallistujat olivat aikalailla vaihtuneet. Itse asiaan pääsimme päivällisen jälkeen milloin seurueeseemme liittyi Yle:n toimittaja Minna Pyykkö. Hän teki ohjelmaansa Minna Pyykön mailma jutun näkövammaisena luontoharrastaminen. Kävelimme rauhalliseen tahtiin Aleksis Kiven kuolinmökin pihaan. Matkalla sinne kuulimme mm. mustarastasta, peippoa, räkättirastasta, vihervarpusta ja viherpeippoa. Samalla Minna jututti allekirjoittanutta lintujen tallentamisesta. Aleksis Kiven kuolinmökin pihassa syvennyimme todella mielenkiintoiseen ja kiehtovaankin keskusteluun osallistujien kanssa. Miten kokea luontoa kun näköaisti puuttuu tai se on hyvin rajallinen. Millaiset asiat merkitsevät luontokokemuksissa eniten, tunnistaako tuoksuista lehtometsän, suoalueen, havumetsän. Miten eri säätilat vaikuttavat aistimiseen. Jäämmekö jostakin paitsi luontokokemuksessamme ilman näköä vai saammeko jopa kokemuksesta enemmän… Minna Pyykkö upealla tavalla jututti meitä eikä käyttänyt aikaa taivasteluun miten mikin on mahdollista tai surkutteluun näön puuttumisesta. Keskustelimme erittäin lämminhenkisessä ja avoimessa tunnelmassa taustalla lintujen laulaessa.

Minna Pyykön mailma tulee sunnuntaisin Radio Suomesta klo 13.30. Eilen istuin mökin pihassa ohjelmaa kuunnellen ja olihan se vähän jänskää kuunnella omia puheitaan niinkin paljon ohjelmassa.Ohjelma on saanut kuitenkin paljon positiivista palautetta positiivisuudestaan ja rennosta jutustelustaan. Itse arvostan Minnan ammattitaitoa työstää puolisentoista tuntia kestäneestä rupattelutuokiosta alle 30 min selkeä, johdonmukainen radio-ohjelma. Kuten muitakin jaksoja myös eilinen jakso on kuunneltavissa Yleareenassa.

Palatessamme takaisin Onnelan pihapiiriin kuulimme mm. kirjosiepon, punakylkirastaan ja tervapääskyjen äänet. Pihapiirissä porukka hajaantui. Kirsin kanssa kävimme vielä rannempana kuulostelemassa lintulajistoa ja yrittämässä tallettaa tervapääskyjä. Eivät kirskuneet tietenkään tallennuksen ollessa käynnissä. Kauempana laulurastas veteli komeasti säveliään. Hyttyset inisivät ja pistelivät. Oli aika lähteä yöpuulle.

Aamuneljältä starttasimme Onnelan pihasta pikkubussilla kohti Järvenpäässä sijaitsevaa lemmenlaaksoa. Siellä nautimme ensiksi eväät ennen kuin lähdimme lintuja kuulostelemaan. Parkkipaikan läheisyydessä tiltaltti soitteli kohtuu nopeatempoisesti säveltään. Oli kuitenkin niin metsän uumenissa hukkuen liiaksi peippojen yms. kovaäänisien taustalle ettei kovin kummosta tallennusta tullut. Kävelymme aikana kuulimme paljon sirittäjiä. Niitä tuntui olevan jokapuolellamme. Laulelipa myös mustapääkerttu, punarinta, hippiäinen, rautiainen perinteisten peippojen lisäksi. Loppuvaiheessa pääsimme kuuntelemaan pajulintuakin. Metsässä tuoksut olivat vahvat ja ah niin voimaannuttavat. Tuomi, koivu, pihlaja, yökaste. Tallennuksia ei tullut, mutta saimme upean luontokokemuksen kesäaamussa. Pääsinpä tunnustelemaan puun runkoa, jota tikat olivat rummutelleet isoille loville. Aina jos luonnossa pääsee tunnustelemaan asioita, se tuo lisäarvoa ja syvyyttä kokemukseen. Tuntuu kovin hyvältä päästä tuoksuttelemaan ja tunnustelemaan kasveja. Eläimiä ei valitettavasti samalla tapaa pääse koskettelemaan. Tosin ilmeisesti luonnonmuseossa sekin on ainakin joidenkin lajien suhteen mahdollista. Olenhan lapsena koulussa täytettyjä eläimiä tunnustellut, mutta motivaatio ei tainnut olla ihan samaa luokkaa niiden tutkimiseen mitä nyt on. Hannes on kertonut paljon kokemuksistaan kun on saanut rengastajatovereidensa kautta olla mukana rengastustilanteissa ja päässyt näin pitämään lintuja kädellään. Se on jotain sellaista minkä minäkin haluaisin joskus vielä kokea.

Hiljalleen oli aika palailla takaisin Onnelaan. Aurinko paistoi ja lämmin kesäpäivä oli noussut ilahduttamaan meitä. Aamuseitsemän jälkeen retkemme oli ohi ja oli kotimatkan aika, joka jatkui meikäläisellä matkalla mökille.

Toivottavasti alkanut kesä tuo paljon upeita luontokokemuksia olivatpa ne lintuihin, kasveihin tai muihin eläimiin liittyvää. Isot kiitokset jälleen Lintujen yö-tapahtuman järjestäjille sekä Minna Pyykölle hienosti kootusta radio-ohjelmasta.

Julkaistu

Mökin pihapiirissä talletettua

Mieheni Rauno nikkaroi muutaman linnunpöntön, jotka on ympäri mökin pihapiiriä laitettu odottamaan asukkaita. Keväällä pihassa pyöri paljon talitiaisia, mutta kirjosieppojen saavuttua talitiaisten äänet ovat vähentynyt. Kirjosiepon ehkä vähän jankkaavakin sävelkulku kantautuu korviimme aamusta iltaan.


Sillointällöin kauempaa kuuluu kuovin, jota isokuoviksikin kutsutaan soidinhuutelua. Pikkukuovi on täällä Etelä-Suomessa huomattavasti harvinaisempi. Kuovin ääni monesti kuuluu harmillisen kaukaa, mutta tulipas se vähän lähemmäksikin ja sain tallenteen.


Kuovista tulee mieleeni viime sunnuntai-illan retkemme mieheni kanssa. Päätimme lähteä etsimään järveä, joka on löydetty lumisena talvena milloin metsässä on ollut hyvä moottorikelkan ura mitä pitkin lumikenkäillä. Silloin lumikenkälenkillämme tupsahdimme järvelle. Kesäaikaan emme sitä kuitenkaan ole koskaan löytäneet. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta sitä tämä sokean ja vaikeasti heikkonäköisen elo välillä on.



Pakkasimme reppuun evästä ja teetä. Lähdimme matkaan luottavaisina järven löytyvän. Kuljimme metsäautotietä pitkin suon laitamille, lähdimme seurailemaan ojaa pitkin. Ilmeisesti oja olisi pitänyt ylittää ja jatkaa polkua pitkin. Me seurailimme ojaa ja lopulta totesimme kiertävämme pientä suolämpärettä ympäriinsä. Otto opasti todella puutteellisesti ja lopulta vedin sitä perässäni itse pitäen Raunon repusta kiinni. Jalat upposivat aika-ajoin lähes polviin ja itikatkin kiusasivat. Kuovi huuteli kerran, lisäksi kuulimme käen ja punarinnan. Lopulta Rauno onnistui löytämään tuloaukkomme, josta pääsimme paluumatkalle, joten järven löytyminen jää toiseen kertaan. Kolmisen tuntia reissussa hujahti.



Mökin pihaan saavuimme kengät likomärkinä, litinä vain kuului askeleista. Saatuamme märät kengät ja sukat pois oli aika kuivata opas Otto 🙂 Arvatkaapa vain oliko herra märkä? Ei kuivempaa koiraa ole nähty suoretken jälkeen. Ei tassuissa ei vatsan alla ollut kosteuttakaan. Kyllä vähän jo hymyilytti, ehkä ärsyttikin. Poika makasi kiepillä tyytyväisenä kuivista tassuistaan toivoen varmastikin ettei vaan ikinä joutuisi suolle uudestaan. Me nautimme pöydän ääressä teestä ja eväistä mökin lämmössä. Joskus linturetket voivat olla myös tällaisia.



Mökin pihassa on pieni lähdepohjainen lampi, jossa vesilinnut käyvät välillä loiskuttelemassa. Jotenkin tuntuu, että tänäkeväänä vierailut ovat lisääntyneet. Tässä jouhisorsa lentelee uiskentelemaan. 🙂

Julkaistu

Kahden retken päivä 26.5.2017

Tapasimme 9.30 blogituttavani kanssa Kauppatorilla, ostimme liput Vallisaaren lautalle ja matkaan pääsimme 9.45 aamun ensinmmäisellä lautalla. Aikaisemmin saareen ei ilmeisesti pääse, ellei ole omaa venettä, mikä on tietysti harmillista ajatellen lintujen aamukonserttia.

Vallisaarihan avattiin vasta viime vuonna yleisölle. Saaren luonto on mielenkiintoinen ja paikkaa on kehuttu kovasti.

Saaressa on luvallista kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin eikä hiekkatieltä saa poiketa. Saarella voi olla edelleenkin räjähteitä metsäalueilla. Niinpä tallennuksia tehtäessä ei hiippailla polulta sivuun lähemmäksi. Lintujen tallentamisen teki myös hankalaksi väen paljous.

Lähdimme kiertämään Vallisaarta välillä pysähdellen kuuntelemaan. Tallennuksia tuli harmillisen vähän, mutta oli mukavaa reippailla auringon paisteessa merituulesta nauttien. Pysähdyimme hiukan ennen Kuninkaansaareen siirtymistä syömään eväitä merkitylle eväspaikalle. Siellä seuranamme oli varis, joka raakkui koko linnun voimallaan. Ihmisvilinä ja lentokone estivät tallenteen syntymisen.

Kuninkaansaareen siirryttiin jonkinlaista aallonmurtajamaista kangasta pitkin.Kuninkaansaaressa oli paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Kiersimme saaren aika vauhdikkaasti luullen meille tulevan muuten kiire ehtiä paluulautalle. Saarella oli havupuita ja kallioita.

Lintutallenteet tulivat Vallisaaren puolella. Lehtokerttu iloisesti meille luritteli pitkät pätkät ja sattuipa vielä niin onnellisesti, että ihmisiäkään ei juuri silloin kohdalle osunut.

Kävellessämme kohden lauttarantaa tuuli yltyi, pysähdyimme kuuntelemaan kaunista laulajaa. Kun olen talletetta kuunteluttanut eri ihmisille lintu on saanut kovin monta lajimääritystä. On veikkailtu kultarintaa, vaikka tyypillinen karheus siitä puuttuukin. Luhtakerttuseksi laulu on liian nopeatempoista ja lintutallenteita paljon tehnyt henkilö lajimääritti linnun tikliksi. Tästä ei taida uskaltaa uutta lajia lisaamme toistaiseksi merkitä, ja jos kyseessä on tikli, sehän meillä jo on huhtikuulta

Lauttarannassa tuttavani katseli mantereen suuntaan, jossa pilvet roikkuivat vettä sataen. Lauttamatkan aikana sade ehti merellekin, mutta maihin päästyämme sade oli mantereella tauonnut. Kotona olin kahden jälkeen, asiakkaita hoitamaan ja syömään ja uuteen reissuun kohden Suomenojaa, jossa Kirsin kanssa tapasimme klo 18.00.

Parkkipaikalle kuului iloinen satakielen laulu ja nenään tulvi jätteen haju. Liikenteen ääni kuului kohtuullisen kovana ja lisäksi lämpövoimala puhkui omaa kohinaansa.

Tulva-altailla oli ilmeisestikin Amerikasta karannut punatavi, jota monet olivat saapuneet katsomaan. Lisäksi vesipääskyt olivat kiinnostuksen kohteita monella. Suomenojan lintualtaathan ylipäätään on käsittääkseni lintuja seuraaville hieno paikka monipuolisen linnustonsa vuoksi. Ja niin tälläkin kerralla moneja eri lajeja altailla nähtiin ja kuuluvimpina niistä olivat lokit ja tiirat. Meteli oli välillä suorastaan korvia huumaavaa. Kirsi näki äänekkäimpien lajien lisäksi mm. lapasorsia, punatavin, vesipääskyt, sinisorsia, nokikanoja. Nokikanoilla oli hautomispuuhat meneillään. Niiden pesiä oli paljon ja lokkimetelistä huolimatta kuulin lyhyen pätkän nokikanan ääntelyä, mutta talletettua en onnistunut. Kirsi sai napatuksi kuvan, mutta lintu käänsi tietystikin pyrstönsä kuvaan.

Altaat ohitettuamme päädyimme ruovikkoalueelle missä rantasipi kaihoisasti huuteli itselleen kumppania. Välillä oli levättävä ja päästeltävä pitkiä piippauksia.

Tallennussaldo oli laihanlainen, mutta kolmisen tuntia vietimme alueella. Kirsi kuvaili minulle lintuja ja välillä koetimme nauhoittaa jonkin kertun liverrystä, mutta liiallinen meteli pisti tallenteet hylkyyn. Ruovikossa myös ruokokerttuset ääntelivät innokkaasti.

Kun kotiuduin olin väsynyt ja iloinen kahden retken päivästä. Liikkua luonnossa, jutella luonnosta kiinnostuneiden kanssa, nauttia eväistä. Retket ovat aina myös paljon muutakin kuin lintujen tallentamista.

Julkaistu

Koko aamun linturetki Vihdin ja Vantaan suunnilla 25.5.2017

Starttasimme luotani klo 5.00 aamulla ajaen Vihdintien varressa olevalle Ylä-Takkulan tilan parkkipaikalle Nuuksion kansallispuiston kupeeseen. Toiveenamme oli kuulla kaakkurin kaakatusta, sillä Silja oli samalla paikalla toissaviikolla retkeillessään kuullut paljon kaakkurien ylilentoja. Kävelimme hiekkatietä pitkin Saarijärven rantaan ja heti matkan alussa pääsimme nauttimaan sirittäjän sirityksestä. Sirittäjän laulu muistuttaa alussa peippoa, mutta jatkuu tasaisena sirityksenä läpi laulun, se on siis helppo tunnistaa.

Järven rantaan päästyämme istahdimme laiturille aamupalasta nauttimaan. Silja kiikaroi ahkerasti, näkyisikö kuikkia tai kaakkureita. Kuikka järvellä kuljeskeli, mutta ei päästänyt ääntäkään. Puolisen tuntia odotimme nauhuri päällä aamuhetkestä nauttien. Sitten olikin aika jatkaa matkaa, sillä olimme sopineet tapaavamme Petikon ulkoilualueella Riikan, jolla äärimmäisen hyvä taito tunnistaa ja kuunnella eri lintulajeja.

Lähdimme kävelemään Petikon ulkoilualueen hiekkatietä pitkin pysähdellen usein kuulostelemaan ja katselemaan. Metsäviklo kuultiin monesti ja se myös näyttäytyi hyvin istuen kelon päällä puron rannassa.

Metsäkirvisen liverrys kuin peipolla, mutta jatkuen hamaan loppuunsa ja joidenkin liverryksien lopussa laaserpyssyn piuputuksia 😀

Vihervarpusia lenteli pienissä parvissa ja opimme tunnistamaan sen keinuvan äänen.

Rautiaisen helinä oli myös uusi tuttavuus.

Mustapääkerttu suostui luikauttamaan muutaman sävelen lähellä laulurastasta. Tallennustilanteessa näkyi myös kahden närhen parittelu, josta kuului pintä käinää muistuttavaa ääntä. Se ei kuitenkaan tallenteessa kuulu. Mustapääkertun laulu muistuttaa mustarastasta, mutta on iloisempaa, kirkkaampaa. Siitä puuttuu mustarastaalle tyypillinen syvä huiluääni.

Petikon ulkoilualueen yllä lenteli tiuhaan tahtiin lentokoneita, joka vähän hankaloitti nauhoittamista, Silti voimme olla retken antiin tyytyväisiä. Saimme vielä kiurun laululentoa pellon yllä, joka on parempi tallenne kuin Liesjärven kansallispuistosta kotimatkalla saatu.

Sää oli retkellämme jälleen erittäin hyvä. Järven rannassa istuessamme aurinko vielä piilotteli hiukan itseään, mutta Petikossa se paisteli lämpimästi liki kolme tuntia kestäneen kiertelymme aikana.

Kiitokset Riikalle retkiseurasta, opimme sinulta paljon lintujen äänistä!

Julkaistu

Ura käsillä -hanke – Nahkatyöt 27.-31.3.2017

Maaliskuun viimeisellä viikolla vuorossa oli Ura käsillä -hankkeen Nahkatyökurssi, jonka ohjaajana toimi kokenut näkövammaisten käsityöopettaja Tarja Hentilä. Kurssi oli yksi eniten odottamistani kursseista. Se oli myös hyvin innostava ja nyt kevään aikana olen hankkinut tarvittavia välineitä mitä nahkatöiden tekemiseen tarvitsee. Lisäksi sain kurssikaverilta nahkapaloja, joten näiden kevään kiireiden jälkeen pääsen kesälomalla työstämään nahkasta jotain oikein mukavaa.

Tällä kerralla olimme aloituspäivän aamuna jo yhdeksän jälkeen tutkimassa erilaisia nahkoja ja valmiita nahkatöitä Tarjan kertoessa eri vaiheista mitä nahkaan tehdään ennen kuin se on käsityöntekijän käsissä. On parkitsemista, värjäystä yms. Ei ihme, että nahka on kallis materiaali. Nahkaa on hyvä käyttää säästeliäästi ja siksi aina on hyvä tehdä sapluunat/kaavat sille mitä on tekemässä, suunnitella työ loppuun asti mittoineen.

Ensinmmäinen työmme oli nahkavyö ja siihen tehtävä sapluuna mihin tulee vyösoljen paikka, soljen kielen paikka, niittien paikat jne.On tarkasti mitattava, jotta kulkurista tulee oikean kokoinen, missä itse vyö mahtuu kulkemaan. Tarkkuutta vaaditaan myös soljen paikan teossa, jotta kieli mahtuu liikkumaan hyvin. Sapluunan avulla katsottiin oikeat kohdat ja reikäsaksilla tehtiin itse vyöhön reiät. Nepparikoneella painettiin niitit paikoilleen.Ja tässä valmis vyö 🙂

Tiistaiaamuna teimme pajaohjaajan Ritvan ohjauksessa lehtiavaimenperän. Saimme valmiiksi leikatun lehden muotoisen pahvimuotin, jota myötäillen nahkan leikkaaminen sujui sokoltakin.Viillot leikattiin joko saksilla tai mattoveitseä apuna käyttäen. En kyllä muista kummalla työ sujui itseltäni paremmin. Tässä avaimenperä kuitenkin valmiina.

Päivä jatkui Tarjan ohjauksessa ja itse aloitin tekemään hapsukorvakoruja. Hapsujen leikkaaminen suoraan ja riittävän ohuiksi oli sokeana vaikeaa ja aika kriittisenä ihmisenä en meinannut olla lopputulokseen oikein tyytyväinen. Hapsut leikattua lisättiin muutaman hapsun päähän puuhelmet. Liimaamalla varmistettiin hapsun päässä olevan solmun kiinni pysyminen. Tämän jälkeen nahkalenkin ympärille rullattiin hapsujen yläreunassa oleva kaistale.Korvakorukoukku pujotetaan nahkalenkkiin ja näin korvakorut ovat valmiit 🙂Korvikset tein verhoilunahkasta, joka on parkkinahkaa pehmeämpää.

Halusin opetella tekemään kuvioita nahkaan stanssaamalla, eli punsseleita apuna käyttäen. Kuviointia harjoittelin ennen varsinaisen työn tekemistä. Huomasin eri kuvioiden olevan hankaluudeltaan erilaisia tuottaa. Vasaralla oli tärkeää osua punsseliin tasaisesti eikä siten, että toinen reuna kuviosta jäisi himmeämmäksi.Kuvioinnin jälkeen mitataan päätetään mihin kohti tulee neppari, jolla koru kiinnitetään ranteeseen. Reikien teon jälkeen neppari kiinnitetään nepparikonetta apuna käyttäen. Korun päät muotoillaan leikkaamalla ja siistimällä ne. Näin on valmis rannekoru kapearanteiselle henkilölle.

Iltapäivästä aloitin nahkalaukun suunnittelun. Halusin laukusta n. 30 cm leveän ja 20 cm korkean. Kun laukun koon olin päättänyt ohuesta kartongista leikattiin kaava.Kaava leikattiin siten, että yhdessä kartongissa oli laukun etu- ja takaosa sekä läppä. Leikkaamisen jälkeen piti päättää miten kauas reunasta punoksen haluaa. Sitä onneksi pystyi vielä muuttamaan, sillä totesimme punontaa harjoitellessamme, että rei’ät tulevat liian kauaksi reunasta. Työharjoittelijan Marjon avustuksella merkkasimme kaavaan reikien paikat ja ei muuta kuin rei’ittämään.

Tiistaina ehdin saamaan valmiiksi kaavan reikineen, joten keskiviikkoaamuna pääsin seuraavaan vaiheeseen. Kun kaavaan saatu reiät reunoihin, on aika asetella se nahkan päälle nahkan reunoja hyväksi käyttäen. Näin pystytään käyttämään nahkaa taloudellisesti. . Kiinnitys tapahtui maalarinteipillä pyrkimyksenä laittamaan teippiä mahdollisimman vähän nahkaan, koska parkkinahka ei pidä liimapinnasta.

Tovin jouduin hakemaan miten parhaiden nahkan leikkaaminen kaavaa myöden onnistuisi parhaiten. Ja löytyihän se toimiva tapa.

Kun nahkapala leikattu kaavaa apuna käyttäen lisätään reiät reunaan.

Reikien teon jälkeen arviointi paljonko nahkanyöriä kuluu punomiseen. Tein laukkuun kaksinkertaisen neuloksen tarkottaen kahdesti pujotusta samasta reiästä. Ennen punomisen aloittamista laukun reunoihin laitettiin ns. tukiliima. Punomisen aloitin keskeltä läppää ensiksi punoen toiseen laukun alareunaan ja sen jälkeen jatkaen toisella nauhan päällä toiseen laukun alakulmaan.

Viimeinen reikä jätetään punomatta, jotta päättelystä tulee mahdollisiman samannäköinen molemmilta puolilta. Opettajan kanssa päätös yhteistyössä. Nahkanauhaa hiottiin, jotta tarttuisi liima siihen paremmin. Tämän jälkeen nnahkanauha viedään kulmasta laukun sisälle ja vedetään sieltä ulos. Lopuksi asetellaan ommel kuten muutkin ompeleet ovat.

Punosta tehtäessä on huolehdittava ettei siitä tule liian löysä. Muutamien pistojen välein on hyvä kiristää sitä, että jonnekin ei jää löysiä kohtia.

Kassi on valmis, lukko puuttuu, joten läpän keskikohdan merkitseminen, päätös mille korkeudelle lukko tulee.

Lukko kiinnitettiin paikoilleen nepparikoneella. Kuvaushetkellä toinen niiteistä on vielä koholla, joten uudelleen puristus.

Lopuksi laukku öljyttiin ja sitten se onkin valmis. Näin sain itsellene nahkatyökaluille pienen laukun.

Keskiviikko-iltapäivästä kurssilaiset lähtivät museokäynnille. Itse jäin sieltä pois, koska iltamenoni takia aikataulutus ei toiminut. Torstaiaamuna työharjottelija Marjo veti rentoutushetken. Laukun sain valmiiksi torstaina iltapäivästä. Kurssin lopuksi ehdin tekemään verhoilunahasta kolmella letitettyjä rannekoruja. Verhoilunahka on ehkä vähän liian pehmeää rannekoruiksi, väri sai valitsemaan sen kuitenkin. Ensiksi leikattiin nahkasuikaleet kolmen suikaleen leikkurilla siten, että molempiin päihin jäi osio missä leikkausviiltoja ei ollut.Letitys tehtiin tietyllä tapaa, josta valitettavasti kuvia ei ole. Tässä kuitenkin kuva kolmesta nahkanauhasta, jotka letitetty sekä kuva valmiista rannekorusta, joka on ranteessa kaksinkertaisena.

Perjantaille jäi töiden viimeistely, palautekeskustelu ja luppoaikaa. Innostuin nahkatöistä kovasti ja haluankin tehdä niitä jatkossakin. On kuitenkin hyvä miettiä millaisia tuotteita tekee, sillä on paljon työvaiheita missä näkevän apu on tarpeen. Opettajamme sanoikin ”on hyvä miettiä paljonko käyttää aikaa mihinkin työvaiheeseen selviytyäkseen siitä itse vai käyttääkö joissain kohdin apua”. On totta, että on asioita mitä sokeana on äärimmäisen hankala tehdä, se on toivottoman hidasta tai lähes mahdotonta. Jos käsissä on muutoin valmis työ ja tarvitset jonkin pienen yksityiskohdan kiinnittämiseen liimaa. Oletko rohkea ja koetat tehdä sen itse. Otatko riskin, että vahingossa sokeana liimaatkin liian isolta alalta tai törkkään liiman väärään kohti. On hyvä ja hienoa haluta tehdä mahdollisimman paljon itse työvaiheita, mutta pitääkö siinä olla jääräpäinen mihin asti…
Tai olet leikkaamassa kalliista materiaalista suoraan tai jonkin muotoista palaa. Materiaalia ei soisi menevän hukkaan ja työn kannalta on tärkeää muodon olevan oikeanlainen. Missä menee raja milloin pyydät jotakuta näkevää tekemään sen puolestasi. Kurssilla metalliviivain auttoi paljon itsenäiseen leikkaamiseen mattoveitsellä. Sittenkin halusin reunan viimeistelyyn apua. Joskus mietin olevani aivan liian tarkka työn jäljestä. Teen oman tekemiseni vaikeaksi ja samalla vaikeutan avustavaa henkilöä vaatimuksineni. Toisaalta, etenkin jos tuotteita tekee myyntiin, laadun on oltava korkealla tasolla.

Saas nähdä pääsenkö nahkatyökurssin jatko-osiolle mukaan, toivon niin. Saisin lisää varmuutta ja ehkäpä löytäisin sen oman juttuni mitä ruveta tekemään. Kesällä pääsen onneksi testailemaan loman aikana mitä syntyy.

Julkaistu

Toiminnan täyteinen kevät

Kesässä ollaan, vaikka lämpömittaria viime päivinä katsoessa on joutunut miettimään onko sittenkin syystuulet alkaneet puhaltamaan. Tulevalla viikolla PITÄISI sään lämmetä, joten josko kesä alkaisi tuntumaan kesältä.

En tiedä johtuuko blogihiljaisuus kiireisestä keväästä vai heittäytymisestä lintujen nauhoitteluun. Toivottavasti kirjoitustahti nyt tästä paranee. Niin tosin kuvittelin jo toukokuussa esitellessäni keramiikkatöitä, ja nyt huomaan taas melkein kuukauden vierähtäneen siitäkin kirjoituksesta. Nyt on syytä kertoilla mitä mulle oikein kuuluu.

