Matkustin jo perjantaina äidin luo ja vietimmekin ihanan rennon illan. Nautimme kevyen aterian katkarapusalaattia ja broilerfilettä kuulumisia vaihdellen, maistelimme appelsiini-inkivääri -vihreää teetä rupatellen rauhaisaa iltaa viettäen. Illan aikana neuloin pelleriiniin kuudennen ja seitsemännen kiilan. Telkkarista katselimme keskusteluohjelman Inhimillinentekijä, jossa aiheena keskosuus. Itsekihän olen syntynyt keskosena maitopurkin kokoisena karvaisena vauvana. Aihe oli siis hyvinkin mielenkiintoinen ja halu päästä tunnustelemaan silloista happikaappia ja nykyistä vastaavaa kasvoi hurjiin mittoihinsa. Toivottavasti vielä joskus pääsisin tutustumaan tuohon mailmaan tarkemmin.

Mutta nyt meinaan ajautua kauas postauksen varsinaisesta aiheesta, joten palataanpa ruotuun :D:D Tuolloin perjantai-iltana käydessämme iltalenkillä äidin ja Oton kanssa pakkanen paukkui kymmenessä asteessa ja tuuli todella kylmästi. Siinä kävellessämme kasvot jäätyi hetkessä. Mietinkin jo mitä kurssiviikonlopusta mahtaakaan tulla. Noh, yön aikana tuli lumipyry, joka aamupäivästä taukosi alkaen iltapäivällä uudelleen. Tuuli kuitenkin laantui ja pakkanenkin hellitti. Loppujenlopulta saatiinkin hyvä sää kaupunkiharjoitteluun koirien kanssa

Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen äiti saatteli meidät hotellille Oton opastaessa reippaasti ja määrätietoisestikin. Väkeä oli jo saapunut paikalle ja tohina oli melkoinen. Viikonloppu aloitettiin perinteisesti alkukahveilla. Kahvittelun lomassa kävimme esittäytymiskierroksen, viikonlopun ohjelman sekä peesarijaon läpi. Ennen treenilenkeille lähtöä suurin osa majoittui.

Olimme saaneet kouluttajia niin Vantaan Opaskoirakoululta kuin Koirakoulu nouhaustakin viikonloppuun mukaan. Vantaan kouluttajista toinen oli Oton kouluttaja, joten osaltani kurssiviikonloppu alkoi ns. tarkastuksella/katselmuksella. Eli, kun yhteistyötä on reilu puoli vuotta takana tarkistetaan miten homma sujuu, ja katsotaan onko tarvetta lisäkoulutukselle tms. Otto kulki tuon katselmuksen aika mukavasti. Parissa suojatien näytössä oli vähän epävarmuutta, mutta suojatiet olivat hyvin sataneen lumen peitossa ja tuon lumipyryn vuoksi olosuhteet koiran työskentelyyn aika haastavat. Otto näytti hienosti portaat vasemmalta ja löysipä suojatiet oikealta ja vasemmaltakin. Kouluttajan mukaan Otto näytti rennommalta kuin aikaisemmin hännän heiluessa korkealla. Yhteistyömme toimi ja tarkastus meni läpi :D:D

Ennen toista harjoituslenkkiä ehdin neulomaan hyvän matkaa pelleriinin kahdeksatta kiilaa ja samalla vaihtamaan kuulumisia toisen koirankäyttäjän kanssa. Toiselle treenilenkille lähdettäessä lumipyry oli alkanut uudelleen. Kävimme leipomokahvila Laurenissa herkuttelemassa, näin koiralle tuli hyvää paikallaolotreeniä, jonka jälkeen toisen kouluttajan kanssa kuljimme Riihimäen katuja ristiinrastiin 😀 Otto kulki edelleen reippaasti ja pyysipä tarpeilleen pysähtymällä, jota ei ole aiemmin tapahtunutkaan. Kulkiessamme välillä pyrin liikaa ohjaamaan koiraa käännöksissä, josta kouluttaja aiheellisesti huomauttikin minua. Aina pitäisi antaa koiran tehdä työ eikä itse ohjailla kulkusuunnissa. Toki koiran epäröidessä kannustetaan ja tarvittaessa vähän avitetaan esim. kulman takana olevalle suojatielle.

Viikonlopussa oli mukana myös kaksi ns. peesariharjoittelijaa. He molemmat kulkivat harjoituslenkeillämme. On mukavaa saada toimintaan uutta verta ja kouluttajien tai kokeneiden peesareiden matkassa kulkeminen on hyvää oppia. Toki ehkä vieläkin tärkeämpää on uskaltautua itse peesaamaan. Monet sanovatkin, että peesauksen oppii parhaiten peesaamalla.

Harjoituslenkkien jälkeen olikin aika siisteytyä päivällistä varten ja koirat pääsivät ansaitusti lepäämään. Otto jäi illallisen ajaksi huoneeseen kuorsaamaan 😀 Ilta kuluikin syöden ja ihmisten kanssa kuulumisia vaihtaen. Välillä toki vietiin koirat iltajaloitteluilleen, jonka jälkeen vielä hetkeksi osa porukasta kokoontui nauttimaan lasilliset ja rupattelemaan.

Sunnuntaiaamuna reippaina aamupalan jälkeen lenkkeilyä jatkamaan. Nyt lähdin erään konkaripeesarin kanssa liikkeelle. Alkuun Otto kulki reippaasti, mutta eräällä pitkällä suoralla nähtyään kollekansa opastushalut loppui tyysti ja sain taas muistutuksen millainen on jumitteleva koira. Ei auttanut kyynärvarsilukitus, ei ”kaasukahva”, ei hihnasta nypytys. Lopulta peesari otti minut opastukseensa ja koira seuraukseen. Reippain askelin matkaan iloisesti koiralle höpöttäen Otto lähti liikkeelle. Kuitenkin lenkin teemaksi tuli jumittelu ja siitä eteenpäin pääsy. Toista tuntia kuljimme pitkin Riksun katuja lauhassa säässä. Palasimme hotellille tauolle ajatuksena Otolle lepohetki. Siitä ei ollut juurikaan apua, joten toisesta lenkistä tuli lyhyt. Ei ole mitään järkeä väkisin vääntää. Koira oli ilmeisen väsynyt. Tuollaiset viikonloput ovat koirille todella rankkoja. Joskus tuntuu, että me ihmiset unohdamme sen. Koirille paikat ovat uusia, treenaaminen henkisesti rankkaa ja vielä paljon opaskavereita ja ihmisiä, huoh! Ja ehkä nuorelle koiralle henkinen rasitus on vielä kovempi.

Ennen lounasta huoneiden luovutus. Lounaalla sain lahjakortin Ruohonjuureen kiitokseksi yhteyshenkilönä toimimisesta. Kävimme myös viikonlopusta palautekeskustelun, jonka jälkeen olikin loppusanojen aika. Lähdin vielä äidin luo teelle, jossa Otto nukkui tassut säpsyen sohvapöydän jalkoja vasten. Koira oli todella väsynyt. Illalla kotonakaan sitä ei voinut vähempää kiinnostaa mitä teimme. Uni oli paljon tärkeämpää…

Näitä viikonloppukurssejahan järjestetään ympäri Suomen. Järjestäjinä ovat Opaskoirayhdistyksen alueellisten tapahtumien järjestäjät yhteyshenkilöt. Oma pestini yhteyshenkilönä päättyi tähän Riksun kurssiin. Edellisviikonloppuna täallainen vastaava viikonloppu vietettiin Oulussa, jonka järjestelyistä huolehti Pohjois-Suomen yhteyshenkilö ja osallistujat hänen alueeltaan. Olen aiemmin kirjoittanut kahdesta viikonlopusta täällä blogissa, mutta toki olen osallistunut useampaan vuosien varrella. Jos haluat lukea Tammisaaren ja Porvoon vastaavista lumikursseista niin linkit tässä: