Alkukuun retkeilyt

Vietimme maaliskuun kaksi ensinmmäistä viikonloppua kaupungissa ja viikonlopuista muodostuikin toiminnan täyteisiä. Kuun ensinmmäinen viikonloppu alkoi visiitillä kirkkonummelaiselle tallille, jonne menin tuttavan pyynnöstä tallentamaan hänelle hevosen heinän syöntiä sekä askellusta. Räntää räimi taivaan täydeltä, mutta tallennukset saatiin tehdyksi. Tallilla hevosten tuoksua tuoksutellessani iski kaipaus ratsastamaan. Minun tehdessä tallennuksia Otto pääsi kirmailemaan opaskollekansa Patun kanssa. Olivat kuulemma loikkineet ojien yli onnellisina koirina.

Lauantaina tapasin pitkästä aikaa Silmukkasiskot Wanhassa satamassa Kädentaito-messuilla. Oli kiva vaihtaa kuulumisia, kierrellä messustandeja ja tulihan sitä vähän shopattuakin 🙂

Mukavan messupäivän jälkeen kiiruhdin kotiin kokkaamaan kasvissosekeittoa kera pororouheen sekä jälkkäriksi pannukakkua kera äidin vadelmahillon. Ystävämme ratkoi tietokoneongelman. Pistenäyttö ei käynnistynyt vaantuli ilmoitus jonkinlaisesta usb-ongelmasta. Onneksi Kalle sai ongelman ratkottua ja pistenäyttö toimii taas.

Avokin ja Kallen jäädessä nauttimaan parit oluet lähdimme Siljan kanssa omatoimiselle pöllöretkelle. Suuntasimme Sipoonkorven länsilaitamille. Pysähdyimme useammassa kohden kuulostelemaan. Kuulimme liikenteen kohinaa, mutta kolmannella pysähdyksellä korviime kantautui lehtopöllön huhuilu. Innostuimme valtavasti. Vilu unohtui täysin. Siinä tallennuksia tehdessämme edestämme loikki pari metsäjänistä, joten Oton hienoinen levottomuuden syykin selvisi.Olimme niin innoissamme, että emme muistaneet juoda mukaan otettua teetä ja syödä tekemääni pannaria.

Sunnuntaiaamuna kello soi 6.20 ja ennen seitsemää olin valmiina lähtöön. Minä, joka aina väittää olevansa iltaihminen ja aamun torkkuja. Tarpeeksi kiintoisaa kun on luvassa, Heidi nousee reippaasti touhuamaan. Aamuinen retkemme suuntautui Rekolanmetsään. Pakkasaamu, pilvistä ja hirmuinen intomme. Heti pysäköityämme auton kuulimme käpytikan kiihkeää ääntelyä. Lähestyimme ääntä päästen puun alle missä käpytikka oli. Saimme loistavan tallennuksen. Aamuinen lintukonsertti sai hyvälle tuulelle. Tiaiset heläyttelivät iloisesti, mustarastaat varoittelivat, pikkuvarpuset sirkuttivat ja Keravanjoki solisi kevättä enteillen. Sääkin selkeni ja autoa lähestyessämme saimme nauttia auringosta.

Parin tunnin reippailun jälkeen hurautimme Kuusijärvelle. Istahdimme kahvilaan nauttimaan teet/kahvit kera suolapalan Oton ottaessa ansaitsemansa torkut. Poika opasteli reippaasti ja hienosti koko aamun.

Kuusijärvellä emme tallennuksia saaneet, mutta nautimme ihanasta aurinkoisesta kevättalven aamusta. Kiertelimme lähes tunnin verran lintuja kuunnellen, tuntien auringon säteet kasvoillamme.

Kotiin palasin ennen yhtätoista kovin onnellisena ja vähän nälkäisenäkin. Edellispäiväinen kasvissosekeitto kera pororouheen maistui ja lintutallennteiden editointi sujui jouhevasti.

Sää suosi myös toisena viikonloppuna. Perjantaina käytyämme avokin kanssa hieronnassa, lähdin Nuuksioon. Tapasin Haltialan pääovilla opaskoirapennun hoitoperheläisen, jonka kanssa lähdimme reippailemaan. Reitillemme osui paljon jyrkähköjä mäkiä joita nuoskalumessa tarpoessa sai tehdä töitä jaloillaan päästäkseen eteenpäin. Otto opasteli mallikkaasti. Toki märimmissä kohdin poika kyllä ilmaisi inhoavansa joutumista märkyyteen. Reilu pari tuntia sujahti auringon laskiessa sulavan lumen tuoksuja tuoksutellessa. Kilometrejä taittui arviolta 8.4.

Lauantaina vietin muutaman tunnin Naisten olohuone-nimisessä tapahtumassa, jossa olin hieromassa lyhyitä niska-hhartiaseudun hierontoja. Tapahtumassa tunnelma oli leppoisan rento. Töiden jälkeen olikin aika valmistautua Tringan pöllöretkelle. Retkellä kiertelimme bussilla Sipoonkorven ja Pornaisten pöllöalueita. Retken saldona hyvin kaukaa kuulunut varpuspöllö sekä myöskin kaukana huhuillut lehtopöllö. Sää oli todella kirkas, täysi kuu kumotti tunnelmaa luoden. Otto opasteli alkuun reippaasti bussista ulos ja takaisin. Kertojen toistuessa alkoi hienoinen vetäminen ja haahuaminen.

Sunnuntaina matkasin erään toisen hoitopentuäipän kanssa Uutelan lenkkipoluille. Yöllinen pikkupakkanen oli saanut kaikkialle hirmuisen liukkaat tiet. Jouduimme tallustelemaan kovin varovaisesti, joten vauhti ei päätä huimannut. Sää oli pilvinen ja vähän tuulinenkin. Retkemme lopuksi istahdimme kaatuneelle puunrungolle juomaan teetä. Kotona bataatti-porkkanakasvissosekeittoa ja broilerinnuijapaloja, ja aika pian ruuan jälkeen oli aika uuden reippailun. Lähdimme vielä Siljan kanssa omatoimiselle pöllöretkelle. Kävelimme puolisentoista tuntia Sipoonkorven länsilaitamilla välillä pysähdellen kuuntelemaan kuuluisiko pöllöjen ääntä. Ei kuulunut. Luonto oli hyvin hiljaa. Tuuli päivästä vähän tyyntynyt ja pilviverhokin repeili. Emme malttaneet vielä palata kotiin, joten ajoimme toiselle parkkipaikalle kuulostelemaan ja nauttimaan iltateetä. Pöllöt pysyivät edelleen hiljaa, mutta meillä oli silti hyvä olla iltareippailusta ja luonnossa liikkumisesta.

Tringan pöllöretkellä 11.3.2017

Otto seurasi tarkkaan, minne ollaan matkalla.



Tringan retkikalenteria selaillessamme päätimme osallistua pöllöretkelle ja samalla antaa miehillemme mukavan joululahjan. Niinpä varasimme paikat retkelle kaikille neljälle. Viidentenä mukana opasteli luonnollisesti Otto-poika.



Upea aurinkoinen sää helli meitä koko päivän. Hipsiessämme auringonlaskun aikaan Viikin bussipysäkille odotukset olivat korkealla. Tänään on pakko kuulla jotain, ehkä muitakin pöllöjä kuin lehtopöllöä. Onhan niin tuuletonta, kirkasta. Kuu möllötteli täytenä tunnelmaa luoden. Bussissa oli iloinen puheen sorina. Otto sai paikan bussin käytävältä ja retki saattoi alkaa. Rekkioppaamme Juha kertoili yleistä pöllöistä ja mitä pöllölajeja Tringan alueella pesii.



Heti ensinmmäisessä pysähdyspaikassamme Landbossa Knutersintiellä kuulimme varpuspöllön. Ensiksi korviin kantautui mustarastaiden kaunis huilu, joka vaihtui varotteluksi. Johannes vihelteli varpuspöllölle ja hetken päästä hyvin kaukaa kuului ehkä hiukan naukaisua muistuttavaa tasaista ääntä. Koetimme olla aivan hipihiljaa ja saimme tunnistettavissa olevan tallenteenkin. Varpuspöllön ääni kuuluu hyvin hiljaa, mutta kuuluu se. Volumea lisätkää kuunteluun.




Illan aikana kiertelimme Sipoon, Sipoonkorven ja Pornaisten alueella. Kävimme myös niillä kulmilla missä Siljan kanssa viikkoa aiemmin saimme hyvän lehtopöllötallenteen. Meillä oli silloin todella tuuri, sillä nyt retkellä kuullessamme lehtopöllöä, sekin kuului todella kaukaa. Sen kuitenkin pystyi tunnistamaan lehtopöllöksi.



Viirupöllöreviirialueella kuulimme heti hiljennettyämme haukahtelevaa ääntä, mutta rytmi oli väärä osottautuen koiraksi/koiriksi. Retken aikana valitettavan monesti kävi seuraavasti: Poistuimme bussista hiljaa, kävelimme kuunteluasemiin ja hiljennyimme. Bussilastillinen ihmisiä korvat avoinna metsän tai peltojen äänille. Ryhmä täysin hiljaa ja kaukaa alkaa kuulumaan ääntä, joka voimistuu ja voimistuu ollen lentokone tai auto.


Onko se huuhkaja? Onko se viirupöllö? Ei, se on Helsinki-Vantaalta nousuaan tekevä lentokone.



Retkemme saldoksi jäi mustarastaat, varpuspöllö ja lehtopöllö. Muutoin mitä kuulimme oli liikenne ja koirien haukku. Ottokin jossain vaiheessa reakoi koiriin vinkumalla hyvin hiljaa. Otosta myös huomasi hienoisen tylsistymisen. Alkuun opasti rauhallisesti bussista ulos ja takaisin bussiin. Loppuretkestä bussista kiskottiin ulos ja ulkona kulku oli haahuamista.



Valitettavasti miestemme joululahja jäi kokemuksellisesti hiukan laihanlaiseksi, mutta toisella kertaa sitten. Saas nähdä innostuvatko lähtemään omatoimiretkillemme mukaan.



Päätimme seuraavana iltana lähteä Siljan kanssa Sipoonkorven länsipuolelle tekemään iltakävelyn pöllöjä kuunnellen. Sää ei ollut niin kirkas kuin lauantaina, mutta kuu paisteli repeilevien pilvien lomasta. Tuulta oli vähän. Kävelymme aikana (lähes puolitoistatuntia kahdeksan jälkeen) emme kuulleet pöllön pöllöä. Pysähtelimme aika-ajoin kuuntelemaan mm. suon laitaan ja mäen päälle. Mäen päällä kuului liikenteen kohina turhan hyvin, mutta suon laidalla oli ihanan hiljaista. Vaikka pöllöt pysyivät hiljaa nautimme kevätillan tunnelmasta.



Siljan lisäys: Vaikka retki oli hiljainen, niin täytyy sanoa, että oli elämys sinänsä kokea tällainen täydellisen hiljainen retki. Emme siis kuulleet ainuttakaan lintua retken aikana. Ei ainuttakaan lintua, eläintä, eikä muita ihmisiä. Edes koiran haukkua emme tainneet kuulla. Seisoimme useaan otteeseen hiljaisessa metsässä aivan paikoillamme, kuun valaistessa aika ajoin hämyistä metsä- ja suomaisemaa. Tällaiseen aikaan, kun tiet ovat rapean jään peitossa, on muuten työ sinänsä pysyä aivan hiljaa, koska täytyy seistä aivan paikoillaan. Luulen että tällaisia retkiä ei paljon tulla kokemaan tämän projektin aikana, tuskin enää ainuttakaan. Suljin silmäni ja nautin hiljaisuudesta. Muistelin viime kesän telttaretkiä, kun yöllä ei ole saanut nukutuksi teltassa siltä kaikelta linnun laululta ja ajattelin, että saisinpa tämän hetken talteen. Emme kyllä ottaneet äänitystäkään, olisikohan pitänyt…



Reippailun jälkeen ajelimme toiselle parkkipaikalle toiveikkaina, mutta nauttiessamme kuksista teetä eivät pöllöt edelleenkään äännelleet. Niinpä lähdimme kotia kohden ilman tallennuksia, mutta silti hyvillä mielin mukavasta iltahetkestä nauttineina.

Rekolanmetsässä ja Kuusijärvellä retkeilemässä 5.3.2017





Sunnuntaiaamuna ennen seitsemää pönttäytyneenä toppavaatteisiin valmiina lähtemään lintuja kuuntelemaan ja reippailemaan, mietin Jenni Pääskysaaren ohjelman tapaan Pitääkö olla huolissaan? Minähän en ole mikään aamuihminen. Illasta kyllä kukun ties miten pitkään, mutta ne aamut. Nyt alkuvuodesta olen kuitenkin huomannut itsessäni pientä muutosta, vai johtuuko vain siitä, että on tarpeeksi mielenkiintoista ja innostavaa, sillä ei tehnyt yhtään tiukkaa nousta kuuden jälkeen ylös, vaikka edellisiltainen pöllöretkikin oli tehtynä.



Hurautimme seitsemältä kotoani Vantaan Rekolanmetsään. Heti autosta noustuamme kuulimme käpytikan kiihkeäntiuskahtelun. Ei muuta kuin Otto valjaisiin, tallennin ja mikrofoni käteen ja ääntä kohti. Lähestyessämme otimme useamman tallenteen, mutta lopulta pääsimme aivan käpytikan alle ja saimme hienon tallenteen, vaikka itse sanonkin. Kuunnelkaas miten kuuluu myös naputusääniä tiuskahtelun taustalla.




Oho, autoon jäi Siljan kiikarit ja hansikkaat. Niin innoissamme olimme käpytikasta, että paljain käsin yhdeksän asteen pakkasessa painatti navigaattori menemään ääntä kohti. Palasimme autolle, sillä kyllähän hansikkaat siinä pakkasessa oli tarpeen.



Lintujen aamukonsertti oli iloisen keväinen. Talitiaisten ja sinitiaisten äänet kuului kauas monien hennompiäänisemmät linnut peittäen. Välillä kuulimme käpytikan nakuttelua, punatulkkujen metallisen soinnin. Tallennuksia niistä emme kuitenkaan saaneet. Pääsimme kuitenkin aivan viereen missä kolme pikkuvarpusta sirkuttivat, kävivät varmastikin jonkinlaista viestinvaihtoa keskenään.


Pääsimme myös lähelle mustarastaita, jotka varoittelivat toisiaan. Ehdottomasti haluamme saada tallenteen myös upeasti laulavasta mustarastaasta. Tuo varoitusääntely kun ei välttämättä hirveän kaunista kuultavaa ole.


Reippailumme aikana pilviverho väistyi ja pääsimme nauttimaan auringon paisteesta. Keväistä tunnelmaa lisäsi kohiseva Keravanjoki. Silja kävi varovasti ottamassa äänitteen siitäkin jään kolosta, jonka alla joki kohisi.


Parin tunnin kävelyn jälkeen palailimme autolle ja hurautimme Kuusijärvelle, jossa istahdimme kahvioon nauttimaan suolapalaa kera kahvin ja teen. Otto otti pienet unet meidän taukomme aikana.


Otto lataa akkuja



Kuusijärvellä ei tullut tallennuksia. Lähinnä kuulimme tiaisten iloista laulua. Nautimme joka solullamme auringosta ja kevään tunnusta. Jäällä kävellessämme oli kovin onnellinen olo. Vielä kun Lahdentien kohinan olisi siitä hetkestä voinut jotenkin poistaa niin luonnon tuntu olisi uponnut vielä syvempään. Vajaan tunnin kiertelyn jälkeen palailimme autolle tyytyväisinä aamun reippailuista.


Aurinkoinen ilma ilahdutti kovin!

Talviloma

Vietimme talvilomaa helmikuun viimeisellä kokonaisella viikolla. Minun lähtiessä edeltävänä perjantaina Siljan kanssa Kökariin, avokki matkasi mökille touhuamaan. Minun ja Oton matkaan lähtö tapahtui aamuviiden aikoihin. Aamun ja aamupäivän aikana tuli neulottua ahkerasti tuubihuivia. Neulomisintoa riitti vielä siis lauttamatkallekin 🙂

Lauttamatkan aikana sumu hälveni ja loppupäivän saimmekin nauttia auringosta. Minun ja Siljan kohokohta oli ehdottomasti tervaleppälehdossa urpiaisparvi, jonka alle pääsimme lintujen ääntä tallentamaan. Tallenteessa kuuluu hauskaa rapinaa, lintujen ruokailurapinoita 🙂Paluumatkalla majapaikkaan tallentui sinitiaisten heleää laulua. Päivällisellä söin ehdottomasti parasta janssoninkiusausta mitä koskaan olen syönyt. Yhdeksän maissa kömmimme jo unille, sillä pitkä päivä uuvutti onnelliset lintuharrastajat. 🙂

Seuraavana aamuna lähdimme kahdeksan maissa taasen retkeilemään. Yöllä oli ollut pikkupakkanen, kaunis kirpeä kuura-aamu. Tallensimme svengaavaa talitiaista ja iloisesti visertäviä viherpeippoja, kuljimme kuuraisilla kallioilla, juoksutimme Ottoa vapaana, keräsimme lepänkäpyjä ja meriruokoa.Herkullisen lounassalaatin jälkeen liikuimme autoilla saarta kiertäen. Aurinko meni pilveen ja tuuli yltyi. Satamassa oli todella kylmä muiden katsellessa kaukoputkilla mm. uiveloita. Liikkeessä vielä tarkenikin, mutta seisoskelun myötä tuuli meni luihin ja ytimiin. Pienellä kyläkävelyllä kohdalle osui isolepinkäinen. Päivällisen yhteydessä pääsimme tutustumaan Saaristolaisleivän leivontaan. Illalla saunoimme ja projektimme tallentaa sadan eri lintulajin äänet syntyi 🙂

Sunnuntai valkeni hyvin tuulisena ja pilvisenä. Rauhallinen aamu aamupuuroineen ja pienen kävelyn merkeissä. Kotimatkalla satamassa ehdimme vielä katselemaan lintuja ja korviini kantautui laulujoutsenten äänet. Matka sujui pohdiskellessa projektimme blogille nimeä ja miten blogissa projektia esitellään. Paraisissa pysähdyimme syömään. Päästyämme kotikonnuille minun ja Oton matka jatkui vielä mökille, jossa olin vähän ennen yhdeksää.
Tarkemman retkikertomuksen Kökarin viikonlopusta voi käydä lukemassa Täältä. Suosittelen lämpimästi, sillä pääsee kuuntelemaan samalla upeita tallenteita.

Maanantaiaamuna saimme Maria-ystävän Thean ja Millin kanssa visiitille. Koirien kirmailtua pihassa nautiskelimme teet kuulumisia vaihtaen. Päivä jatkui äidin saapumisella. Tein meille ruuaksi jauhelihatäytteisiä paprikoita. Iltaa vietimme nuotiolla terästetystä kaakaosta nauttien. Taisihan siinä mailmakin parantua aika tavalla 🙂

Seuraavana päivänä ulkoilimme pihapiirissä auringosta nauttien. Tuuli oli hyisen kylmä, mutta linnunpönttö saatiin paikoilleen ja Ottoa kirmautettua 🙂Ruuaksi valmistui äidin ikiherkullista maksakastiketta ja perunoita. Illalla saunoimme ja viettelimme rauhaisaa iltaa. Edellisiltainen nuotiotunnelma taisi vähän verottaa itse kunkin reippautta. Seuraavana päivänä lähdimme kävelemään pelloille ja metsäteille. Minulla ja äidillä oli sauvakävelysauvat. Paljon näkyi jäniksien jälkiä. Oli myös ilmeisesti metsäkoirien tassut jälkensä jättänyt. Kauempaa kuului pyssyjen pauketta ja koirien haukkua. Lunta oli aika vähän, Viljankorret puskivat lumen alta läpi.Reippailun jälkeen poseerasimme mökin pihapiirissä lammen rannassa olevien kuusien luona.Äiti, jota Otto seurasi tiiviisti koko äidin vierailun ajan 🙂

Ulkoilun jälkeen maistui äidin paistamat letut kera itse tehdyn vadelmahillon ja kermavaahdon. Ulkona tuuli yltyi yltymistään ja illaksi saatiin melkoinen lumipyry. Mökissä oli kodikkaan tunnelmallista äidin täyttäessä ristikoita, avokin kuunnellessa Luonto-Suomen talvi-iltaa ja minun editoidessa Kökarin lintunauhoitteita. Oli hyvä olla rakkaiden kesken. Koko aikaa ei tarvitse olla puhumassa tai tekemässä porukalla jotain. Välillä voi olla omissa touhuissaan ja silti nauttia läheisten läsnäolosta. Ateriaksi valmistui riistakäristystä ja perunamuusia. Illalla katselimme Sykkeen ja nautiskelimme iltateet.

Torstaiaamuna äiti pakkasi tavaransa ja valmistautui kotimatkaan. Lunta oli satanut edellisillan ja yön aikana niin paljon, että äidin lähdettyä pistimme avokin kanssa lumikengät jalkaan ja suksisauvat käsiin lähtien reippailemaan reilun tunnin ajaksi. Kävelimme pitkin peltoja ja ponnistelimme ojien kautta seuraaville peltoaukeille.

Reippailun jälkeen sauna lämpimäksi ja nauttimaan saunan lämmöstä.

Perjantainen lumikenkälenkkimme venähti pariin tuntiin. Nyt kiertelimme metsäteitä ja polkuja pitkin. Kuulimme hömötiaisen ja käpytikan ääntelyä. Pilvisyys väistyi ja loppupuolella reippailua jo aurinko paistoi. Kuvaushetkellä vielä pilviharso peitti taivaan.Lenkin jälkeen valmistin makaroonilaatikon, jota riitti seuraavallekin päivää. Illalla yritin laihoin tuloksin tallettaa saunan ikkunan kautta pöllöjen ääntä. Tosin minulla ei ole aavistustakaan onko mökin lähistöllä moisia lintuja, mutta piti kokeilla. No Lopputulos oli olematon. Liian tuulista sanoisin nyt tietoisuuteni lisäännyttyä.

Lauantaina aurinko paistoi ja sää oli täydellinen. Lumikengät jalkaan ja nauttimaan. Kuljimme pelloilla, metsäteillä ja lopulta innostuimme vielä kiertämään ns. ympyrälenkinkin. Liki kolme tuntia sujahti eikä sittenkään olisi malttanut lopettaa, mutta olin aika uupunut reippailumme jälkeen. Ihanaa joka tapauksessa oli. Ei mitään väliä väsymisestä.Taisi Ottokin väsähtää, ainakin päätellen unikiepistään.

Ruuan jälkeen sauna lämpimäksi ja pitkä saunominen rentoutuen. Olo oli onnellinen. Iltateetä ja huovutuskurssipostauksen aloittelua, mutta uni voitti. Seuraavana päivänä tavarat kasaan, mökki siistiksi ja teksti huovutuskurssista valmiiksi ennen kotiin paluuta. Tälle lomaa ei paljoa säät olisi voineet olla paremmat. Kyllä ulkoilu, reippailu, kevättalvi ovat vaan niin voimaannuttavia.

