Harppuesittelyä ja itsenäistä valokuvien lisäämisharjoittelua

Mulla on kaksi loistavaa syytä kirjoittaa tämä postaus:
esitellä harppu
harjoitella kuvien lisäämistä blogiin
joten…
viihtykää ja antakaa palautetta!
Kirjoittelin viikonloppuna käsityökärpäsen surinasta ja siitä, että sain ystävältä joululahjaksi harpun ja lankaa. Valitettavasti harpun historiasta tms. mulla ei ole mitään käsitystä. Olen kuitenkin ymmärtänyt sen olevan aika suosittu väline näkövammaisten käsityöihmisten keskuudessa. Puisena niitä myydään
 Annansilmät-aitta -myymälöissä Helsingissä ja Tampereella. Myymälöiden lisäksi shoppailla voi myös 
Verkkokaupassa

Kuuleman mukaan harppuja myydään jossain myös muovisena ja muovinen harppu onkin joustavampi kuin puinen.Itelläni on nyt siis tämä puinen
 

Eli, harppu on edessäni
Se on muodoltaan pitkulainen ja sivuilla tappirivistö, keskusta on avoin.
Esim. kaulaliinaa kudottaessa päätytapit jätetään tyhjäksi, myssyä tehdessä kude menee harpun ympäri. Harppua on kahta kokoa, minulla on pienempi. Neule, jota tein on leveydeltään 11 tappia.
Tapithan ovat aavistuksen vinottain vastakkain?
Ensiksi luodaan silmukat, jonka jälkeen alkaa varsinainen työ..
Lanka lähtee oikean puolimmaisesta alatapista. Jokaisessa tapissa on tässä vaiheessa silmukka. Vien langan yläpuoliseen tappiin/vastakkainen ja kiepautan ulkokautta palaten ykkösalatappiin ylä ykkösen ja kakkosen välistä langan kulkiessa ykköstapissa. Alatapille myös silmukka, josta lanka pujotetaan yläkakkostappiin, silmukka, paluu kakkostappia myöden kakkosen ja kolmosen välistä.
Päästyä kudoksen toiselle sivulle kunkin tapin alempi silmukka nostetaan ylemmän silmukan ja tapin yli keskelle.

Ja kun tämä on tehty, lähdetään pujottamaan samaan tapaan tappien välitse silmukat tehden takaisin aloitetulle reunalle, ja taas nostellaan alemmat silmukat ylempien yli ja tapin yli keskelle.Neuleen kasvaessa se tulee harpun keskustasta ulos…

Aika kului rattosasti harputellen ja kirjaa kuunnellen.
Tänään sain valmiiksi ”harjoituskerällisen”. Selvästi myös käsin tuntee miten harjoittelu on kehittänyt tekijäänsä. Alkuun liian löysää ja mitä kummallisempia virheitä, mutta viimeset 15-20 cm jo ihan kelvollista jälkeä. Näin totesi ystäväni, joka vietti luonani monta tuntia ja mukavaa oli! Tässä vielä kuva kehityksestä kerän ollessa keskeneräinen. Uutisten aikaan harputtelin kerän loppuun. Nyt olisi sitten tarkoitus aloittaa ihan oikea kaulaliina vähän leveämpänä.
Huh, nyt tässä postauksessa pitäisi olla kolme kuvaa… Toivottavasti vielä suht oikeissa kohdin…

Maanantai – joululauluja ja pipareita

Kotiuduttiin tovi sitten kirkosta. Olen asunut täällä kohta yhdeksän vuotta ja nyt ekaa kertaa kävin kirkossamme. Eipä siis tule kovin usein siellä käytyä. En ole erityisen uskonnollinen, joten selittänee asiaa. No nyt mentiin laulamaan kauneimpia joululauluja. Siitäkin on vuositolkulla aikaa kun viimeksi olen niitä ollut jossain laulamassa, vaikka tykkäänkin tapahtumasta.  Tuolla oli eri vammaisryhmiä, joten sain laulujen sanat pistekirjoituksella, joka oli laulamisen kannalta aivan mahtavaa. Meidän näkövammaisten lisäks paikalla oli kuuroja, heikkokuuloisia, kehitysvammaisia ja liikuntavammaisia. Toki myös ihan ”tavallista” kansaa. Paikalla oli viittomakielen tulkki, joka viittoi puheet ja laulut. Parilla sokealla oli myös opaskoira mukana. Vajaa tunti vierähti lauluja laulaen ja lopuksi seurakuntasalissa tarjoiltiin kahvit/teet ja joulutortut. Todettakoon vielä, että en minä sen enempää kuin avokkikaan  osata laulaa, mutta raakkuuhan variskin äänellään 😀 Kiva oli käydä ja päästä hetkeki täältä neljän seinän sisältä pois. Mentiin kirkkoon kävellen. Vettä satoi ja oli paikkapaikoin tosi liukasta. Jouluinen tunnelma sään puolesta aika kaukana. Mä niin toivon, että jouluna olis lunta. Valkoinen luminen maa kuuluu jouluaikaan. No nyt ne vähäset mitä on satanut sulaa kovaa vauhtia pois, tylsää…
Mulla oli tänään kiropraktikko ja matkat käytin neulomiseen. Olin satavarma, että aikani on klo 11.00. Saavuin reippaana paikalle etuajassa ja kuulinkin aikani olevan vasta kello 15.00. Onneksi kiropraktikkoni oli niin ihana ihminen, että hoiti minut ennen lounastaukoaan. Oikea puoli niskasta oli edelleen jumissa. Ens maanantaina menen taasen ja silloin on pidempi aika, katotaan harjotteita mulle. Neulomisesta muuten sen verran, että viime yönä istuin kolmeen käsitöideni parissa. Cookin Kaappaus-kirjakin tuli kuunnelluksi loppuun.
Laihduttamisestani en ole aikoihin kirjoittanut mitään. Siitä ei valitettavasti ole paljoa kirjoitettavaa. Ennen korvaleikkausta painoni nousi yli 69 kiloon. Toki leikkausviikolle osui myös kuukautiset. Jäin silti miettimään vaikuttiko alitajuntainen stressi/jännitys asiaan.  Nimittäin heti kun leikkaus oli ohi paino tippui. Alle 68 kilon en ole tosin päässyt, ja se tuntuukin käsittämättömän vaikealta. Syyskuun lopulta lokakuun alusta painoni on pyörinyt 68.2-68.8 kg:n välillä ja leikkausta ennen piikki 69.4 kiloon. Olen yrittänyt olla stressaamatta ja muistuttanut itseäni siitä, että on jo hyvä se ettei paino lähde nousuun nyt etenkään sairaslomani aikana milloin kulutus on pienempää. Tänään vaa’an lukemat olivat 68.7, lukemien käydessä viime viikolla jo 68.2 kilossa. Pientä nousua, mutta huomenna saattaa tilanne taas olla eri, joten puolen kilon heilahduksista en ota kyllä stressiä. Tämän toipilasajan jälkeen otan liikunnan suhteen ison ryhtiliikkeen ja ”kiristän” vielä ehkä syömisiänikin. En tarkoita, että alkaisin viettämään nälkäpäiviä, mutta tarkennan mitä suusta menee alas. Usko on luja, että vielä se 60 kilon alitus tulee ja sitä kohti matkalla ollaan.
Laihdutuskirjoituksen peräänhän ”sopii loistavasti” Hedelmäsokeripiparkakkujen ohje. Ennen kirkkoon lähtöä tein taikinan valmiiksi jääkaappiin kovettumaan huomista  leipomista ja paistamista odottamaan. En ole koskaan aikaisemmin törmännyt ”hedelmäsokeripipareihin”, joten saas nähdä mitä tuleman pitää…
Hedelmäsokeripiparkakut

150 g rasvaa
1 dl hedelmäsokeria
1 tl kanelia
1 tl kaardemummaa
1 tl inkivääriä
0.5 tl neilikkaa
(Tunnustan, laitoin valmispiparkakkumaustetta. En viitsinyt ostaa kaikkia mausteita erikseen, nyyh… Laitoin seosta reilun ruokalusikallisen.)
2 kananmunaa
1 dl kermaviiliä
1 dl rouhittua mantelia
1.5 dl kaakaojauhetta
(En tiedä olinko ihan tampio, laitoin raakakaakaojauhetta kun ”tavallista” ei ollut)
1 tl soodaa
3 dl vehnäjauhoja
Vaahdota rasva, sokeri ja mausteet
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten
Lisää kermaviili, mantelirouhe ja kaakao-sooda-vehnäjauhoseos siivilän
läpi
Sekoita taikina tasaiseksi
Leivotaikinasta 3 n. 4 cm paksua tankoa
Kääri tangot leivinpaperiin tai muoviin ja anna kovettua jääkaapissa
seuraavaan päivään.
Leikkaa tangosta terävällä veitsellä n. 3 mm paksuisia viipaleita.
Paina halutessasi keskelle puolikas kuorittu manteli tai ripottele
mantelirouhetta pinnalle.
Paista 200 asteessa 10-15 min
Mä taidan olla keski-ikäistymässä, sillä nyt kudin kouraan ja telkusta uutiset 😀