Ura käsillä -hankkeen kursseja maaliskuun lopulta toukokuun loppuun mahtui viisi: nahkatyö, varjostin, ryijy, huovutus-jatko ja viska. Kurssipäivinä kotiuduttuani iltaisin hieroin kahdesta kolmeen asiakasta. Hieronta-asiakkaita onkin ollut ennätyksellisen paljon. Herättyäni 6.30 pitkien päivien jälkeen sänky kutsui useasti jo ennen kymmentä, joten bloggaaminen jäi. Käsityökursseista ehkä minun kiinnostukseni kasvoi eniten nahkatöitä ja huovutusta kohtaan. Olenkin hiljalleen hankkinut nahkatyötarvikkeita ja tehnyt huovutusvillatilauksen. Kesälomalla toivottavasti pääsen kehittelemään jotain kivaa tuotetta ehkäpä jopa myytäväksi asti.

Projektimme tallettaa sadan eri lintulajin äänet etenee mukavasti. Tällä hetkellä julkaistuna on 44 lintulajia ja tallenteita on niin monta teksteihin tulossa, että 60 menee rikki näinä päivinä. Olen retkeillyt kolmasti Vanhankaupunginlahdella, joka on upea paikka. Viimeisimmällä retkellämme lumouduin täysin satakielistä, punavarpusista, ruokokerttusista. Talosaaressa pääsin tallentamaan mm. silkkiuikkujen soidinta, Petikossa metsäviklon piipityksiä ja lentolaulua. Viimesin retki suuntautui Sipooseen ja pääsimme kokemaan kehrääjän kehräystä. Samanaikaisesti vielä teerit kukersivat soitimella ja käki kukkui jossain kauempana.

Mökillä olemme viettäneet kylmän pääsiäisen ja vapun. Toukokuun puolella täällä on oltu kaikki mahdollinen vapaa-aika. Pihapiiristä olen tallettanut mm. upean sammakkokonsertin, punarinnan, punakylkirastaan, hippiäisen, lehtokurpan, laulurastaan, töyhtöhyypän jne… Digisanelin ja parapoloidi ovat olleet ahkerassa käytössä ja se tarkoittaa myös, että tallennuksien kuunteluun ja editoimiseen on kulunut paljon aikaa. Ja koska arki on ollut kiireistä myös lepoon/nukkumiseen on mennyt aikaa. En ole istuskellut iltaisin näin myöhään tietokoneella.

Tällä viikolla vihdoin saimme puutarhapuuhat tehdyksi, vaikka sää viilenikin huomattavasti. Nyt kasvihuoneessa kasvaa yrttejä, salaattia, chiliä, tomaattia jne. Äiti vietti täällä tiistaista eiliseen. Torstaista eteenpäin ulkoilu väheni kylmän tuulen tuivertaessa, mutta ruusut yms. saatiin istutettua.

Koleasta keväästä huolimatta talviturkki on heitetty, avokki heitti sen 2.5. ja meikäläinen vasta 18.5. Toukokuun toisella viikolla minun ollessani täällä viettämässä paria vapaata yöpakkaset paukkuivat kuudessa asteessa. Pakkasia riitti myös pääsiäisenä milloin nousin ennen kuutta ylös, pukeuduin ja lähdin lintuja kuuntelemaan. Vappuaatonaattona satoi yli viisi centtiä lunta.

Ura käsillä -hankkeen kurssien lisäksi muuten käsitöiden tekeminen on ollut seisahduksissa. Puikoilla ei ole työt edistyneet eikä korujakaan valmistunut. Keramiikka ja rottinki jäivät jo pääsiäisen jälkeen kesätauolle. Käsityömyynninkin puolella on ollut hiljaista. Pitäisi ryhtyä taasen markkinoimaan aktiivisemmin. Vantaan näkövammaiset ry järjesti toukokuun puolessa käsityömyyjäiset ja siellä sain muutamat kynttilät ja pari rottinkikoria myydyksi.

Elämässämme tapahtui huhtikuussa iso muutos, sillä avustajamme vaihtui. Nyt totuttelemme touhuamaan uuden ihmisen kanssa. Muutoin elo kulkee aika tavalliseen tapaan. Saa nähdä mitä kaikkea kesä tuo tullessaan.