Erilainen ratsastuskokemus; ystävä ratsailla silmät peitettynä, 3v-kihlapäiväateria kynttilän valossa

Mittari on pysytellyt koko päivän pakkasella eikä auringon lämpökään enää tunnu. Siitä huolimatta tänään lähdin ratsastamaan 90 minsan issikkavaellukselle. Lähteissäni mietin mitä laittaa päälle. Harkitsin rehellisiä toppavaatteita, mutta ajattelin sen olevan liioittelua. Noh, ehkä ei olisi ollut, sillä ajoittain paleli oikein kunnolla, ehkä eniten päästyä hevosen selästä pois.  Palelemisesta huolimatta oli taasen oikein ihanaa, mahtavaa ratsastaa ja kuljinkin suurimman osan tunnista itsenäisesti vaellusta vetävän kävellessä vieressä.
Ystäväni halusi kokeilla sokeana ratsastamista, joten otin mukaani maalipallolasit. Eli, laskettelulasien malliset lasit, jotka ovat tummennettu täysin mustiksi. Sivuiltakaan ei ole mahdollista nähdä. Laseista ei näy valoakaan. Ystäväni ratsasti melkein koko tunnin lasit päässä. Ihailen hänen rohkeuttaan ja analysointikykyään. Esille tuli voimakkaasti miten paljon ihminen käyttää näköään ja kuinka se vaikuttaa tasapainoon. Näköaisti kun oli poissa tasapainokin kuulemma hukassa. Pysyi kuitenkin ongelmitta ratsailla niin töltissä kuin käännöksissäkin. Eivätkä oksatkaan, jotka osui jalkoihin tai yläkroppaan saanut häntä nostamaan laseja pois. Hiljalleen menoon tottui eikä mäet tuntuneet pahoilta. Niinhän se oli mulla itsellänikin. Ekalla kerralla etenkin alamäet tuntui aika pelottavilta ja nyt (takana ei kuitenkaan kuin viis 90 min issikkavaellusta) ei juuri miltään. Olen varmasti oppinut ratsastamisesta jotain ja ehkä myös vähän tottunut siihen. Ystäväni issikka tuli hienosti mun issikan perässä, välillä tosin vikana tullut huuteli ohjeita ystävälleni, lähinnä jos heppa ohjautui liian polun reunaan, jossa oksia oli häiriöksi. Hieno ratsastuskerta jälleen pakkasesta huolimatta. Varmasti myös ystäväni sai uuden ja erilaisen kokemuksen/elämyksen, mahtavaa!!! Kotiin päästyä oli pakko kipaista kuumaan suihkuun, jotta kylmyys karisi kropasta. Avokki keitteli ruuan valmistumista odotellessamme glögit, ja ihanastihan se glögi lämmitti.
Tiistaina tulee kolme vuotta kun menimme avokin kanssa kihloihin. Silloin on töitä ja kaikkea puuhaa, joten päätimme juhlistaa kihlapäivää hiukan etukäteen. Aamulla ennen ratsastamaan lähtöä valmistin perussalaatin johon lisäsin juustoa ja auringonkukan siemeniä. Jälkkäriksi tein rahkaa johon tuli rahkan lisäks kermaa, paljon pensasmustikoita ja vadelmia sekä ruokalusikallinen kaakaokniksejä. Eilisiltana ennen saunaa valmistin punaviinimarinadin. Lisäsin punaviiniin rakunaa pakkasesta, vähän suolaa ja mustaa pippuria. Luomutapahtumasta ostamani naudanpaisti marinadiin maustumaan. Valmistetaan todella harvoin naudanlihasta ruokaa, jotenkin kumpikaan ei ole naudan suurystävä. Paisti oli jotain 700-800 g painonen, ja annettiin sen olla uunissa n. 150 asteessa n. alle puolitoistatuntia. Paistettiin marinadissa ja otettiin se liemestä pois vasta jäähtymään. Mielestäni paisti onnistui ihan kivasti. Liha oli mureaa, herkullista etenkin paistin ohuimmista kohdista. Lihan paistuessa valmistin alkupalalautaset; kylmäsavulohta, jonka sisään nokare yrttisulatejuustoa ja viereen pari palaa pähkinäjuustoa.
Aterioimme kaikessa rauhassa kahden kynttilän luodessa tunnelmaa valollaan ja tuoksullaan. Ennen jälkiruokaa annoimme lahjamme toisillemme. Olin avokille ostanut merinovillaisen kerraston ja Amaretto-pullon. Avokilta sain korvikset ja helminauhan, jotka on käsin valmistettu. Koruista saadut rahat menee ugandalaisnaisten koulutusmahdollisuuksien parantamiseen. Avokki ja Aa olivat jututtaneet idean alulle panijaa. Ymmärsin ugandalaisnaisten itse valmistavan koruja paperimassasta, joka värjätään ja lakataan. Helminauhassa olleet helmet olivat hyvin samanlaisia ja samankokoisia. Joku on osannut tehdä oikeasti hienoa työtä. Ja sydämestäni toivon, että saaduilla varoilla todella tuetaan naisten kouluttautumista. Ilmeisesti Aa oli saanut asiasta jonkin paperin todisteeksi.
Takana hieno päivä, joka teki hyvää järjestölätinöiden jälkeen. Omaa aikaa omien rakkaiden harrastusten parissa oman rakkaan miehen kanssa  illastaminen kynttilän valossa. Nyt on hyvä laittautua avokin viereen peiton alle kirjaa ja avokin unituhinaa kuuntelemaan. Saas nähdä mitä se uusi viikko tuokaan tullessaan…

5 Replies to “Erilainen ratsastuskokemus; ystävä ratsailla silmät peitettynä, 3v-kihlapäiväateria kynttilän valossa”

  1. WAU!
    Onpa ystäväsi ollut rohkea! Itseäni harmittaa etten hoksannut tarpeeksi ajoissa sitä pimeää kahvilaa täällä. Toisaalta oon kyllä Iiriksessä (? tai mikälie sen nimi oli ennen sitä hienoa keskusta, no Mäkelänkadulla kuitenkin) saanut kokeilla erilaisin välinein miltä tuntuu jos on näkövamma. Aika erikoista (ja pelottavaakin näin äkkiseltään) oli.

    Ja voi vitsit mitkä sapuskat, ohhoh ;D

  2. Iive
    Sillä Mäkelänkadulla olleella Näkövammaisten keskusliitolla/talolla ei ollutkaan oikein mitään nimee, puhuttiin Liitosta. Nyt Iiriksestä…
    Äitini on kans ollut kokeilemassa joskus mun ollessa lapsi esim. Mäkelänkadun ylitystä opastettuna tummat lasit silmillään. Oli ollu kuulemma aivan kauheaa.
    Tuo Pime Cafe kannattaa joskus kokea, jos mahdollista. Se mikä viime viikolla oli Jyväskylässä, on kait siellä n. kerran vuodessa.

    Minusta oli todella mahtavaa kun ystäväni uskaltautui ratsastamaan sokkona. Olen niin ylpeä hänestä!

    Ruoka maistui kyllä todella herkulliselta. Nyt tekee tosin mieli kasvisruokaa. Lihaa on tullut syödyksi ihan liikaa viime päivinä 🙁

  3. Ihana, miten täyspainoista elämää myös näkövammainen voi elää! Sun elämänasenne on aivan omaa luokkaansa! Monella olis syytä ottaa susta mallia <3

  4. Toppis
    Voi kiitos sanoistasi!

    Brego
    On varmasti näkevälle erilainen ratsastuskokemus silmät peitettynä.
    Kannattaa kokeilla, jos saat joskus tilaisuuden 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *