Julkaistu

Väriä blogiin ja Liikuntahaaste etenee

Blogini on saanut hivenen uutta ilmettä; sininen tausta vaihtui vihreään pambumetsään, otsikot sinisestä vihreään, blogien sivut uuden ja toivottavasti käytännöllisemmän paikan, lista seuraamistani blogeista myös palautui julkisuuteen ja luetuimpia tekstejä nyt näkyy kolme niin kokoajalta kuin kuukaudeltakin. Liuta tunnisteita myös sivupalkissa, jotka toivottavasti helpottavat blogin selailua.
Näistä muutosten toteuttamisesta on vastannut hyvä ystäväni, joten isot kiitokset hänelle kera halausten. Ihanaa kun on ystävä, joka auttaa. Uudistuksista on myös kiva saada palautetta, joten avatkaahan sanainen arkkunne ruusuineen ja risuineen.
Kolmasosa Liikuntahaasteen minimitavoitteesta on saavutettu; tänään kuuden kilsan lenkki (70 min) toi 20. liikuntapäivämerkinnän. Tammikuulle liikuntapäiviä kertyi kymmenen ja nyt helmikuussa mennyt 16 päivää ja kymppi kasassa, jeeee!!! Penkkitreeni ei ole toteutunut ohjelman mukaisesti, mutta uitua on tullut senkin edestä; 6 uintitreeniä = 7.5 km (6h5min). Lisäks pari lenkkiä, kerta spinningiä ja ratsastusta. Yhtenä päivänä olen ainoastaan tehnyt kaksi liikuntasuoritusta (4.2. lyhyt pakkaslenkki ja penkkitreeni). Eli 10 liikuntapäivää/11 treenikertaa. Tästä on hyvä jatkaa, helmikuuta jäljellä 13 päivää, joten sen verran aikaa saada myös paino alle 68 kilon. Takkusta on, lohduttavaa kuitenkin, että ne 69 ylitykset on nyt taas jääneet ja horjutaan siellä 68.4-68.8 kilon välillä. Tänään 68.6, joten kyllä tämä tästä. Sen on pakko, pakko!!!
Frilla-kaulahuivi ei ota onnistuakseen. Tänään sain neulotuksi ehkä n. 15 cm ennen kuin taasen työ oli niin kierukkeella ettei auttanut kuin purkaa 😀 Mutta, kyllä mä sen vielä saan onnistumaan!
Harpulla oleva petroolinsininen kaulaliina alkaa olla liki valmis. Siitä ei kyllä täydellistä tule, valitettavasti. Jospa ne pienet mokat onnistuis kätkemään työn sisään tai jotain 😀
Arvonnan voittaneelle Sorvattarelle lähti tänään paketti postiin, joten eiköhän viimeistään maanantaina luoksesi saavu pehmoinen paketti 😀
 
Julkaistu

Uusi ”valtaus” – Frillasta ehkä joskus huivi, jos selviän verkkolangoista

Harpulla neulominen on yksinkertaisen helppoa verrattuna Frilla-huivilangalla neulomiseen!
Nyt ainakin tuntuu siltä.
Tai eihän se varsinainen
 neulominen…
Mutta miten saa aina sen juuri oikean verkkosilmun mukaan?
Kun huivi aloitetaan, puikolle nostetaan verkkolangan uloimmat silmut puikolle (8) ja neulominen tapahtuu oikeaa silmukkaa tehden. Eli, puikolle kiepautetaan aina uloin seuraava verkkosilmu. Lankaa täytyy levittää aina etukäeteen, jotta verkon silmut tulevat esille.  Ja tuon verkon ulkoreunan seuraaminen tuntuu pirun vaikealta, huiviin kun tulee sellasia jänniä kerrostumia/rypytyksiä ja välillä ei tiedä mikä on valmista työtä ja missä lanka kulkee. En osaa selittää. Käsin on jotenkin (vielä) hankala tuntea miten verkkolanka kulkee työssä. Ja siksi en oikein osaa edes selittää miten valmis neule muodostuu 😀 Ostin eilisessä käsityöillassa kaksi kerää lankaa, joten perhana soikoon, aion oppia tuon! Tällä hetkellä saan tehdyksi noin 10 cm työtä kun yht’äkkiä en enää löydäkkään langan ulkoreunaa mistä verkko pitäisi ottaa, kiertyy pirulainen jotenkin, äh!
Lohduttavaa on, että lanka on äärimmäisen helppoa purettavaa, ei tarvi kuin vetää työ purkaantuu vaivatta.
Käsityöillassa oli Novitalta henkilö esittelemässä kevään uutuuksia. Itse rakastuin Mohair-lankaan, josta olenkin valmistanut tummansinisen kaulaliinan. Moniin Novitan lankoihin on tulossa uusia värejä ja ilmeisestikin aika kirkkaina/raikkaina. Vihreää oli aika paljon eri sävyissä, erityisesti mieleeni jäi tekonurmenvihreä. Se ”kuulostaa” jotenkin aika voimakkaalta, jos muistan oikein tekonurmen värin lapsuudesta 😀
Tapahtumassa saimme Novitan paksun ohje/mallisto –lehden. Täytyy pyytää jotakuta katsomaan sieltä niitä helpohkoja ohjeita mistä tällänen tyhmempikin vasta-alkaja voisi saada jotain aikaan. Lisäks saatiin alennuskumongit (15%) Novitan liikkeeseen, joten maaliskuun loppuun mennessä on otettava suuntia lanka/käsityötarvikeshoppailuille 
Tänään jatkettiin Aa:n kanssa käsityöteemalla. Merkattiin (väri ja mistä helmi valmistettu) pistemerkinnöin mun helmilajitelmat, puikkojen koot, lankojen värit sekä helmilankojen värit. Aikaa meni yllättävän kauan, mutta nyt kaikki käsityötarvike on siististi kahdessa Ikeasta ostetussa laatikossa. Laatikoihin mahtuu mukavasti myös keskeneräiset työt. Niitä on tällä hetkellä kolme: petroolinsinininen leveä huivi (niin ohutta lankaa, että harputan kahdella kerällä), kapeampi pinkkikaulaliina (lapsuudenystävän tilaus, ja ohut lanka tässäkin, joten kahdella langalla mennään. Ja lanka sileää, joten pienimmätkin mokat paljastuu heti) sekä puikoilla musta kaulaliina merinovillalangasta. Tällä hetkellä Frilla ei ole puikolla, koska ennen tämän kirjoittamista purin aikaan saannokseni, joten jälleen homma lähtee alusta. Jee-jeee… Mä oon sitten huippu – ainakin mitä tuhraamiseen tulee. No vielä Frillakin valmistuu!
Nyt on vihdoinkin Lontoon matkan majotusasiatkin kunnossa. Viime viikolla löysimme kohtuuhintaisen (1400 euroa 11 vuorokautta) asunnon, jonka sijaintikin oli suht hyvä. No varauksen yhteydessä piti kertoa miksi matkustamme Lontooseen. Noh, rehellisenä ihmisenä Aa mainitsi paralympialaiset. Noh, saimme vastauksen, jossa varauksemme hyväksyttiin ja kerrottiin, että varausjärjestelmässä on jotain vikaa, että tuolloin paralympialaisten aikaan hinta on euroissa 2000 paikkeilla. Noh, oli järjestelmässä vikaa tai ei, emme ottaneet. Ja kun Aa oli tuon viestin saanut, kävi katsomassa varausjärjestelmää, jossa hinta oli ”korjattu”. No emme alkaneet väittelemään siitä olisiko tämän vuokraajan pitänyt vuokrata asunto sillä alkuperäisellä hinnalla vai ei. Onneksi oltiin katsottu varavaihtoehtoa, joka on vähän halvempikin. Sijainti ei ole niin hyvä, mutta nyt emme maininneet paralympialaisista mitään ja hinta pysyi siinä mikä se järjestelmässä oli (1100 e 11 vrk). Meitä majoittuu neljä asunnossa. Siellä on kaksi makkaria missä parisängyt, keittiö ja pieni puutarha. Lento- ja majoituskulut ovat multa 532 11vrk, joten Lontoon hintatasoon verrattuna voinen olla todella tyytyväinen. Olin aika varma, että kulut nousevat lähemmäksi tonnia, mutta onneksi ei. No toki siellä eläminen maksaa, mutta niin se maksaa täälläkin.
Helpotus on joka tapauksessa suuri nyt kun myös majotusasia on selvä.
Olen saanut uuden lukijan, mukavaa!
Tervetuloa Paprika!
Toivottavasti viihdyt mukana.
Julkaistu

Arvonnan voittaja ja kysymyksiin vastaukset

Pirteys haettu uima-altaasta. ”unohduin” illalla kirjan ja harpun pariin, joten yöunet jäivät vähiin.
Ei hätää, unihiekat karisi uima-altaaseen, ja ehkäpä jokunen kalorikin paloi 1600 metrin matkalla. Tilalle sain nälän. Nyt kuitenkin on aika lupaamani arvonnan.
Voittaja saa minun harputteleman kaulaliinan!
Ja arvonnan voitti
SORVATAR
Onnea!
Pääset lähettämään yhteystietosi mihin palkinto postitetaan Ota yhteyttä –sivun kautta tai jättämällä tämän postauksen kommentointiin tiedot, ja tuota kommenttia en luonnollisestikaan julkaise täällä!
Paketti lähtee postiin het kun joku näkevä on tarkistanut työn ulkonäön 😀
Arvonnassa arpalipun sai mm. esittämällä mulle kysymyksiä, ja muutaman kysymyksen sainkin, vastaukset tulevat tässä:
”Minkärotuinen siun koirasi on ja missä se on saanut koulutuksensa?”
Harmaakuono on Labradorinnoutaja ja on Näkövammaisten Keskusliiton omistuksessa olevan
kouluttama.  Koulu sijaitsee Vantaalla Itä-Hakkilassa.
Viime vuonna aloitti kaksi uutta Opaskoirakoulua toimintansa, toinen Kuopiossa ja toinen Pohjanmaalla.

”Mikä on ruoka/herkku/asia mitä kaipaat eniten ”entisestä elämästäsi”? ”

Tähän minun pitäisi varmaankin vastata Geisha, sillä se on ollut suosikkisuklaani niin kauan kuin muistan. En kuitenkaan kaipaa sitä takaisin elämääni. Joulun jälkeinen herkuttelu on vielä sokerihuuruineen mielessä.
Tähän voisin vastata Linkosuon ruissipsit. Oli mukavaa löytää vähän terveellisempi vaihtoehto. Herkkuhetket romuttuivat selvittyä niissä olevan sekä natriumglutamaattia että hiivauutetta. Pettymys oli valtaisa! Viimeksi käydessäni Ruohonjuuressa sieltä löytyi jotain vastaavia missä ei moisia turhakkeita ollut. Ostin pussin, mutta en ole sitä vielä avannut.
”oliko sinulle vaikea hyväksyä näkövamman lisäksi myös kuulovamma. Tietenkin oli, mutta kauanko vei aikaa sopeutua ja
tuntuiko se hirveän epäoikeudenmukaiselta, mikä auttoi sopeutumaan. Näin sivustahan se tuntuu siltä, että yhdelle ihmiselle annetaan liikaakin. Nyt kun
sinulla on taas kuulo leikkausten avulla palautumassa, koet varmasti sen voimakkaana.”
Diagnoosin saatuani ehkä pelko kuuroutumisesta oli voimakkain tunne. Pelkäsin todella kuuroutta, millaiseksi elämäni muuttuisi, kuinka sosiaalisuuteni kärsisi jne. Tuntuihan se varmasti myös epäoikeudenmukaiselta. Ehkä äitini enemmän pohti sitä miksi sokeuden lisäksi piti tuollainenkin tulla.
En oikein pysty sanomaan kauanko sopeutumiseen meni aikaa. Ehkä toive leikkauksesta saatavasta avusta eli voimakkaampana, vaikka kyllä se leikkauskin pelotti/arvelutti.
Nyt kun olen saanut paljon kuuloani takaisin, koen sen voimakkaasti. Olen onnellinen, paljon eloisampi, positiivisempi, sosiaalisempi. Tuntuu, että elän taas elämääni ihan eri sykkeellä kuin esim. vuosi sitten. Tietokoneella istuskelu oli hyvä piilopaikka; kuulokkeet korville ja muu maailma tuntitolkuksi sivummalle. En välittänyt seurata telkkarista mitään, en käydä pitkiä keskusteluja jne. Nyt tilanne on toinen ja olen onnellinen!
En tiedä osasinko yhtään vastata siihen mitä kysyit 😀
”Koska mennään lumikenkäilemään?”
 😉 SUNNUNTAINA, Jeeeeee!!!
”miten sokea ottaa valokuvia? Neuvooko avopuolisosi vai miten? Toivottavasti et loukkaannu
tästä kysymyksestä”
No enhän minä loukkaannu.
Digikamera on siitä hyvä, että  sillä voi räpsiä huoletta kuvia paljon ja jälkeenpäin valikoida parhaat arkistoitavaksi. Ite otan aika vähän kuvia. Kuvat ottaa yleensä avokki, avustaja tai kuka se näkevämpi nyt ikinä sattuukin olemaan.
Avustajani tai eräs ystäväni käy kuvat läpi, poistaa huonot/turhat kuvat ja kirjoittaa parhaista kuvista kuvailut, joidenka avulla pystyn esim. laittamaan tänne blogiin kuvia. Kun laitan tänne kuvamateriaalia, luen kuvien kuvailuista kuvailut kustakin kuvasta ja valitsen mitä tänne laitan. Kyselen kyllä avustajaltani ja ystävältäni myös voiko kuvia blogissa käyttää.
Kun räpsin ite kuvia, otan niitä yleensä monta toivoen jonkun onnistunee. Kuvista saattaa puuttua vaikkapa koiran pää tai kuva on vino, tärähtänyt, pimeä tms.
Avokkini ei nää myöskään kovin hyvin kuvata, mutta pystyy paremmin kohdistamaan kuvattavaan kohtaan ja ottamalla monta kuvaa, usein jotkut ovat hyvinkin onnistuneita.
Vajaan parin tunnin päästä lähden käsityöiltaan, jossa on mahdollisuus ostaa Novitan Frilla-kaulahuivilankaa ja opetella sillä neulomaan. Ymmärtääkseni kyseessä on nyt ilmeisesti muodissa oleva verkkolanka, jota on isommalla ja pienemmällä verkolla. Suomesta kai saa toistaseksi huonosti sitä pienverkkosta? Tallinnassa kyseiset langat ovat kuulemma huomattavasti edullisemmat. Haaveilenkin matkasta Tallinnaan. Haluaisin tutustua heidän luomuvalikoimaan ja käydä käsityökaupoissa. Viime kesänä tai oliko jo alkusyksyä Aa luki jonkin mielenkiintoisen artikkelin Tallinnan luomukahviloista ja kaupoista.
Mutta nyt hetkeksi köllölleen. Kävin nimittäin välillä jo syömässä. Nälkä oli niin hirveä etten saanut tätä postausta edes valmiiksi 😀 Nyt on onnellinen masu (broilerin sisäfilettä ja uunikasviksia ja paljon salaattia), joten kyllä nyt jaksaa eikä närästä!
Julkaistu