Laihdutuskyselyn vastaukset osa kaksi

Tähän ”laihdutuskyselyyn” vastaaminen on jäänyt kuten aika monella muullakin bloggaajalla. Noh, eipä tässä ”virallista” aikarajaa ole, vaikka idea taisi olla alun perin yhteen kysymykseen per päivä vastaus kuukauden ajan. No oli miten oli, Jatkan tätä nyt:
(teille, jotka syystä tai toisesta haluatte lukea kyselyn alun vastaukset)

16. Milloin sait ensimmäisen kerran päähäsi pudottaa painoa?
Niitä päähänpistoja on ollut monta enkä pysty sanomaan milloin ajatus ensikertaa mieleen hiipi. Luulisin, että kymmenisen vuotta sitten urheilu-urani takia asiaa mietin ja aloitinkin monta laihdutuskuuria. 2002 talven laihdutuksessa ruokavalioon tuli maustamattomat rahkat ja sokerin käyttö loppui teessä. Sieltä lähtien elämäntapamuutosta on tehty pienin askelin. 2006 puolestaan Keventäjistä sain paljon hyviä ruokaohjeita ja hetkellinen höyrähdys light-tuotteisiin, mutta tuolta jäi hyviä luonnostaan kevyitä ruokaohjeita matkalle elämässä mukaan. Ja nyt olen siinä isoimmassa muutoksessa ja siinä pysyvässä muutoksessa!

17. Lempiruokasi?
Rakastan grilliruokia, niin kasviksia, kalaa, lihaa kuin kanaakin

Vaikea nimetä jotain yksittäistä lempiruokaa.
Mitä tuoreemmat raaka-aineet ja mitä lisäaineettomammat sitä parempi.

18. Mikä ruoka on Akilleen kantapääsi?
En oikeastaan osaa sanoa ruuista, mutta suklaa on heikkoukseni. Tosin nykysin en suklaalla mässäile paljoakaan ja silloin kun herkuttelen suklaa on hyvälaatuista tummaa- tai raakasuklaata. Pitsat ja hampurilaiset eivät koskaan ole olleet ”ongelma”. Suurin ongelmani on ollut ehkä herkkuperseys ja ruuassa liian isot annoskoot.

19. Mitä kohtaa kropassasi treenaat mieluiten? Miksi?
Mielestäni treenin tulisi olla monipuolista ja kokonaisvaltaista. Treeninä pidän penkkipunnerrustreenistä. Toisaalta Spingingissä saa jalat hyvää kyytiä kun laittaa tarpeeksi vastusta itseään kiduttamaan. Tällä hetkellä vain odotan kieli pitkällä, että voin aloittaa tehokkaan treenaamisen. Vielä yli viikko odotusaikaa…

20. Mitä aerobista liikuntaa harrastat mieluiten?
Lenkkeily, sauvakävely, Spinning,
Ja ihan pakko myöntää, että takaraivossa vähän jyskyttää, että voisinko minäkin tykästyä juoksemiseen, mutta tuo Harmaakuono on ehkä vähän liian vanha moiseen. Etenkin kun emme ole paljoakaan juokseet. Talvella myös hiihto on mahtavaa. Ja nyt haaveilen luistelusta. Olisi kiva haastaa ittensä vaikkapa viiden kilsan luisteluun…

Mutta nyt mun on vielä ihan pakko istua tuohon meidän laiskanlinnaan käsitöiden pariin. Harpulla olen nyt neulonut ehkä noin 15 cm ja nyt illalla aloitin puikoilla ja työtä on ehkä viitisen senttiä valmiina. Eilisiltana ja vähän yönäkin 😀 istuin pikkutunneille ja samalla kuuntelin Robin Cookin kirjaa Kaappaus. Onkin vähän erilaista Cookia, ei ole tyypillinen kuolinsyyntutkijan tutkimusromaani. Olen lukenut aika paljon Cookin kirjoja ja pitänyt niistä. Tosin, jos sairaalaan joutuminen on etukäteen tiedossa, ei kannata päästää mielikuvitusta lentoon. Monessa kirjassa potilas saa lopun kanyylin kautta laitettavien aineiden kautta. Cookin kirjat on mulle olleet sellasia, etten meinaa millään malttaa lopettaa vaan on ihan pakko jatkaa ja jatkaa oli kello miten paljon tahansa.
Joten nyt käsityöt esille ja kirja korville. Nukkuakin tietysti pitäs  🙂

Käsityökärpäsen surinaa

Torstaina kävin viidennen kerran kiropraktikolla. Edelliskerta oli viime viikon keskiviikkona. Niskani oli erityisen jumissa etenkin oikealta puolelta. Hoitajan mukaan huomasi, että olen ollut korvaleikkauksessa ja sen jälkeen joutunut varomaan. Oli tyytyväinen, että hoito oli het noinkin pian leikkauksen jälkeen. Melkoinen rutina/pauke niskasta kuuluikin ja tunsin miten hartiaseudussa alkoi hoidon jälkeen veri kiertämään paljon paremmin. Ihana lämpö levisi kehoon. Maanantaina mulla on seuraava aika.
Saas nähdä miten jumit on pysynyt hallinnassa, sillä olen kuluttanut aikaani käsitöiden parissa; pujottanut lasihelmistä kaksi helminauhaa ja tänään opetellut harpulla neulomista. Noista käsityöjutuista teen oman postauksen jossain vaiheessa. Helminauhojen viimeistelyyn tarvitsen vähän apua. En saa pääteltyä työtä tarpeeksi tiukkaan. Lankaa jää näkyviin 1-2 cm ja eihän se ole kivaa olleskaan. Korujen tekoa hidastaa myös etten saa lankaa neulansilmään kovin helposti. Pitää hankkia langanpujotin… Langan saaminen neulaan on kyllä varsinaista tuhraamista ja kestää aikansa, niin kauan, että pinna on loppumaisillaan 😀
 
Harpulla neulominen on mulle aivan uutta. Ystäväni piipahti torstaina pikasesti ja nähdessään mun koruviritelmät keksi, että voisin kokeilla harpulla neulomista. Tänään hän sitten marssi meille ja sain hältä joululahjaksi harpun ja kuus kerää lankaa 😀  Ja nyt ilta on mennyt harjotellessa. Samalla kerrattiin pyöröpuikolla silmukoiden luonti ja miten tehdään oikea ja miten nurja silmukka. Oikean muistinkin. Tuo pyöröpuikko on turhan paksu ja mietinkin jo, että pitäisiköhän mun käydä vielä ennen joulua puikko-ostoksilla. Ja jotain lankaakin voisi ostaa mikä sopisi yhteen tuon saamani kanssa.
 
Tuolloin torstaina musta tuntui, että seinät kaatuu päälle ja että tylsistyn kuoliaaksi. Avokki oli koko päivän hierontakeikalla. Onneksi ystäväni piipahti ja toisen kanssa jutskailtiin pitkä puhelu sopien treffit eilisillalle. Häntä olikin mukavaa tavata. Söimme hänen valmistamaa teeleipää ja rupattelimme teemukien äärellä. Teeleipä olikin herkullista, mutta molemmille tuli parin tunnin päästä vatsakipu ja turvotusta. Molemmat ollaan vähennetty reilusti hiilareita ruokavaliostamme ja vehnätuotteiden syöminen on jäänyt minimiin. Pohdimmekin milloin viimeksi olimme syöneet vehnää sisältävää ruokaa. Kummankin oli vaikea muistaa. No ite söin keskiviikko-iltana pinaatti-siemenmuffinssin ja lauantaina joulutortun.  Jäimme miettimään tuliko vatsakipu ja turvotus vehnästä vai ylipäätään hiilareista. Vai oliko lienee molemmista. Kyllähän sen tietää miltä masussa tuntuu hiilaripommin jälkeen, mutta olipahan taas hyvä muistutus ja opetus oman kehonsa reakoimisesta.
Joka tapauksessa hauska ilta kokouspäivän jälkeen. Päivä meni nimittäin kokoustaessa opaskoira-asioiden merkeissä. Välillä lounastimme. Kaikenkaikkiaan lounastauko mukaan laskien kokoustimme yli viisi tuntia, huh! Sen jälkeen olikin syytä rentoutua hyvässä seurassa.
Avokki laittoi saunan päälle ja istuu nyt nauttimassa löylyistä. Munkin tekis mieli saunaan, mutta…  On pakko malttaa odottaa vielä yli viikko. Noh, avokkia odotellessa voisin laittaa kynttilät  palamaan ja valmistaa glögit, ja vähän ”harputella”.
Ihanaa lauantai-illan jatkoa kaikille!

Pinaatti-siemenmuffinssit

Vasta viikko mennyt tätä toi pilaslomaa ja mä alan oleen jo pitkästynyt. Kuulo on kohentunut ihanan paljon ja se saa haluamaan sosiaalista elämää ja puuhakkaita päiviä. Välillä meinaa ihan unohtua, että olen toipilas. Lääkäri aamusella tapaamisellamme muistuttelikin, että pitää malttaa ottaa rauhallisesti. Kontrollissa ei tapahtunutkaan oikeastaan muuta kuin tamppoonit läks korvasta. Mulla ei ole edes toista tarkastusta kuten viime kerralla. Maaliskuussa testataan kuuloa. Nyt kokeiltiin ääniraudalla ja kuulin oikealla korvalla tosi hyvin, joissain kohdin melkeinpä paremmin kuin vasemmalla. Välikorvassa on ilmeisesti vähän verta, mutta sen pitäisi sieltä kadota itelleen. Se mitä voi tapahtua, korva tulehtuu ja silloin on tietystikin otettava yhteyttä korvaklinikalle. Jouluviikolla saan kastella korvani ja palailla normaaliin elämään. Ei nyt heti ehkä kahvakuulan kimppuun, mutta kevyttä liikuntaa kohti tiukempaa treeniä, jeeee!!! Odotan jo että pääsen hikoilemaan.
Käveltiin Hesan vilkkaassa liikenteessä avustajani kanssa ja jessus miten kovaäänisiä autot ja ratikat olivat 😀 En osannut edes oikein jutella kun koko ajan analysoin kuulemaani ja vertailin sitä esim. viikon takaiseen. Elän sangen mielenkiintoista aikaa siis…
Mutta ennen kuin kaikki lukijani katoavat kyllästyneinä korvajuttuihin, vaihdetaanpa aihetta. Tänään nimittäin innostuin leipomaan Pinaatti-siemenmuffinsseja. Ohjeen löysin viime viikolla jostain blogista ja kirjoittajan mukaan ohje oli napattu Pirkka-lehdestä ellen ihan vikaan muista. Maisteltiin iltateen kanssa. Avokin mielestä maistuivat oudolle. Ite kaipasin seuraksi jotain lisuketta. Alkuperäisessä ohjeessa mainitaan: ”tarjoile sulatejuuston kanssa”. Jätin muutaman syöntiin ja loput laitoin pakkaseen, joten seuraavan kerran kun meille tulee vieraita pääsevät maistelemaan 😀
    
Pinaatti-siemenmuffinssit (12 kpl)

1/2 pussia pakastepinaattia
(Pistin koko pussin)
200g turkkilaista jogurttia
1 dl maitoa
3 kananmunaa
1/2 dl rypsiöljyä
1/4 dl siirappia
4 dl jauhoja (ohjeessa
lukee 3 dl hiivaleipävehnäjauhoja ja 1 dl ruisjauhoja. Ite laitoin 3 dl ruis- ja 1 dl sämpyläjauhoja)
2 tl suolaa
1 dl siemensekoitusta (+vähän ekstraa pinnalle ripoteltavaksi)

Sulata pinaatti, sekoita joukkoon jogurtti, maito, munat, öljy ja
siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jogurttiseoksen
joukkoon. Sekoita
taikina juuri ja juuri sekaisin.

Voitele muffinssipelti ja annostele taikina koloihin. Koristele
siemenillä halutessasi.
(Mulla ei ole kiinteää vuokaa, joten tein satsin isoihin paperivuokiin)
Paista 200 asteessa keskitasolla n. 13 minuuttia.

Mun leikattu korva kuulee – hyppisin riemusta, jos saisin :D

Mä olen aivan fiiliksissä! Käytiin avokin ja Harmaakuonon kanssa ulkoilemassa ja sain Liikuntahaasteeseen Liikuntapäivämerkinnän 😀 Käveltiin 45 minsaa, tosin vauhti ei ollut kummonenkaan. Silti se oli niin ihanaa. Lunta vähän (satais lisää) maassa ja mun leikattu korva kuuli asioita jo nyt. En voi sanoin kuvailla miltä tuntui tajuta kuulevansa oikealla korvalla esim. pusikoiden aiheuttamat kaijut. Kyselin jatkuvasti avokilta ”mitä meidän oikealla puolella on”. Lentokoneen lento kuulosti jännältä 😉 Se kaikui jotenkin. Ylipäätään tuntuu äänien tulevan leikattuun korvaan viiveellä. Onko sitten sitä, että aivot ei vielä oikein ole ajan tasalla ja osaa ottaa kuuloviestejä vastaan??? Onhan tämä kulunut vuosi ollut melkoista muuttumisen aikaa. Ensin kuulo vasemmasta korvasta romahti, jonka jälkeen kuulokojeen kanssa toimimista asiakastilanteissa, talvella oikean korvan romahtaminen ennen vasemman leikkausta.Vasemman leikkauksen jälkeen totaalinen kuurousfiilis, hiljalleen vasemman kuulo koheni ja oikea jatkoi huononemistaan. Ja nyt onkin edessä tilanne milloin kuulen molemmilla korvilla hyvin. Tuntuu aivan uskomattomalta ja samalla sopeutumiskykyä vaativalta.
Avokki käveli Harmaakuonon kanssa ja mä valkoisen kepin kanssa perässä. Välillä ”unohduin” kuuntelemaan ääniä ja tepsuttelin liian tien reunaan. Halusin lenkkipolun jälkeen käydä ison tien varressa kuuntelemassa autojen ääniä lähempää. Ne kuulosti kovilta 😀 Ja kuulin bussipysäkin aiheuttaman kaijun. Välillä oli vaikeaa hahmottaa mistä suunnasta äänet tulivat, etenkin äänet, jotka kuului etäältä ja hiljaisina. Ja niin pirukseen teki mieli pukea Harmaakuonolle valjaat ja lähteä reippaalle lenkille. No lenkkimme ei ollut fyysisesti raskas, mutta henkisesti olin aika uupunut kuulon analysoinnista, mutta niin pirhanan onnellinen. Huomisaamuna menen ensinmäiseen jälkitarkastukseen/tamppoonien poistoon. Näistä mahtavista fiiliksistä huolimatta yritän pitää jalat maassa. Toipuminen on kuitenkin vasta aluillaan. Nyt muutoksia vaan tuntuu tapahtuvan edelliskertaa nopeammin.
Lupaan, että saatte (lähitulevaisuudessa) jotain muutakin luettavaa kuin tätä korva-aihetta, mutta ”pakko” hehkuttaa…