Pöllöjä kuuntelemassa 4.3.2017



Kirkas, tyyni ja pakastuva ilta. Lähdimme kahdeksan maissa ajelemaan
Hindsbyn kylää kohti Sipoonkorven kupeeseen. Olimme pukeutuneet lämpimästi ja auton lämmitys pidettiin pienellä. Tunnelma oli odottavan jännittynyt ja erittäin innostunut. Olimme niin sillä fiiliksellä, että jotain kuulemme illan aikana. Itse en ole kuullut ennen tuota iltaa luonnossa minkään pöllön ääntelyä. Silja oli kuullut aiemmin helmi- ja suopöllöjä.



Pysähdyimme ensimmäisen kerran kuulostelemaan. Kuulimme vain autojen hurinaa ja lentokoneiden suhinaa. Niitä tuntui lentävän jatkuvasti. Seisoimme rinnatusten aivan hiljaa ja yritimme erottaa liikenteen huminan seasta josko metsästä kuuluisi jotakin. Ei kuulunut, mutta olisihan se nyt ollut melkoinen tuuri, jos heti olisi tärpännyt.



Ei tärpännyt toisella pysähdykselläkään. Hiukan alkoi kylmä hiipimään kroppaan. Pitänee siis karaistua lisää pöllöretkiin. Kolmas pysähdys sai kuitenkin vilun väreet unohtumaan, sillä kaukaa kuului kaipaamamme – huhuu-uu-huu. Se kuului niin kaukaa että emme oikein ensiksi saaneet selvää mistä suunnasta se kuuluu. Tallensimme ääntä, mutta tokihan halusimme päästä vielä lähemmäksi kun äänen suunta selvisi. Niinpä hyppäsimme autoon ja ajoimme hiukan edemmäksi. Ja oi, miten lehtopöllön kirkas huu kuuluikaan hyvin. Siellä se kukkulan päällä kaihoisasti kumppanilleen huhuili.


Ottokin pääsi lehtopöllöä kuuntelemaan. Kävelimme tietä pitkin välillä pysähtyen kuuntelemaan. Tuntui, että olemme aivan lähellä. Lopulta päädyimme kohtaan missä tie kaarsi äänen suunnasta kauemmaksi eikä metsään pimeässä lähdetty ahnehtimaan vielä lähempää tallennusta. Seisoskellessamme aloillaan Otto välillä vähän uikahteli ja puhahteli. Hienoiseen levottomuuteen syykin selvisi. Seisoimme hiljaa tallentamassa lehtopöllöä kun kuulimme lumen ja jään ratinaa, kaksi metsäjänistä loikki tien yli aivan editsemme.


Olimme täysin unohtaneet, että aiemmin oli viluttanut. Lehtopöllöä kuunnellessamme tallensimme useamman pätkän ja eilisiltana editoidessani totesin hyvä niin. Nimittäin ne lentokoneet tuntuivat viettävän ruuhka-aikaa öisellä taivaalla. Pakkanen kuitenkin nipisteli etenkin kättä, joka mikrofonia piteli lopulta meidät havahduttaen innostamme. Saimme kuitenkin kohtuullisen hyvän tallenteen lehtopöllöstä, joten kuudes lintulajimme on talletettu, YES!



Olin saanut vinkin mahdollisesta huuhkajayksilöstä suur-Korson laitamilta. Kotimatkalla päätimme ajaa kyseisen paikan kautta, mutta mahdollinen huuhkaja oli hiljaa. Meidän iloa ja intoa se ei kuitenkaan haitannut.


Tunnista sata lintulajia

Vietämme Suomen juhlavuotta; itsenäinen Suomi 100 vuotta. Juhlavuosi on tuonut paljon erilaisia juhlia, tapahtumia, kampanjoita jne. Birdlifella on mm. kampanja Tunnista satalintulajia, joka tarkoittaa minulle ja Silja-ystävälleni tallentaa sadan eri lintulajin äänet niin hyvinä, että äänestä pystyy tekemään lajimäärityksen. Idean isä on Ari Linna, joka toimi retkioppaanamme Kökarin lintuviikonlopussa helmikuun puolivälin jälkeen. Siellä kuljimme paraloidimikrofonini kanssa tallentaen mm. tavalliset sini- ja talitiaisen, viherpeipon, erikoisempana urpiaisparven ruokailua ja hippiäisen hentoa ääntelyä. Istuessamme iltaa idea syntyi ja innostuimme Siljan kanssa siitä kovasti. Kotimatka sujahtikin pohtiessa miten toteutamme projektin. Selvää oli, että perustamme blogin, mutta miten saada lintujen äänet blogiin ilman tallenteessa oltavaa kuvaa kuten youtubessa. Myös blogin nimi pohditutti, sillä halusimme siitä sellaisen, jota voisi halutessaan käyttää myös uusien projektien tullen. Luotamme siis siihen, että niitä projekteja tulee juhlavuodenkin jälkeen 🙂

Nimeksi päätettiin Satakielenlaulu ja kun saimme hyvän vinkin äänitallennuksien latauspaikastaei muuta kuin ensinmmäinen blogipostaus julki.

Olemme tästä projektista enemmän kuin innoissamme. Projektin myötä tulemme liikkumaan luonnossa paljon, ja sekös saa minut hykertelemään onnesta. Edelleen täälläkin kertoilen myös lintu- ja luontokuulumisianikin, mutta tarkemmin jos projektin edistymistä ja luontoretkikertomuksia haluaa lukea, niin kannattaa ottaa blogi seurantaan. Sen löydät täältäSamalla haluamme tuoda esiin sitä miten luonnosta voi nauttia monin eri tavoin. Läheskään aina ei tarvita näköä. Haluamme myös lintujen äänien mukaan tarinaa retkiltämme ja tuntemuksistamme. Toivottavasti moni innostuu tästä, sillä niin innoissamme itse olemme. Perustimme blogille&projektille myös Facebook-sivun, jossa myös realiaikaisia päivityksiä, joten käykäähän painamassa sitä tykkää-painiketta täällä

Satuttavat ennakkoasenteet

Maanantaiaamuna oli kilpparikokeiden ja tiistaina lääkärin tapaamisen aika. Puoli vuotta on hujahtanut lääkeannostuksen nostosta. Nyt t4v oli noussut 17.3, mutta tsh laskenut viiterajan alapuolelle 0.13. Olo minulla on hyvä. Väsymystä eikä silmäoireita ole. Jalkojen kuumotusta ja levottomuutta on jonkin verran, mutta sitä on ollut silloinkin kun kilpirauhanen on ollut enemmän vajaalla. Päiväsaikaan palelen kotosalla edelleenkin, tosin en töitä tehdessäni. Aamuyöstä minulla on usein kuuma, joskus jopa hiki. En kuitenkaan huomaa eroa aiempaan. Eli, lääkitys pysyy edelleen 1.5 aikuisten tabletissa.

Vaikka olo on hyvä, paino ei ota kääntyäkseen laskuun lisääntyneestä liikunnasta huolimatta. Se on alkanut surettamaan aika tavalla. Tiedän ettei siihen ole poppaskonsteja enkä mitään kituutusdiettejä arvosta enkä kannata. Herättelin keskustelua lääkärin kanssa asiasta mutta oikeastaan sain vain pahan mielen itselleni. Hän selvästi elää käsityksessä, että näkövammainen, itse asiassa täysin sokea ei voi liikkua, koska vamma rajoittaa. Hän ei usko minun kuluttavani vuorokaudessa paljoakaan. Onneksi kuulemma minulla on työ, niin kulutusta tulee edes vähän. Koetin kertoa esim. meidän lumikenkäilleen edellisviikolla useampia tunteja kerrallaan. Vaivaannus ja aiheen vaihto. Arveli väsymyksen vieneen sen vähäisenkin liikkumiseni. No totta on, että sairastuessani, tai oireiden iskettyä päälle, liikkuminen jäi todella vähiin. Siitä pahimmasta aivosumusta on jo kuitenkin aikaa. Siitäkin on aikaa se puoli vuotta kun kurjan oloni takia marssin verikokeisiin.

Kun pääsimme tuon kuluttamiskeskustelun yli, hän kyllä pohti asiaa aineenvaihduntani hitauden kautta. Että minulla on ollut tod.näk. aina hidas aineenvaihdunta, tullut jo perintönä. Kyseli jopa paljonko painoin 20-vuotiaana. No en muista, muistan vain olleeni pyöreä jo kouluiässäni. Gluteeinitonta ruokavaliota lääkäri sentäs piti hyvänä asiana, on matalakalorisempi. Koetin selittää ettei leivän mussutus ole ollut minun ongelmani koskaan.

Ehkä vielä jotenkin nuo keskustelut nielen, mutta en lässyttävää puhetapaa. Kun palasin käytävään, jossa avustajani minua odotti lääkärin hyvästeltyä minut, avustajani ihmetteli ”miksi hän puhui kuin lapselle”. Niinpä!!! Siksi kai kun olen vammainen. Ai joo: vastaanoton alussa lääkäri kyseli minulta ovatko minun muut aistit vahvistuneet kun näkö puuttuu. Sain luennon siitä miten aivoissa tapahtuu muutoksia ja muut aistit vahvistuvat. Tosin hajuaistista ei koskaan tule niin hyvää kuin koiralla. Koiralla kun on paljon enemmän hajusoluja nenässään. Ehkä tarkoitus oli saada minut rentoutumaan verenpaineen mittausta varten.

Jotenkin on vaan ikävää, että vammani takia minua aliarvioidaan. Se tuntuu yksinkertaisesti pahalta. Miksi aina on jaksettava todistella pystyvänsä milloin mihinkin. Miksi nykyaikana ei jo ennnakkoluulot voisi väistyä. Työtä on vain jaksettava jatkaa. Ei ole turhaa käydä puhumassa erilaisissa paikoissa vammaisen ihmisen elämästä, siitä miten pystymme elämään täysipainoista elämää vammastamme huolimatta. Tottakai rajotteitakin on, mutta niin niitä on vammattomillakin kellä mistäkin syystä.

Mutta olen kuitenkin tyytyväinen etteivät arvoni ole päinprinkkalaa, ja että oloni on hyvä painon putoamattomuutta lukuun ottamatta. Elämässäni on paljon iloisia ja hyviä asioita, joten ehkä pääsen taas tästäkin ennakkoluuloisesta lääkärin aiheuttamasta mielialasta eroon.

Viikonloppu Kökarissa 17.-19.2.2017

Urpiaisparvi tervaleppälehdon latvustossa



Eräänä joulukuisena iltana tutkailin Tringan retkitarjontaa ja huomasin helmikuulle ajoittuvan Kökarin retken. Retki vaikutti kiinnostavalta, joten yhteys Siljaan, joka myös innostui asiasta. Vähän mietimme ääntelevätkö linnut tuolloin minkä verran, että onko minulle retkestä oikeasti iloa. Nyt voin todeta, että onneksi osallistuimme. Vaikka lintukonsertti ei hurjan suuri ollutkaan saimme monta upeaa kokemusta. Ja ehkäpä tämä blogikaan ei olisi syntynyt, tai ei ainakaan alkanut näin upealla projektilla nauhoittaa sata eri lintulajia. Kiitos idean isälle Ari Linnalle!



Perjantaiaamuna starttasimme Vantaalta heti aamu viiden jälkeen. Ajelimme kohti Korppoota tuhnuisessa sateisessa säässä. Aamun valjetessa myös sade loppui ja ennusteissa oli aurinkoa. Ja niinhän siinä kävi, että lauttamatkan aikana Kökariin aurinko tuli esille paistamaan laskuunsa asti. Positiivinen yllätys oli vähätuulisuus, joka saarella kaiketikin harvinaista.



Majottauduimme pikaisesti ja lähdimme porukalla kävellen liikkeelle. Melkeinpä heti näimme merikotkia ja metsäpeuran. Muiden lähtiessä meren rantaan suuntasimme Siljan kanssa tervaleppälehtoon, jossa viihtyvät punarinnat ja peukaloiset. Lehdossa laitoin kuulokkeet korville ja nauhoituksen päälle. Kuulin miten mustarastaat rapistelivat maata ja kauempaa tiaisten iloista laulelua. Istahdimme laiturille auringosta ja lämminkuppikeitosta nauttimaan. Siinä istuessamme paikalle lehahti urpiaisparvi leppälehtoon ruokailemaan. Hiivimme varovasti parven alle nauhoittamaan. Kuulokkeet korvilla kuulimme miten linnut ruokailivat säksätyksen lomassa. Tuli olo kuin olisi ollut parven sisällä ja niin lähellä luontoa… Siinä olisi voinut olla ties miten pitkään onnellisena tästä upeasta kokemuksesta.








Kulkiessamme kohden kirkkolehtoa ja luostarin raunioita Silja kuuli pienen hennon äänen, jonka tunnisti hippiäiseksi. Emme saaneet hippiäisestä kuitenkaan täysin tunnistettavaa äänitettä, sillä ilmeisesti äänitteellä ääntelee myös muita tiaisia (ehkä pystötiainen?) joten jäämme odottamaan parempaa äänitettä hippiäisestä.



Luostarin raunioilla oli maakuoppa raunioiden sisäpuolella. Kiersimme kuopan raunion reunoja myöden. Näin sain hyvän käsityksen sen koosta ja muodosta. Raunioilta oli aika palailla hiljaista tietä pitkin majapaikkaamme. Autoja ei juurikaan kulkenut, joten tien viertä pitkin kulkiessa oli hyvä tehdä tallennuksia. Sinitiainen heläytteli iloisesti monen yksilön voimin. Tallenteessa kaksi sinitiaista heläyttelee ja säksättelee ”tiii-tiii-tititititi” Taitaa jo olla niilläkin kevättä rinnassaan.


Oli aika päivällisen. Söimme sen molempina iltoina Saaristoleivän ravintolassa, joka on myöskin leipomo. En koskaan ole syönyt niin herkullista janssoninkiusausta kuin perjantain päivällisellä. Lauantaina ruokailtuamme pääsimme tutustumaan leipomotiloihin missä valmistetaan Saaristolaisleipää.



Vaikka väsy jo painoikin, piipahdimme perjantain päivällisen jälkeen kirkon tuntumassa kuulostelemassa josko kirkon torinissa asuva huuhkaja huilisi meille, mutta se päätti olla hiljaa. Kovin pitkään emme jaksaneet odotella, joten huuhkajan huhuilut jäi toiseen retkeen.



Lauantaina saimme vielä aamupäivällä nauttia aurinkoisesta säästä, mutta tuuli oli herännyt henkiin. Lähdimme kahdeksan jälkeen Siljan kanssa taas tervaleppälehtoon. Matkalla sinne kuulimme upeasti svengaavaa talitiaista, joka oli soveltanut oman version perinteisestä titityystä. Yleensä kaikki titityyt, tityyt ja tytiit ovat talitiaisen laulua, kun taas sinitiaisen laulu on yleensä jonkinlainen sovellus kimeästä tiii-tiii-tititititi laulusta. Eipä siis muuta kuin lantiot heilumaan, lintu oli saanut selvästi rytmitajua joka syksyisin järjestettäviltä Åland Jazz -festivaaleilta!


Myös viherpeipot olivat visertelytuulella. Niiden visertely oli todella iloista ja keväistä. Välillä peipot intoutuivat lurittelemaan pitkää tunnistettavaa ”dryyyyiii” lauluaan. Eihän siitä voinut tulla kuin entistäkin paremmalle tuulelle 🙂




Tällä kerralla leppälehdossa oli hiljaista. Hiljaisuuden taisimme osittain itse aiheuttaa, sillä leikitimme Ottoa, joka sai tovin vapaana kirmailla ja ottaa labbishepuleitaan. Laiturikin oli kuurassa, mutta tovin siinä istuskelimme ja tutkaillen rannasta löytynyttä kasvia, jossa oli kiehtovia siemenkotia. Otimme kasvista kuvan, ja kun kukaan retkiseurueestammekaan ei tuntenut kasvia, saimme tunnistuksen vasta myöhemmin: hulluruoho, jota on käytetty entisaikoina rohdoslääkkeenä ja joka on todella myrkyllinen. Lintujen pysyessä hiljaa keräsimme maasta lepänkäpyjä ja norkoja. Majapaikkaan hipsiessämme mukaan tarttui vielä meriruokoa. Silja iltapuhteenaan askarteli kasveista mukavat matkamuistokimput. Aamupäivän aikana kiertelimme kirkon läheisyydessä, kävimme kallioilla, mutta todettiin reitin muuttuvan todella hankalaksi, joten lähdimme hiljalleen palailemaan majapaikkaamme kuultuamme myös muiden tulevan sinne.


Hulluruoho, jonka siemenet säilyvät maassa jopa 1000 vuotta itämiskykyisinä!



Lounaaksi valmistui herkullinen kanasalaatti. Ison salaattiannoksen syötyämme jaksoi taas lähteä matkaan. Tällä kerralla autoilimme ensin satamaan, jossa oli hirmuisen kylmä. Kaukoputket olivat ahkerassa käytössä. Merellä uiskenteli mm. isokoskeloita, telkkiä, tutkasotkia ja uiveloita. Kaikkien nähtyä uivelon lähdimme ajelemaan saaren itäosissa oleville lahdille, jotka olivat jäässä. Aurinko painui pilveen ja tuuli voimistui. Kiertoajelun päätteeksi kävellessämme lähikylässä katsellen pikkulintuja lämpimänä pysyi kun pysyi liikkeessä. Kaukoputkilla näkyi puun latvassa isolepinkäinen. Äänimaisemassa kuului lähinnä tuulen suhina ja hiekan rapina kenkiemme alla.


Kuurainen helmikuu Kökarissa



Edellisyön pitkien yöunien jälkeen lauantai-iltana jaksoi olla sosiaalinen, joten saunoimme naistenvuorolla ja sen jälkeen vietimme aikaa retkioppaamme kanssa rupatellen Siljan tehdessä kimppuja ja minun neuloessa. Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen oli aika pakata kimpsut ja kampsut. Tuolloin aamusella Otto kohtasi valkoisessa puvussaan olevan metsäjäniksen kalliolla tien vieressä. Jänis ei piitannut kuvien ottajista eikä edes Otosta. Myöskään Otto ei jänöstä innostunut.


”Mitä ihmettä, paljastuinko? Minunhan pitäisi olla näkymätön!”





Satamassa ennen lautan lähtöä vielä ehti katsella lintuja. Korviini kantautui laulujoutsenten äänet ja sain kuulla näkyvän esim. yli 300 sinisorsaa, joka tuntui minusta täysin käsittämättömältä. Telkillä oli jo soitimen aloituksen elkeitä, kun vähän väliä joku heitteli niskojaan taaksepäin ja taitojaan esitellen. Monella lauttamatka sujahti kannella kaukoputkilla lintuja seuraillen. Näkivät mm. merimetsoja. Sää oli jälleen upea tuulisuudesta huolimatta, aurinko paistoi ja tuntui kovin keväiseltä.



Lauttamatkan jälkeen kotimatkan auto-osuus alkoi. Pysähdyimme aterioimaan Paraisille, jotta jaksoimme matkata kotiin asti. Takana oli onnistunut, mukava viikonloppu. Ja saimme ensinmmäiset 5 lintulajn tallennusta retkeltä projektiimme mukaan!

Ura käsillä -hanke – Huovutus

Tammi-helmikuun vaihteessa osallistuin Ura käsillä -hankkeen viiden päivän huovutuskurssille. Minulla ei ollut minkäänlaisesta huovuttamisesta aiempaa kokemusta, joten odotin innolla kurssia. Ensinmmäisenä kurssipäivänä joutui odottamaan iltapäivään ennen kuin pääsimme tositoimiin. Aamupäivä meni erinäisiin esittäytymiskierroksiin ja pajatilaan tutustumiseen. Toiminnan naisena hitaanlainen kurssin käynnistys meinasi alkaa syödä naista, mutta onneksi vihdoin lounaan jälkeen opettajamme Piritta Heiskanen saapui ja pääsimme tutustumaan suomivillan ja merinovillan eroihin.

Maanantai-iltapäivän aikana aloitimme huovutuksen perusteista märkähuovutuksessa tekemällä palloja. Oli etsittävä itselleen sopiva pyöritystapa, pyörittääkö käsissään vai alustan päällä. Vaikka kuvassa pyöritänkin alustan päällä lopulta totesin kuitenkin olevan parempi pyöritellä käsissään.Kun sain tekniikan haltuun, alkoi palloja syntymään 😀Loppupäivästä laitoimme villaa kindermunien koteloihin tarkoituksena huovuttaa palloja pesukoneessa. Siinä villalla koteloita täyttäessäni tunsin itseni vähän hölmöläiseksi, vaikka tosiasia onkin, että jos teet tuotetta missä käytät huopapalloja, ne saa nopeammin huovuttamalla pyykkikoneessa..Saatuamme polvisukkiin kotelot, ne lähtivät pyykkikoneeseen. Iltapäivällä käsin huovutetut pallot laitettiin vielä kuumaan veteen toviksi huopumaan. Sen jälkeen käytettiin vielä kylmässä vedessä, jotta huopuminen loppuu.

Tiistaiaamuna Näkövammaisten liiton yritysneuvojan Hanna Karesjoen jälkeen pajatyöskentely jatkui. Ensiksi saimme nuo kinder-kotelot villoineen. Pesukone ei ollutkaan tehnyt taikojaan. Lähes kaikkilla pallot eivät olleet huopuneet juurikaan. Kaivelimme koteloista kosteaa villaa. Ei siis jäänyt kovin onnistunut käsitys pyykkikonehuovutuksesta. Pari kurssilaista viikon aikana testasi asiaa omissa kotikoneissaan lopputuloksen ollessa huomattavasti parempi. Itsekkin lopulta päätin eräänä sunnuntaiaamuna pyyheliinapyykin sekaan pistää pallot huopumaan. HUOPUI! No kurssilla loppuhuovuttelimme palloja käsin. Huopuivat nopeammin, mutta jotenkin hienoinen turhauma vaani mielen perukoilla.

Lounaan jälkeen onneksi päästiin kokeilemaan uutta. Itse huovutin pienen maljan/kulhon. Työvaiheista ei valitettavasti ole montaakaan kuvaa, joten yritän selittää sanallisesti.
Kulhon tein suomivillasta. Päätin haluavani sinisen ulkopinnan ja violetin sisäpinnan. Eriväriset huopalevyt aseteltiin puhalletun ilmapallon päälle. Kun villat oli saatu kostutettuina hyvin aseteltua laitettiin pallo sukkahousujen vartalo-osaan. Sitten ei muuta kuin sytkyttämään 😀 Siirryin huovuttamaan pajatilan ison altaan ääreen. Välillä lämmintä vettä ja saippuaa sytkytyksen jatkuessa. Hiljalleen käsissä villa alkoi tuntumaan tiiviimmältä ja huopuneemmalta. Kun villapallo oli riittävän huopunut, se poistettiin sukkahousujen vartalo-osasta ja huovutusta viimeisteltiin edelleen sytkyttämällä. Kun pallo oli huopunut tarpeeksi sai sekin kuumavesishokkihoidon kylmine vesineen.Pallo puhkaistiin, jonka jälkeen sakset käyttöön ja pienen viillon leikkaus, jotta kulho saa muotonsa ja suuaukkonsa.Kulho jätettiin kuivumaan uusi ilmapallo sisällään, näin tuote säilyttää paremmin muotonsa. Ja tässä kulho valmiina.

Seuraavana päivänä aamupäivä meni itsenäisessä pajatyöskentelyssä. Aloitin tekemällä merinovillasta solmutekniikalla kiviä. Mielessäni olin kehitellyt ajatuksen, että tekisin niistä rintakorut. Tuolloin keskiviikkona ei kuitenkaan ollut riittävän pientä neulaa, joten kivien pyörittelyn jälkeen siirryin kaula-avainnauhojen valmistukseen.

Minun pyöritellessä kiviä Hema autoili hakemaan kotoaan helmikokoelmansa ja näin sain avainkaulanauhoihin huopapallojen lisäksi monipuolisuutta. Kaipasin huopapallojen lisäksi nauhoihin muutakin ja puuhelmet säilyttivät luonnonläheisyyden tuotteissa. Huopahelmiä pujottaessani kaulanauhaan tarvitsin apunani korupihtejä joilla vedin neulan huopapallon läpi. Pelkästään käsin huovutetut pallot olivat napakompia ja siten myös tiukempia saada nauhaan. Pesukonehuovutuksessa olleiden laatu palloissa vaihteli, joten oli mietittävä tarkasti mitkä pallot avainkaulanauhoihin haluan käyttää.

Tässä valmiit avainkaulanauhat

Lounastauon jälkeen matkasimme metroyhteyttä käyttäen Helsingin tTaitoshoppiin, jossa pääsimme tutustumaan huovutettuihin valmiisiin tuotteisiin. Minulle siellä ei sinänsä kauheasti uutta ollut, sillä käsityömessuilla on tullut tutustuttua huovutustöihin. Taidolla upeita töitä oli jokatapauksessa myynnissä. Samalla tutkailimme toki myös kaupan muuta tarjontaa. Lopuksi kävimme kahvittelemassa ja ennen neljää saattoi kotimatka alkaa.

Torstaiaamuna meidän kanssamme oli keskustelemassa Minustako yrittäjä-teemalla Hännisen Riikka, joka itse on musiikkialan yrittäjä. Kävimme hyvää keskustelua myös yrittäjyyteen liittyvistä peloista ja siitä miten niistä pääsee yli. Miten oppia tekemään täsmämarkkinointia jollekin tietylle ryhmälle. Keskustelun jälkeen palasimme töidemme pariin. Minun aikani kului pujotellen siemenhelmiä mustaan kiveen. Työ oli todella hidasta. Tarpeeksi ohutta neulaa ei ollut paitsi taipuisa pujotinneula. Se vääntyili joka suuntaan ja hidasti puuhaa hirveästi. Jos rintaneulan tekemiseen ei ohuita silmäneuloja ole, niin ohuita, että myös langanpujottimen kohdalta siemenhelmi mahtuu läpi, tuotetta on mahdotonta kehittää. Sen tekemiseen menee aivan liian kauan, että se olisi kannattavaa. Nyt täytyy tutkia neulamahdollisuuksia ja katsoa miten käy.

Iltapäivällä pääsin tekemään tasohuovutusta, tavoitteena valmistua pieni seinävaate, jossa kolmiulotteisuutta siten myös käsin tunnusteltavaa.Sammalenvihreä suomenvillalevy on työn pohjaväri, jonka päälle asettelin kiviä sekä lasikuulien puolikkaita haluamallani tavalla.Kivien ja lasikuulanpuolikkaiden päälle aseteltiin toiseen sivuun keväänvihreää ja toiseen sinistä villaa. Ja sitten ei muuta kuin käsin huovuttamaan.

Työn huovuttaminen jatkui viimeisen kurssipäivän aamuna samalla kuunnellen pajaohjaajamme Ritva Kanteleen luentoa tuotteistamisesta. Kun työ oli riittävästi huopunut, aloitin rapsuttelemaan/aukaisemaan huopaa kivien ja lasikuulien päältä samalla aukon reunoja huovuttaen.

Osassa työtä villa oli huopunut liikaa lisättäessä villaa pintakerrokseen. Se jätti työhön epäsiistin tunnun enkä myöskään pitänyt työn epätasaisista reunoista. Piritta keksi, että voisin neulahuovuttamalla siistiä työtä. Huih, neulahuovuttaa! Eihän sokea sellaista voi tehdä, niin olin kuvitellut. Sain kokeiltavakseni huovutusneulan ja olin kuvitellut väkäset paljon isommiksi ja rikkovimmiksi. Kun pääsin neulahuovutusta kokeilemaan en enään ymmärrä miksi sokeakin ei sitä voisi tehdä. Nyt minulla onkin hinku oppia lisää neulahuovutusta. Ensiksi on saatava avustajan kanssa firman kirjanpito ja veroilmoitus kuntoon. Sen jälkeen voi taas heittäytyä käsitöiden ihanaan mailmaan myös hänen kanssaan, sillä kun vauhtiin pääsemme, meitä ei pidättele mikään. On käytävä ostoksilla tarvikkeita ja harjoiteltava lisää neulahuovutusta 🙂Innostuin neulahuovutuksesta niin paljon, että siistittyäni työtä innostuin lisäämään kivien aukkoihin villaa huovuttamalla ja tekemään siniseen osaan pilven tapaisen villaisen kohoaman.

Iltapäivällä ehdin vielä aloittamaan pienen kassin/pussukan huovuttamista. Se jäi kuitenkin kesken ja on sitä valitettavasti edelleen. Tarkoitus oli tehdä työ valmiiksi nyt lomaviikolla, mutta upea talvisää on saanut ulkoilemaan paljon. Siksipä tämän postauksen kirjoittaminenkin on viivästynyt. Kun kurssin alkuhitailuista päästiin ja kun päästiin tekemään monipuolisempia töitä, innostus kasvoi ja kurssi kasvoi hienoksi viikoksi. Jatkoa on luvassa toukokuussa. Silloin huovutetaan neljä päivää iloisessa ja innostuneessa porukassa.

Ura käsillä -hanke – Lauta- ja pirtanauhat

Viime viikolla olin kolmen päivän Ura käsillä -hankkeen nauhakurssilla. Lauta- ja pirtanauhatekniikat ovat hyvin vanhoja käsityömenetelmiä. Nykyisin niitä tehdään todella vähän. Pirtanauhaa pystyy tekemään myös koneellisesti, mutta lautanauha tehdään aina käsin. Nauhoja voi käyttää asusteisiin, koruihin, kassien olkaimiin, vöihin, pantoihin.

Aloitin kurssin tekemällä pirtanauhaa. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole. Pirta on kamman näköinen muovinen suorakaiteen muotoinen mihin langat pujotellaan. Pirtaa liikutetaan ylös-alas-suunnassa. Pirran ollessa yläasennossa tietyt langat nousevat ja tietyt laskevat. Alas laskiessa langat vaihtavat paikkaa. Sukkula viedään lankojen välistä olevasta aukosta viriöstä läpi. Pirtanauhan tekeminen muistuttaa paljon kankaan kudontaa. Työn langat ovat kiinnitettynä esim. hyllyn reunaan tai oven kahvaan. Toinen pää kiinnitetään tekijän vyötäröön. Tekniikka on ehkäpä helpompi kuin lautanauhan tekemisessä, mutta vaatii paljon harjoitusta, että työ ei lähde leviämään. Se tapahtuu kovin helposti. Ainakin minusta siltä tuntui 🙂

Lautanauhaa tehdessä ensiksi on päätettävä millaisen kuvion nauhaan haluaa. Pirtanauhassa tehdään käsittääkseni raitoja, mutta lautanauhassa kuvio voi olla paljon monimutkaisempikin. Koska kurssi oli vain kolmipäiväinen ohjaajamme Anne-Laure teki töiden aloitukset/laittoi langat lautoihin ja pirtoihin valmiiksi. Avustajani otti tilanteesta kuvia ja teki muistiinpanoja ja nyt yritän vähän avata asiaa teillekin.

Ohjaaja oli piirtänyt kuvioita koholle, jotta saisin hiukan tuntumaa millaisia vaihtoehtoja on. Valitsin ns. lehtikuvion.Ruutupaperille piirretty sekä kuvio että ruutupiirroksin vaaka- ja pystyakselille valkoiset ja vihreät nauhat. neliön mallista lautaakäytettäessä (olemassa myös esim 6-kulmaisia), suunnittelualue on neljä riviä. mallin raportti(työssä toistettava kuvio) koostuu neljästä kerroksesta: A B C D ja loimeen tarvittavien lankojen lukumäärän näkee lautojen numeroinnista ja kerroksista eli nämä kerrotaan keskenään (4*9). Lankojen lukumäärän väreittäin näkee raporttiin tehdyn kuvioinnin mukaisista ruudukoista laskemalla kunkin värin ruutujen lukumäärän, tässä tapauksessa 14 sinistä ja 22 valkoista. Lautojen asettelun näkee kuvion alalaidan vinoista viivoista, joko oikealle tai vasemmalle. Tässä mallissa viisi vasemmalle ja neljä oikealle. Kukin lauta on vinoviivan osoittamassa asennossa silloin, kun loimilangat pujotetaan niihin. Yksi pystysuora rivi raportissa vastaa siis yhtä lautaa, sen neljää kulmareikää ja siihen pujotettua neljää loimilankaa. Lautojen kulmareiät merkitään A B C D ja mallissa ne on merkitty alhaalta ylöspäin (=nauhan kutomissuunta). Yksi rivi vaakasuorassa on yksi kudekerros. Lautojen kiertosuunta kudottaessa kuviossa on eteenpäin.Jotta sokeana pystyisi lautoihin langat pujottamaan, laudoissa olevat kirjaimet kulmissa olisi merkittävä pistekirjoituksella sekä lankakerien vyötteisiin langan värit. Ja jotta kuvion mukaisesti langat pystyisi itsenäisesti laittamaan, pitäisi jonkun aukaista kuvion kaava sanalliseen muotoon. Näillä resusseilla mitä nyt oli käytettävissä sokeana ei ollut mitään mahdollisuutta edes yrittää aloituksen tekemistä.

Työ kiinnitetään pirtanauhan tapaan hyllyyn tai oven kahvaan ja itseen kiinni. Laudat on hyvä niputtaa isolla hakaneulalla yhteen, jotta eivät mene sekaisin. Hakaneula irroitetaan laudoista ennen aloitusta.

Ja sitten ei muuta kuin kutomaan :D:DParhaimman käsityksen kutomisesta saanee katsomalla avustajani kuvaaman videon.

Kun päättely tehty, työ irroitetaan hyllyn reunasta tai samoihin loimiin jatketaan toinen. Tein kolme lehtikuviollista nauhaa joista syntynee rannekorut. Vielä on kehiteltävä miten päät yhdistetään toisiinsa. Kurssilla olleet materiaalit olivat joko liian kapeita tai leveitä, joten loppuun työstäminen tapahtuu myöhemmin. Tehdessäni lehtikuviota lautoja käännettiin koko ajan eteenpäin. Kolmas nauha syntyi kääntämällä lautoja koko ajan taaksepäin. Tällöin kuvio tuli peilikuvana verrattuna eteenpäin kääntämiseen. Hankalaa aina samaan suuntaan käännettäessä tuotti lankojen kierteelle meneminen. Niitä saikin olla aika usein selvittelemässä. Onneksi Hema oli paikalla, ei mennyt ohjaajan kaikki aika sellaiseen puuhaan. Sokeana välillä vähän turhautti, kun ei mistään pystynyt tietämään, jos syystä tai toisesta yksi laudoista ei ollut kääntynytkään kunnolla. Jumittelua tuli kmm. lankojen kiertymisen vuoksi. Jos kaikki laudat eivät olleet samaan suuntaan, kuvio muuttui eikä sitä sokeana nähnyt eikä oikein tuntenutkaan, vaikka käytössäni oli kimallelanka joka tuntumaltaan niin erilainen kuin muut langat.

Vasta-alkajalle keinokuitulangat ovat parhaita, sillä esim. villa, silkki tms. katkeaa jo paljon helpommin. Tehdessäni puuvillalangasta sinistä nauhaa, loimi katkesi lähemmäksi kymmenen kertaa perjantaiaamupäivän aikana. Se alkoi olla melko turhauttavaa, mutta naurulla ja hymyillä siitäkin selvittiin kiitos ihanan opettajamme. Nauha on tehty koko ajan lautoja eteenpäin kääntäen.

Tämä musta-keltainen nauha on kudottu lautoja kääntämällä neljä eteenpäin ja neljä taaksepäin -taktiikalla. Tällöin langat eivät päässeet kiertymään laisinkaan. Hakala oli muistaa montako eteen oli tehnyt tai montako taaksepäin. Tekniikka ei anna yhtään anteeksi, kuvio muuttuu heti ja sitähän ei itse pystynyt tietämään mikä oli vähän turhauttavaa ihmiselle, joka on tarkka tekemisistään ja työnsä laadusta. Pitäisi muistaa olevansa harjoittelemassa tekniikkaa.

Kurssilla tein myös sormisolmutekniikalla sini-valkoisen nauhan. Siinä käytettiin viittä lankalenkkiä. Toisen käden sormissa kaksi ja toisen kolme. Se missä oli kaksi lenkkiä, etusormella koukkailtiin lenkkejä toisessa kädessä ja kauimmaisen lenkin alalangasta koukattiin lenkki toisen käden sormiin.

Nauhoja tehdessä työskentelyasento ei ole kovinkaan hartiaystävällinen. Helposti hartiat olivat koholla ja jännittyneenä. Oli tärkeää muistaa välillä rentouttaa yläkroppansa ja malttaa lähteä tuolistaan liikkeelle.

Nauhat kasteltiin ja silitettiin. Tuntuivat heti paljon siistimmiltä ja käteen tyylikkäämmiltä. Kuvassa kurssilla tekemäni nauhat 🙂Ja tässä koko kurssiporukan työtJa vielä opettajamme malleja

En tiedä tuleeko minusta koskaan nauhojen tekijää. Haluaisin kuitenkin vielä nauhojen tekemistä kokeilla laudoilla missä pistemerkinnät ja olisihan se hienoa saada pirtanauhasta tasalevyistä nauhaa eikä levenevää kaottista yritelmää. Jotenkin minua jäi kutittelemaan rannekorut lautanauhasta. Ilmeisesti valkoinen vihreällä kimallelangalla oli toimiva yhdistelmä, sillä niin moni sitä ihasteli. Kimallelankaa on myös muissa väreissä, joten voisi olla kiintoisaa valmistaa erilaisia eri kuvioin olevia lautanauharannekoruja. Aika näyttää miten käy. Ehkäpä jatkokurssi olisi paikallaan. Saisi lisää varmuutta tekemiseen ja oppisi ymmärtämään myös aloituksen tekemisen paremmin. Joka tapauksessa oli hienoa oppia uusia tekniikoita ja tietämään mitä ylipäätään pirta- ja lautanauhat ovat ja miten ne syntyvät.