Ensikerran laukalla ja vaellus ilman taluttajaa – mä onnistuin!

Vielä perjantaina jännitin miten meidän issikkavaelluksen käy paukkupakkasessa, mutta kuin tilauksesta sää lauhtui tälle päivää lähes täydelliseksi, aurinko vain puuttui. Se ei kuitenkaan menoa haitannut.
Mulle tämän päivän ratsastus toi paljon uusia ja mahtavia kokemuksia, jotka ansaitsevat tämän ikioman hepostelupostauksen 😀
Aikaisemmilla kerroilla mulla on ollut taluttaja. Toki olen saanut mennä pätkiä itse, mutta tien ylityksessä yms. taluttaja on ohjannut hevosta. Nyt taluttajaa ei ollut. Polut sen verran kapeita, että vieressä kävelijä olisi joutunut harrastamaan hankikävelyä, joten… ei muuta kuin matkaan ilman ihmisapua rinnalla. Noh, kuten näinä ratsastuskertoinani olen oppinut issikat kulkevat kiltisti jonossa edellä meniää seuraten, joten ei ruvennut hirviämmin edes jänskättämään. Vaelluksen vetäjä hevosellaan kulki jonon kärjessä ja mä tulin hänen perässään. Pari ystävääni oli meidän takana. Vähän jännitti saisinko käännöksissä hevosen ohjattua oikeaan suuntaan, pysähtyisikö se tien reunaan ennen tien ylitystä jne. Homma sujui mukavasti. Vetäjä huuteli edestä mitä piti tehdä ja varotteli mäistä. Takana tulevat ystävät huutelivat naaman korkeudella olevista oksista jne. En saanut lumia oksista niskaan, en oksia naamalle, en pudonnut hevosen selästä; vietin mahtavan puolitoistatuntisen lumisessa maastossa. Heppa, jolla hepostelin on hiukan laiskan puoleinen tyyppi ja kulkee kuin juna hiljaista tasaista vauhtia.Töltissä meinasi olla vaikeuksia saada tyyppi ripeämpään menoon ja sainkin ystäväni raipan. Noh, raipan olemassa olo jo kiristi vauhtia.  Pohkeita sai kuitenkin antaa tiuhaan tahtiin ettei vauhti laantuisi. Vähän jänskätti mennä ilman taluttajaa, mutta onnellinen hymy levisi kasvoille matkatessamme eteenpäin. Ja kun hevosen sai vauhtiin, tuntui aivan upealta ”mä tein sen ihan ite”. ”kukaan ei auttanut mua”!!!
Jossain vaiheessa vetäjä kysyi haluaisimmeko laukata. Ystävät kokeneempina hepostelijoina olivat heti valmiina. Vetäjä oli sitä mieltä, että mäkin voisin kokeilla, että pysyn hyvin hevosen selässä jne. No ei muuta kuin ylämäkeen ja töltin kautta laukkaan. Mäen lopussa heppa hidasti, mutta ehdin tuntea sen ihanan keinunnan ja vauhdin lisääntymisen. Kokemus oli huikaisevan hengästyttävä. Tulimme samalle mäelle uudelleen ja laukkaus ei sujunut niin hyvin kuin ekalla kerralla. Minusta tuntui hankalalta olla etunojassa, pitää harjasta kiinni, samanaikaisesti antaa pohkeita ja kaitpa sitä raippaakin olisi pitänyt näyttää 😀 Ehkä jo vähän lihaksissa painoi myös väsymys, olihan homma minulle uutta. Haluan vielä oppia homman niin, että käytän kroppaani oikein. Vauhdin hurmasta olen aina pitänyt ja löntöstelyyn tulee mukavaa vaihtelua töltin, ravin ja laukan myötä. Mutta tänään sain ensikosketuksen laukkaan, sain kokea sen! Mä onnistuin ja ystävien into ja iloisuus siitä tuntui miltein liikuttavalta.
Kotimatkalla tölttäsimme ja munkin hevonen kulki reippaasti. Oltiinhan matkalla tallille kaurojen ääreen. Heppani on kuulemma ruualle aika perso :DEipä tarvinnut juurikaan pohkeita antaa, joten sai nauttia töltistä, joka tosin muuttui välillä raviksi. Vetäjän mukaan lumessa liikuttaessa ravaaminen on hepalle helpompaa.
Loppumatka sujuikin rauhalliseen tahtiin, tien ylityksessä heposeni meinasi liukastua, mutta pääsimme tallin pihaan ehjin nahoin onnellisina mahtavasta Issikkavaelluksesta. Vielä ennen kotiin lähtöä harjasin hevosta, jolla ratsastin. Varpaat oli aika jäässä, mutta muuten pukeutumiseni taisi osua aika nappiin. Kotona villasukat jalkoja lämmittämään ja mukillinen teetä. Mahtava fiilis ihanan ratsastuskerran ja ulkoilun jäljiltä. Pulppusin avokille kokemuksestani ja muutenkin höpötin kaikesta energisenä.
Mahtavaa miten meillä oli niin loistotyyppi vetämässä vaellusta, joka osasi ottaa meidät kaikki huomioon. Ystäväni pääsivät laukalle pari kertaa meidän odotellessa ja se laukkaääni oli IHANA!!! Ja hän osasi toimia myös minun kanssani hienosti, vaikka aikaisempaa kokemusta ei ollutkaan sokon kanssa Issikkavaelluksesta. Isot kiitokset vetäjälle ja positiivinen palaute tallille on ehdottomasti paikallaan.
ratsastuksen jälkeen on ollut mukavaa rentoutua kirjan ja käsityön parissa. Arpavoittoni alkaa olla valmis, joten arvontaan osallistumisaika päättyy N Y T!
Huomenna arvotaan ja toivottavasti voittaja ilahtuu palkinnostaan 😀
Huomisaamusta hyppään myös uima-altaaseen ja iltapäivästä menen tutustumaan verkkolangasta neulomiseen. Mukava, toimelias päivä luvassa.
IHANAA!
Julkaistu

Kuuntelen ja opin kropan viestinnästä

Huomaan, nykyään voin syödä aina vain vähemmän ja vähemmän huonolaatuista ruokaa. Torstaina söin 3-4 Ikean lihapullaa ja 6 pakasteviininlehtikääryleitä. Päivällä aikasemmin söin pari lusikallista raskasta pastaa(pekoni, vuohenjuusto, pesto, kirsikkatomaatti, täysjyväpasta). Lautasen täytti suuremmalta osin kuitenkin vihersalaatti. En tiedä, yhdessä vai mikä näistä kolmesta ”pahiksesta” aiheutti aivan karmean närästyksen.  Ilta meni täysin pilalle; kärvistelin tuskaisena pikkutunneille ennen kuin uni voitti huonon olon. Eiliselle suunniteltu penkkitreeni jäi tekemättä ja ystävän luona visiteeraamatta. Vatsassa olo oli höhhelö, joten rauhallinen kotipäivä hyvistä aikeista huolimatta oli pakko viettää. Aikaa kulutin harputellen ja kuunnellen Kotkansilmä-nimistä kartanoromaania.
Vehnätuotteet turvottavat vatsaa ja aiheuttaa nipistelyä/pahaa oloa. Ennen ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia syödä isoakin pasta-annosta. Nykyään pasta ei juurikaan maistu. Ja jos pastassa on paljon rasvaa kuten nyt pekonissa ja vuohenjuustossa on, olo tulee vähänkin isommasta annoksesta huonoksi. Pari lusikallista on ok. Jos syön pekonin esim. munakkaassa samanlaista reaktiota ei tule. Vehnä-rasva –yhdistelmä ei sovi minulle. Olen todennut tuon jo aikaisemminkin, mutta nyt sain hyvän muistutuksen JÄLLEEN. Toisaalta tuon minipasta-annoksen söin kolmen jälkeen ja kahdeksan paikkeilla nuo lihapullat ja kääryleet.
Reakoin selvästi vehnätuotteisiin ja niihin yhdistettäessä tirisevä rasva, kärsimys on valmis. Nyt huomaan myös lisäainemoskien aiheuttavan inhottavaa oloa. Niitä välttelen mahdollisuuksien mukaan, mutta välillä suusta valitettavasti luiskahtaa lisäainemoskiakin, ja sen ”herkkuhetken” jälkeen kyllä tiedän syöneeni.
Minulla on sellainen fiilis, että kuukausi kuukaudelta merkitys siitä mitä syön kasvaa ja kasvaa. Ja että ruuan laadun suhteen muutun vaativammaksi ja vaativammaksi. Samalla olen iloinen, että olen oppinut tunnistamaan kroppani viestejä mikä sille on hyvästä ja mikä ei.  Koko ajan opin myös toimimaan sen viestin perusteella mitä saan, mitä keho kertoo. Se kertoo mm. minulle sopivan lämpimäksi ateriaksi iso salaatti/uunikasvikset ja liha/kana/kala tms. Tosin nykyisin olen vielä huomannut vähentäväni lihan syömistä entisestään ja hakevani sille muita vaihtoehtoja. Leipää en syö nykyisin juuri koskaan. Syön kotona vain silloin kun leipä on luomua ja tuoretta. Myönnän, joskus ravintolassa syödessäni tai kavereilla vieraillessani nautiskelen patonkia tms. Ilman leipää pärjään hyvin. En tosin koskaan ole ollut leivän suurkuluttaja. Jogurtin sekaan luomumysliä, avot, tai joskus jokin puuro. Nykyisin melkein aina kaapista löytyy riisikakkuja. Ne vaativat päälleen jotain levitettä tai leikettä. Nykyisin minun on vaikea löytää mieleistäni leivänpäälliskinkkua. Natriumglutamaattiset ja hiivauutteiset on olleet pannassa jo pidempään, mutta jotenkin ne lisäainekyllästetyt teolliset leikkeet tökkivät. Ilmakuivattukinkku on parasta, vaikka pirun kallista, tai jos joskus saa joltain pientuottajalta possua, avot. Silloin se on hyvää kun teollinen maku on pois! En tokikaan odota kylään mennessäni, että siellä olisi tuota kaikkea. Syön mitä talo tarjoaa nurkumatta ja valittamatta.Ja jos on jotain sellaista mitä en todellakaan välitä syödä kieltäydyn kohteliaasti kuten asioista mistä en kerta kaikkiaan välitä. En pakota itseäni syömään vaikkapa oliiveja tai hillosipuleita.
Paljon on muuttunut. Ennen ruokakaupasta osti mikä oli edullisinta ja helpointa. Nyt näkee mielummin vähän vaivaa ja käyttää rahaakin saadakseen laadultaan parempaa ruokaa ja ruuan valmistukseen raaka-aineita.  Ja kyllä ne marinadeissa lilluneet kanasuikaleet maistui hyvältä natriumglutamaatista huolimatta aikanaan. Ja nyt valmismarinoituja suikaleita ei osteta niiden helppoudesta huolimatta.
Enkä hirveästi ajatellut kuinka paljon saan niitä höttö/huonoja hiilareita. Nykyään viljatuotteet pääasiassa täysjyvää.
Oli aika milloin kauppakärryyn sujahti kevyttuotteita/lisäainemoskaa
ajatuksena vältellä liiallista sokerin käyttöä ja liiallista rasvan nauttimista. Noh, nyt kevyttuotteetkin on pannassa. Nyt kärryyn sujahtaa mahdollisimman käsittelemättömiä raaka-aineita ja ruokatarvikkeita rasvoineen ja sokereineen.  Niitä nautitaan vain kohtuudella!
Hyvä olo/hyvinvointi on niitä elämän pilareita. Jos voi hyvin jaksaa paljon paremmin päivien aherrukset. Mieli pysyy pirteämpänä, fiilis positiivisempana, olo kevyempänä ja raikkaampana.
Kamalan närästysillan ja eilisen höhhelöpäivän jälkeen on aika taasen lukaista läksynsä ja oppia kropastaan lisää. Silti vaan täytyy näköjään aika-ajoin käydä takomassa päätään seinään ja toteamassa, ei ne toimi edelleenkään, itse asiassa toimivat huonommin kuin viime kerralla, joten jospa nyt taas olisi tarkempi tehdessään valintoja mitä suustaan laittaa. Ehkä nuo kaikki kolme asiaa olisi olleet ihan ok, jos olisivat osuneet eri päiville.
Vaikka treeni jäi eilen väliin, ja tänäänkin aika on mennyt muissa asioissa, en ole menettänyt tuota mun positiivista energiaa, jota täälläkin olen hehkuttanut edellisissä postauksissa. Huomenna issikkavaellukselle parin ystävän kanssa ja nyt avokin kanssa nauttimaan lauantai-illan saunomistuokiosta. Elämä maistuu!
Julkaistu

Positiivisen energian tiukassa puristuksessa

Edelleenkin pulppuan iloa ja intoa.
Takana kaksi uintikertaa. Eilen kävin uimassa Vuosaaressa kilsan, jossa tapasimme erittäin puheliaan uinnin valvojan, joka oli kaverilleni miettinyt, että olen hyväkuntoinen kun jaksan uida niin pitkään raskaasta uimatyylistäni huolimatta. No tänään olin tutustumassa vuorostaan Tikkurilan uimahalliin ja nyt pyräys oli 1500 metrin mittainen. Tiksissä altaan mitta on 50 metriä, joka alkuun tuntui vähän oudolta ja pitkältä. Olen pääasiassa uinut 25 metrin altaissa. Kun tammikuun alussa asetin tavotteeksi 4kk aikana uida 20 kilsaa, nyt kasassa 5.7 kilsaa, joten helmikuun uintien myötä hyvässä vauhdissa ollaan. Ja olen niin iloinen, sillä uinnin jälkeen on niin ihana fiilis. Tavallaan on väsyneet lihakset ja mieli tekisi köllötellä, mutta samalla on energinen ja voimaisa fiilis. Vaikea kuvailla, mutta ihan mahtava fiilis. Ens viikolla taas altaaseen. IHANAA! Ainoa mikä ei tykkää on iho. Näillä pakkasilla muutenkin korppuunnun, joten uima-altaiden kloori ei todellakaan helpota asiaa. No rasvaa kuluu ja sitä on onneksi monta putelia. Sen kun vaan viittii levitellä iholleen.
Tällä hetkellä näyttäs painollakin olevan oikea suunta, eli alaspäin. Tänään sain lukemat 68.4 kg. Ehkä kroppa alkaa sopeutumaan liikkumiseen ja aineenvaihdunta vörkkimään paremmin. No eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Huomenna penkkitreeni, joten sen jälkeen saattaa vaaka taas hypätä 69 kiloon 
Toisaalta, täytyyhän näiden kestävyysliikuntojenkin jotain saada aikaan aineenvaihdunnassa ja kropassa. PAKKO PAKKO kun Hepa tahtoo 😀
Kävin mielenkiintoisen keskustelun. Nimittäin kun iloitsin tulevista matkoista ja tapahtumista mitä on luvassa, minulta kysyttiin ”kannattaako käyttää rahaa esim. ulkomaan matkaan kun ei näe?” Olin kysymyksestä tyrmistynyt ja ihmettelin miksi niin. ”No kun et näe mitä ympärilläsi on, et voi katsella museoissa, kirkoissa, nähdä maisemia.” No totta kyllä. En näe, en ehkä pysty nauttimaan museoista enkä välttämättä aina maisemistakaan. On kuitenkin paljon asioita mitä silti voit kokea. Kun olet esim. jossain korkealla, tunnet tuulisuuden, ohuemman ilman jne. No okei, museoista en erityisemmin välitä ja siihen varmasti vaikuttaa näkövammani. Mun ei kuitenkaan ole mikään pakko änkeytyä museoihin missä ei saa koskea mihinkään, ja suurimmaksi osaksihan museot ovat sellaisia. Mutta etenkin vanhojen kirkkojen tuoksusta ja tunnelmasta pidän. Ja vaikka ei näe, muilla aisteillaan voi kokea, nauttia siinä missä näkevätkin ihmiset. Näkövamma tai vammaisuus ei ole este matkustelulle. Itse ainakin haluan kokea elämässäni mahdollisimman paljon sokeudestani huolimatta.
No okei, tarvitsen mukaani jonkun näkevän, koska en selviydy yksin paikasta toiseen vieraissa paikoissa, mutta vaikka näkisin tuskin matkustaisin yksin. Niin laumasieluinen olen, että kaveri mukaan. Vai onko laumasieluisuus tullut vamman myötä, mene ja tiedä. No eipä sillä väliäkään. Olen kuitenkin tottunut siihen, että lähden matkoille jonkun toisen seurassa ja nautin siitä.
Nyt esim. olen edelleen täpinöissäni Lontoon matkasta, vaikka siihen on vielä yli puoli vuotta aikaa. Useinhan se valmistelu ja odotus onkin sitä parasta aikaa.
Toisaalta olen hämmennyksissä siitä, että mulla on puolen vuoden sisällä kaksi matkaa edessä. Ei ole mulle kovinkaan normaalia. Sillon kun pelasin maalipalloa oli toki turnausmatkoja ulkomaille vuoden aikana 2-3; tyyliin arvokisat kauempana ja Ruotsissa turnaus tai pari. Kerran oltiin tosin Englannissa maajoukkueturnauksessa Ruotsin turnauksen lisäksi. Silloin MM-kisat taisi olla Jenkeissä. No pelireissut onkin ihan oma lukunsa 😀
Nyt kun nämä matkat ovat ihan lomasellaisia, mietin olenko jotenkin… äh, tuhlailija, voinko nyt oikeesti matkustaa jne. Sellasta puolittaista huonoa omaatuntoa.
Mutta sen kyllä kumoaa valtava innostus, iloisuus ja pulppuisuus. Tuo käymäni keskustelukaan ei saanut mieltäni matalaksi. Tuumailin vain, että hällä on vielä paljon opittavaa elämästä 😀
Ja olen valtavan onnellinen tästä positiivisesta ja energisestä olosta. Onhan elämässäni ollut paljon hyvää viime vuonnakin, mutta nyt jotenkin tunnen olevani elossa, läsnä, tyytyväisempi… Äh, tiesmitä kaikkea hyvää!!! Voiko onnistuneet korvaleikkaukset ja niiden myötä kuulon reilu parantuminen vaikuttaa näin hirmuisesti?
En tiedä, mutta nautin tämän hetkisestä olosta/fiiliksestä ja toivon kaikille muillekin iloa ja valoa elämään.
Nyt on 9. helmikuuta ja tälle kuuta olen saanut Liikuntahaasteeseen jo  kuusi merkintää tammikuun päivien ollessa kymmenen, joten nyt näyttää hyvältä liikuntamäärien nousun suhteen. Huomenna on penkkitreeni ja sunnuntaina ratsastus, joten tän viikon jälkeen ollaan ainakin 18 liikuntamerkinnässä, ja jospa lauantaina polkasisin vielä spinningtreenin, olisin itsestäni jo aikas ylpeä.
Hoh, ketäköhän tääkin hehkutus ja lätinä mahtaa kiinnostaa. Nyt Hepa ottaa pienen relaushetken ennen ruokailua ja töitä ja lopettaa tältä erää tämän…
Julkaistu

Pulppuan ja täpinöin

Mä olen ihan täpinöissäni ja pulppuan innostuksesta ja ilosta. Tämä vuosi on alkanut niin valosissa merkeissä kuulon kohentuessa ja liikuntailon kasvaessa. Ja jotenkin tuntuu, että nyt tälle vuotta on kasaantumassa monta huippumahtavaa  tapahtumaa. Tän on siis pakko olla loistava vuosi.
Maaliskuussa matkustamme Kanarialle viikon lomalle. Menemme ystävämme vieraaksi, joka treenaa siellä tavoitteenaan Lontoon paralympialaiset tandempyöräilyssä. Luvassa varmasti ihana viikko kaikkine dyyneillä kävelemisineen ja auringosta nauttimisineen. * Odotan ja hihkun innosta 😀 *
Odotan myös huhtikuista viikkoa Kuusamossa avokin kotimaisemissa. Tarkoituksena on hiihdellä hangilla ja jäällä, vaikka minusta ajatus huhtikuun puolessa hiihtämisestä tuntuu erittäin oudolta ja kaukaiselta, Avokin mukaan silloin lunta vielä riittää, joten pakko kai se on uskoa 😉
Tällä hetkellä ehkä suurin täpinöinti tulee Lontoon matkasta. Olen monesti miettinyt haluavani käydä Lontoossa, ja nyt samalla reissulla tutustumista kaupunkiin ja turistina seuraamaan paralympialaisia, wau! Ihan loistavaa! Tänään varattiin lennot ja matka kestää (huih) 11 päivää. Yöpymispaikan hinnalla alkoi siis olemaan aika iso merkitys noin pitkälle ajalle. Onneksi kohtuuhintainen hyvällä sijainnilla oleva asunto löytyi. Nyt odotamme vain vuokraajan vahvistusta ja Aa on katsonut paria vaihtoehtoa varalle, joten elokuun lopulla ”lontoon valloitus” ilman miesväkeä (a-luokan matka siis). 😀
Lähipäivillekin on kaikkea mukavaa tiedossa; mm. kahdet uintitreffit, issikkavaellus ja ens viikolla käsityöilta ja Makumakun järjestämä Viini- ja juustotasting.
Elämä tuntuu nyt pirun hyvältä!
Julkaistu

Arvontaan osallistumisaika jatkoajalle – osallistua voit vielä viikon ajan!

Kuten kirjoitin arvonnan voittaja saa jotain minun itseni tekemää.
Nyt kuitenkin Harmaakuono päätti sosialisoida sohvalta langat parempaan käyttöön, joten tarvitsen työn valmiiksi saamiseksi lisäaikaa. Työ alkoi nimittäin alusta uusin langoin. Sen verran paha sotku ehti syntymään. Arvontaan voit siis osallistua vielä sunnuntai-iltaan 12.2. saakka. Ne jotka ovat jo osallistuneet, tietonne on visusti tallessa! Ja pahoittelen viivästystä!  En kuitenkaan halua antaa koiran kuolalla varustettua lankasotkuakaan.
Ja koska viivästys on tosiasia annan vielä mahdollisuuden muidenkin osallistua arvontaan.

Ohjeet tässä:

Kerro tämän postauksen kommentointiin mitä Endorfiinista voimaa –blogi on sinulle antanut
tai vaihtoehtoisesti mainitse mieleen jäänein kirjoitus (1 arpalippu)
Mainosta arvontaa omassa blogissasi ja laita minullekin tieto mistä maininnan löydän (1 arpalippu)
Esitä minulle jokin kysymys mihin haluat vastauksen (1 arpalippu)
On siis mahdollisuus saada kolme arpalippua maksimissaan!
Osallistua voi 12.2. iltaan.
Anonyymit: laittakaa nimimerkki mukaan!
Kysymyksien vastauksista teen arvonnan jälkeen oman postauksensa, ja jos jokin kysymys synnyttää kokonaisen oman tekstin, se julkaistaan erikseen.
Nyt ei muuta kuin osallistumaan ja tietoa levittämään muillekin!
Ja nyt ihan muihin juttuihin…
Tänään päätin polkaista tunnin spiningtreenin ja keskityin treenissä erityisesti keskikropan hallintaan sekä etureisien työn tekoon. Kiva oli polkea ja hikoiluttikin mukavasti. Treenin jälkeen keittelin kokonaisen luomukanan ja vietin aikaa käsityön parissa, mutta kuten edellä työ ei parhaalla tahdollakaan ehdi nyt valmiiksi, nyyh… Luomukanan keitettyäni poistin siitä luut ja nahat, pilkoin ja lisäsin vihercurrykastikkeeseen. Laitoin siihen vähän tuoretta ananasta ja hunajaa. Pari desiä täysjyväriisiä ja ruoka valmis. Oli hyvää!
Ruuan jälkeen epätoivoinen käsityön teko jatkui vaalilähetystä seuraillen. Odotetusti Niinistöstä tulee Suomen 12. presidentti. Oman ääneni annoin taiston hävinneelle Pekalle. Aika nopeasti lähetyksen haastattelut ja analysoinnit alkoivat tympimään, joten iltateen keittoon ja nyt tänne blogimailmaan paneutumista.
Julkaistu

Psykologisesti tärkeä päivä

Tänään on ollut psykologisesti tärkeä päivä.
Nimittäin 
sotki  
Hyvistä suunnitelmista huolimatta en kerta kaikkiaan jaksanut sunnuntai-iltana treenata. Alkuviikosta oli kaikkea muuta ja keskiviikkona olin uinnista sen verran väsynyt etten saanut pakotetuksi itseäni treenaamaan. Väkisinkin mieleen hiipi vähän plääh-fiilis, tässäkö tämä nyt sitten oli. Tänään marssin salille päättäväisesti ja tein ns. ”välitreenin” tunnustellen/kuunnellen kehoani, että mistä ohjelmaa voi jatkaa seuraavalla kerralla, voinko nostaa pääsarjat 30 kiloon vai en. Ja kyllä tän illan treenin perusteella voin jatkaa ohjelmaa siirtyen seuraavaan vaiheeseen. Tosin kymmenessä viikossa homma ei nyt mene läpi, joten ennen Kanarian matkaa ei taideta vielä 45 kiloa nostaa. Harmi! Pääasia kuitenkin, että sain itseni ruotuun ja treeniohjelma jatkuu.
Tän illan treeni muodostui kahden sarjoissa. Kahvakuulalla lämmittelyn jälkeen penkkausta 2*15 sarjoilla 20 kiloa, 2*10 sarjoilla 25 kiloa, 2*8 27.5 kg, 2*5 30 kg, 2*3 32.5 kg ja kertanosto 35 kilolla. Jokaisessa sarjassa jäi fiilis, että varaa olisi ollut tehdä ainakin pari lisätoistoa. Apuliikkeissä käsipainopenkissä tein 15 toiston sarjat ensin viidellä ja sitten kuudella kilolla. Ylätalja eteen –liikkeessä pidettiin edelleen tuo 20 kg, kuten myös ojentajaliikkeessä. Tosin treenasin ojentajia myös ranskalaisella punnerruksella. Kahvakuulalla hauiskääntöä 15 toistoa (noloa, mutta totta) 4kg, kulmasoutu ehdottomasti nelosella liian kevyt, joten ei muuta kuin kahdeksan kilon kuula käyttöön. Enemmänkin olisi mennyt.
Että jäipähän nälkää seuraavalle kerralle!!!
Pakkanen paukkuu ja ulkoliikunta jää valitettavan vähälle. Tänään päätettiin kuitenkin, että lähdetään lenkille 15 asteen pakkasesta ja pienestä viimasta huolimatta. Tämäkin oli mielestäni psykologisesti tärkeää. On liian helppoa vedota kylmään, tuuleen, sateeseen ja milloin mihinkin, joten halusin karaista itseäni ja opettaa tavoille 😀 No tehtiin 35 minsan lenkki aika reippaalla vauhdilla, tosin käytiin metsikössä polkuja tallaamassa (silloin vauhti hitaampi) ja Harmaakuono sai kirmata vapaana, jotta saisi puretuksi paremmin energioitaan. Lumi narisi ihanasti jalkojen alla ja tuntui todelliselta talvelta. Nenänpäätä alkoi palella, mutta muuten olisi voinut kävellä pidempäänkin.
  
Näillä pakkasilla on ihana tuulettaa petivaatteet. Ja tänään pistin sänkymme kamikset tuultumaan viideksi tuntia. Puhtaat lakanat ja raikkaat peitot ja tyynyt! Ah, voiko ihminen enempää sängyltään toivoa saunottuaan treenin jälkeen palkiten itsensä Sitrus-sarjan tuotteilla 😀
Täällä Pk-seudulla oli eilen varsin erikoinen sää. Pakkasta reilusti ja hillitön lumipyry. Lähdin aamulla käymään Ikeassa, josta ostin kaksi säilytyslaatikkoa käsityötarvikkeita varten. Katseltiin avokille nahkapallia. Kun olimme lähdössä kehäkolmonen jo seisoi, mutta meidän suuntaan autot liikkuivat, mutta juuri edessämme rekka jäi tielle ja matka tyssäsi siihen. Jouduimme ajamaan Heikinlaaksoon ja sieltä matka kotiin kesti melkein pari tuntia. Pelkääjän paikalla oli todella pelkääjäfiilis, sillä kuskin kommentit ”nään vaan valkosta”, ”nyt en nää tietä”, ”näkyy vaan pisteenä edessä olevan auton valot”, ”luoja miten lumi pöllyää”” jne. En hetkeen ole kuullut Aan kiroilevan niin paljoa ja käyttävän niin karmeaa kieltä mitä nyt. En kyllä ihmettele. Tuulilasin pyyhkimet jääty ja ajaminen oli varmasti ihan kamalaa. Siinä pelkääjän paikalla istuessa turhautti ihan hirveästi kun ei voinut olla yhtään avuksi, ei millään tavalla. Kun pääsimme ruokakaupan kautta kotiin oli helevetin helpottunut olo. Oltiin sentään yhtenä kappaleena ja autokin ehjänä!Tuon reissun ”kruunasi” ihan loppumatkalla tapahtunut. Ajoimme 50 alueella ehkä 40 ja joku perhanan citymaasturi siinä kelissä painoi tuhatta ja sataa lumi pöllyten ohi. Ehkä niinkin monilta onnettomuuksilta olisi edes vähän vältytty, jos ihmiset malttaisivat ajaa rauhallisesti turvaväliä pitäen ja myös kanssakulkijat huomioiden.  Siis mä en todellakaan autolla ajamisesta tiedä mitään, mutta sen perusteella mitä olen aiheesta keskustellut autollisten kanssa.
Avokki on nukahtanut sohvalle, tasainen hiljainen tuhina kantautuu korviin. Iltapalaksi söimme viininlehtikääryleitä, kirsikkatomaatteja, ilmakuivattua kinkkua ja avokki Ikean lihapullia. Maistoin niitä itsekin kahden pullan verran, mutta ei ne oikein maistuneet mulle. Jälkkäriksi pari cl amaretto-likööriä. Saunajuomana meillä oli muuten Limonadea, sitä sitrusjuomaa, joka on vanhan ajan oikeaa limonadea 😀 Oli ihan pirhanan hyvää ja raikasta juomaa. Sokeriakaan ei ollut liikaa! Sitä on kyllä joskus ostettava uudelleen.
Julkaistu

Uin, uin – Minä tyttö uin

Mittari paukuttaa päivälläkin liki 20 pakkasasteessa, joten lenkkeily on jäänyt minimiinsä. Alkaa Harmaakuonokin nostelemaan tassujaan, jos yrittääkään pidempää matkaa kävellä. Onneksi pakkasesta huolimatta olen päässyt treenaamaan. Olin sekä eilen että tänään uimassa. Eilen taittui kilsa 50 min ja tänään tunnissa 1200 m. Uintivauhti tällä hetkellä on 10min/200m, joten siitä pystynee kiristämään jonkin verran, jos säännöllisyys pysyy uintitreeneissä. Tänään en hyytynyt missään vaiheessa eikä vauhti hidastunut. Ihan alussa ehkä ekalla 150 metrillä tuntui reisissä eilinen uinti.
Pidän uintia kokonaisvaltaisena harjoittelumuotona, joka parantaa kestävyyttä/hapenottokykyä
Sopii myös laihduttajalle; kaloreita palaa altaassa mukavasti, ja jos ylipainoa olisi reilumminkin vesi on pehmentävä elementti nivelille. Tosin moni ylipainoinen kammoksuu ajatustakin mennä yleiselle uima-altaalle uimaan ajatellen miten kamalalta ehkä joidenkin silmissä näyttää. Silti on tärkeää, että olet rohkeasti siellä omana itsenäsi. Olethan liikkumassa ja tekemässä itsellesi parempaa oloa jaolet matkalla  kevyempää itseäsi. Jos siis olet ylipainoinen ja pidät uimisesta, mene rohkeasti uimaan. Anna muiden ajatella mitä tykkäävät. Sinä olet matkalla elämäntapamuutoksessasi ja näin ollen helkkarin hyvällä tiellä. Jos jokin itse täydellisyys tuijottaa, tuijota takaisin ja muista täydellisiä ihmisiä, ei myöskään vartaloita ole olemassakaan. Ja sinä et ole sen huonompi ihminen kuin hänkään, vaikka kantaisitkin ylimääräisiä kiloja kehossasi.
Itse nautin kovasti uimisesta ja vaikka minulla on iso persaus ja reisissä läskiä vatsaläskiä unohtamatta, uin nauttien siitä mitä olen tekemässä. Minua tietysti helpottaa ehkä se, että en näe mahdollisia katseita ja tuijotuksia, ja siksi minun on helppoa olla välittämättä niistä. Uimahallissa en edes ajattele asiaa juuri koskaan. Myönnän tosin joskus miettineeni miten läskini näkyvät. Toisaalta minun erilaisuuteni näkövammani vuoksi kerää ehkä enemmän katseita ja ihmetyksiä.  Matkamittarina käytän muoviarkkia ja reijittäjää. Aina kierroksen uituani teen muoviin reijän ja treenin jälkeen siitä on helppoa laskea uitu matka. Kaverini on joskus todennut, että ihmisten ilmeet ovat näkemisen arvoisia kun yrittävät ymmärtää mitä oikein puuhaan. Joskus tulee kommenttia siitä, että uin aina samaa radan reunaa enkä oikea oppisesti laitaa vaihtaen. Käytämme radan päätyyn laitettavaa kylttiä ”radalla näkövammainen uimari” ja yleensä rata tyhjenee muista uimareista. Ei toki ole tarkoitus ”häätää” heitä pois, mutta toki mitä vähemmän väkeä samalla radalla sitä vapaammin pystyn uimaan. Vieraisiin ihmisiin törmäily kun ei välttämättä kovin mukavaa ole. Nautin kun saan uida omaa tahtia ja ettei kaverini tarvitse koko aikaa ”vahtia” missä menen ja kuinka vauhdilla, olla varottelemassa ihmisistä jne. Juuri koskaan en törmää altaan päätyyn. Kuulen sen metrien päästä ja jos tulen pää veden alla, yleensä aina käsi osuu päätyyn, joten nuppini on säästynyt kolhuilta.
Yleensä aina uinnin jälkeen on mielettömän hyvä olo. Lihaksissa ihana rentous ja pirteä mieli. Tänään ennätin hetken porealtaassa venyttelemään. Venyttely pitäisikin ottaa aina jokaisen uinnin jälkeiseksi lihashuolloksi poreissa.  Vaikka saunomista rakastankin en uinnin jälkeen erityisemmin kaipaa saunaa. Tosin en kaipaa sitä heti minkään treenin jälkeen. Saunassa rentoutuminen on kuitenkin ihanaa, mutta vasta muutaman tunnin päästä tehokkaan liikkumisen jälkeen.
Ostin viime keväänä Hyvinvoinnin tavaratalosta piikkimaton, ja tänään vasta korkkasin sen. Makasin selinmakuulla sen päällä 45 mi kuunnellen rentoutus-cd:tä. Taisin kyllä melkein nukkua, sillä en cd:stä paljoakaan muista. Alkuun piikkimaton piikit tuntuivat kipeästi, mutta hiljalleen selkään levisi ihana lämpö. Pötköttelyn jälkeen selässä oli tietystikin piikeistä painaumia ja iho tuntui aika aralta. Tunne meni kuitenkin ehkä noin vartissa ohi. Muista vaikutuksista en osaa sanoa. Pitää rentoutua sen päällä useampi kerta, jotta oppii tuntemaan paremmin kehonsa ja mielensä tuntemukset. Jotenkin uinnin jälkeen tuollainen rentoutumishetki tuntuu hyvältä ja voimistaa virkeyttä. Olen ajatellutkin, että nyt kiinnitän myös rentoutumiseen ja lihashuoltoonkin paremmin huomiota. Venyttely/lihashuolto  on kuitenkin tärkeitä asioita hyvinvoinnin kannalta ja ne on syytä muistaa ja oppia ottamaan osana elämäänsä. Ei vaan suorittaakseen suorituksena vaan nauttien hyvästä olosta.
  
Olen saanut kolme uutta lukijaa, kaksi Lauraa ja J.B:n.
Olen iloinen kun olette täällä!
Toivottavasti viihdytte.
Ja lopuksi vielä ”hätyyttelen” kaikkia osallistumaan arvontaan. Aikaa on vielä monta päivää 😀 Maanantaina arvotaan!!!