Korvaleikkauskuulumiset

Korvaleikkaus on onnellisesti ohi ja toipuminenkin tuntuu sujuvan lähes kivuitta. Ennen kuin paneudun ”korvakuulumisiin” kiitän ystävääni ja lähetän isot halaukset hänelle. Azoreiden lomamatkan matkakertomus valokuvineen täällä blogissa on hänen ansiotaan. Kirjoitin tekstit ja lähetin hänelle kera valokuvien. Hän liitti kuvat teksteihin ja näin matkakertomus sai myös paljon kuvallista materiaalia teidän ihasteltavaksi. En millään olisi osannut/pystynyt kuvailemaan sanoin Azoreiden luontoa, joten ystävälle isot kiitokset avusta elävöittää kuvin matkakertomusta. Tuo matkakertomushan on julkaistu osissa, ja laitan vielä linkit osiin. Jos joku haluaa lukea matkakuulumiset aikajärjestyksessä. Azoreillahan olin elokuussa avokin ja avustajamme kanssa.

Lomamatka Azorit 15.-22.8.2011
Azorit, osa 1
Azorit, osa 2
Azorit, osa 3
Azorit, osa 4

Ja nyt sitten niihin ”korvakuulumisiin”…
Torstaiaamuna kotoa lähdin kymmentä yli kuus. Yön nukuin kohtuullisesti. Haettiin AA kotoaan ja mentiin korvaklinikalle. Mulle oli varattu osastolta paikka kuten edelliskerrallakin. Ensiksi sain nieltäväksi neljä panadolia. Verenpaine mitattiin ja alapaine huiteli sadassa ja ylä yli 140. Hoitajan kanssa keskusteltiinkin siitä miten mittaus tuntuu tuollaisessa tilanteessa aika turhalta. Normaaleja lukemia ei saa oikeastaan ikinä ennen leikkausta. Sen verran jokainen jännittää. Halutessani olisin saanut esilääkitykseksi diabamin. En ottanut verenpaineesta huolimatta. Sain sairaalavaatteet, jonka jälkeen henkilökuntaa näin vasta kun mua lähdettiin viemään leikkaukseen. Aa:n kanssa rupateltiin ja kävin sen tunnin aikana kolmasti pytyllä. Mut vietiin sängyllä alas ja Aa tuli mukana leikkaussalin ovelle. Siellä se toivotteli onnea ja taputti jalalle. Salin henkilökunta oli eri kuin viimeksi. Siirryin leikkauspöydälle ja sain tyynyn edelliskerran tapaan polvieni alle. Palelin taas ja toivat ohuen pussilakanapeitteen lisäks jonkun lämpöpeiton ja hetkeks puhaltimen jalkoihin. Anestesialääkäri tuhrasi kanyylin laitossa ja joutui pistämään pariin kertaan. Korvan seutu desifioitiin ja hiuksia teippailtiin pois tieltä. Verenpaine huiteli korkeuksissa ja unitohtori halusi antaa diabamiannoksen suonen kautta. Siitä huolimatta toimenpiteen aikana minusta tuntui, että tiesin koko ajan paljon tarkemmin missä mennään milloinkin kuin edelliskerralla. Puudutus oli inhottavaa. Edelliskerralta muistan kivun ja paineen. Nyt muistan kaksi erillistä pistoa. Ennen toimenpiteen aloittamista hoitaja pyysi minua olemaan puhumatta, jotta korvassa ei tapahtuisi liikettä. No eipä mulla kelleen mitään asiaa ollutkaan 😉 Anestesialääkäri kyseli välillä vointiani ja mittaili verenpainetta aina kun tunsin vähän rentoutuvani 😀 En tiedä kuvittelenko, mutta mielestäni unitohtori räpläsi kanyyliani vähemmän kuin edelliskerralla. Siitä voisin päätellä saaneeni vähemmän mömmöjä, mutta mene ja tiedä… Itse tohtori pyyteli imu kahtatoista, välillä pyysi voimakkaampaa imemistä, jotain ovaali… Laser ei polttanut kunnolla ja jouduttiin ottamaan toinen, joka sitten kuulemma poltti kuten pitääkin. Ennen sisäkorvan avaamista lääkäri ilmoitti avaavansa sen ja voi hyvänen aika miten kuulinkaan korvalla. Lääkärin ääni kuului kovana vierestä ja olin aivan fiiliksissä. Proteesi laitettiin paikoilleen ja testailtiin ääniraudalla kuuluvuutta. Sitten se huippuhetki olikin ohi, Korva tukittiin kahdella tamppoonilla, joten eipä kuulu enää 😀 Nyt tunsin miten tasapainoelin reakoi korvassa hääräilyyn. Tunsin useamman kerran miten päässä vippasi, vippaukset oli hitaampia edelliskertaisiin verrattuna ja tunsin ne selkeämmin ja useammin. Sitten homma olikin ohi, heräämössä olin jo 9.20. Leikkaukseen meni kuulemma tunti. Jälleen ajantaju meni. En todellakaan kuvitellut maanneeni salissa tuntia 😀
Heräämössä oli paljon väkeä ja viivyin siellä reilun puolituntia. Osaston hoitaja haki mut AA:n kanssa. Aa tosin ei saanut tulla heräämöön vaan odotteli meitä käytävässä. Matkalla juttelin hoitajan kanssa rauhottavien vaikutuksesta. Ihmettelin miksi en niistä saa oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Diabamin lisäks olin saanut jotain muutakin rauhoittavaa pienen annoksen ja se diabamikin oli kuulemma pieni annos 😀 Huoneeseen päästyämme sain heti vettä, mehua ja mehukeittoa. Huoneessa oli toinenkin potilas, joka lähti tovin päästä johonkin toimenpiteeseen. Juomat pysyi hyvin sisällä eikä huonovointisuutta esiintynyt. Tippapullon kanssa kävin veskissäkin. Teipit kädessä painoi ja kysyinkin voisiko jo tipan poistaa. Pistokohta oli liki ranteessa ja kiristi jotenkin… Noh, samaan aikaan toista potilasta lähdettiin viemään ja lääkäri tuli katsomaan mua. Hoitajalta jäi hommat kesken. Poisti kyllä tipan, mutta kanyyli teippeineen jäi 😀 No lääkäri kertoi leikkauksen menneen oletetusti ja että otoskleroosihan se siellä korvassa rellesti. Nyt rauhallista elämää, jotta proteesi asettuu paikoilleen jne. Kerroin hänelle kokeneeni koko leikkauksen ihan toisella tapaa kuin ensinmäisen ja että jotenkin reakoin kuulemiseen paljon voimakkaammin. Lääkäri selitti, että kyse voi olla ihan paristakin desibelistä, mutta koemme sen voimakkaasti. Sanoi myös, että toisella kertaa turvotusta on voinut olla enemmän jne.  Sitä en älynnyt kysyä miksi korvaan laitettiin tamppooneja. Mielestäni edelliskerralla ei ollut. Sain luvan lähteä kotiin kun vointi on tarpeeksi hyvä. Söin vielä sairaalassa kalasosekeittoa. Ehkä onni etten paljoa maistanut miltä se maistui.
Lopulta pääsin kanyylistakin eroon. Samalla sain kotiutuspaperit ja hoitajan kanssa rupateltiin tovi. Hän muistutti suu auki aivastamisesta ja siitä ettei saa niistää. Jos nenä vuotaa, pitää vaan vetää sisäänpäin. Eli, nyt tehdään sit kaikki se mistä lapsena on kielletty ja mitä pidetään huonotapaisena.
Puoliyhden jälkeen lähdimme osastolta. Käytiin teellä sairaalan kahviossa hakijaa odotellessa. Kotona luin sähköposteja ja Facebookin, lepäilin Aa:n touhuillessa. Söin munakasta ja valmistimme joululahjakoreja teemukillisen äärellä. Ilta meni lepäillen ja nukkuessa. Heräsin joskus kymmenen jälkeen. Noh, eihän sitä sitten yöllä nukuttanut vasta kuin neljän jälkeen. Korva oli rauhallinen. Ei särkenyt eikä muuten elämöinyt. Itse asiassa särkyä on ollut tosi vähän. Kotona ollessani olen syönyt joka päivä yhden särkylääkkeen. Viimeks niitä meni kolme vuorokaudessa. Mielestäni viimeks kuului korvasta myös paljon enemmän ääniä; rutinaa, pauketta, suhinaa. Nyt kuulen lähinnä oman sydämeni sykkeen. Ja haukotellessa vähän rutinaa. Eilen kävin pesemässä hiukset ekan kerran leikkauksen jälkeen. Juomalasi korvan päällä on kyllä aika hyvä ja toimiva systeemi.
Te jotka haluatte lukea myös vasemman korvan leikkauksesta ja siitä toipumisesta

 täältä löytyy postaus aiheesta.
Kannattaa lukea myös
TÄMÄ, saa kokonaisemman kuvan koko toipumisprosessista.

Perjantaina avokki herätteli mut puolilta päivin. Se oli jo ehtinyt imuroimaan ja hoitamaan yhden asiakkaankin. Join ”aamuteetä” kaikessa rauhassa tietokoneella istuen. Avokin ollessa vapaalla juttelin sen kanssa. Jossain vaiheessa alottelin lasihelmistä kaulakorun valmistamisen. Homma sujui muutoin ihan kivasti, mutta langan neulaan saaminen oli työlästä. Sain helminauhankin jo valmiiksi, mutta totta kai solmu petti ja helmiä karkasi jokunen. Sillä kertaa en jaksanut pujotella puuttuvia uudelleen vaan siirryin valmistamaan raakasuklaata.
Laitoin pari desiä raastettuna kaakaovoita
siihen sit kaakaojauhoa, desin Lucuma-jauhetta, loraus Acave-siirappia. Muottien pohjalle Cashey-pähkinät ja suklaamassaa päälle. Toiseen satsiin lisäsin tyrnijauhetta ja jätin pähkinät pois ja kolmanteen laitoin makeutukseen hunajaa ja täytteeksi kuivattuja karpaloita. Viimeisimmät ei tahtoneet pakastuksenkaan jälkeen oikein pysyä kasassa. Lucuma-jauhe toi makeutta ja kermaisuutta. Kaikki oli omalla tavallaan hyviä. Maistelimme avokin kanssa epäonnistuneimpia muotoja ja loput tarjoiltiin eilen vieraille.
Reippauteni puuskassa/innossa valmistin vihersalaatin johon laitoin paprikaa, kurkkua, tomaattia, fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja salaatinlehtisekoituksen, jossa mm. rukolaa. Vähän oliiviöljyä ja mustaapippuria makua antamaan. Namsk…
Perjantain ja lauantain välisenä yönä valvoin taas turhan pitkään, joten unta riitti lauantaina melkein puolille päivin. Teehetken jälkeen valmistin uuniperunoille kylmäsavulohitäytteen johon laitoin kermaviiliä, kurkkua, tilliä, sitruunanmehua ja mustapippuria lohen lisäksi. Uuniperunoihin laitoin tilkan oliiviöljyä, ruususuolaa ja mustapippuria. Innostuinpa vielä leipomaan pellillisen joulutorttuja, joten siinähän se iltapäivä hujahtikin kera pikkusiivoilujen.
Meillä oli ihana ilta. Saimme vieraaksemme ystäväpariskunnan. Söimme ja vaihdoimme kuulumisia. Muiden saunoessa keittelin kahvit ja teet. Oli mukava tavata heitä pitkästä aikaa, ja aika sujahti ihan liian nopsaan. Puolilta öin vieraat lähtivät ja avokki telkun ääreen Heleniuksen nyrkkeilyottelua katsomaan. Tänään en ole tehnyt mitään mainittavaa. Ulkoilusta vähän haaveksin, mutta vettä on satanut riittävästi, joten jospa huomenna. No ehkä maininnan ansaitsee tuo, että olen yrittänyt opetella miten saan tehdyksi linkkejä siten, että esim. ”Azorit, osa 1” näkyy tuollaisena tekstissä eikä kokonaisena linkkiosoitteena. Ehkä opin ainakin miten homma onnistuu. Vielä kun saan ilman tuntien taistelua linkit tekstiin oikeille kohdilleen… Voin ehkä jatkossa tehdä itsekin näitä linkityksiä…
   

azorit, osa 4

Kahden peräkkäisen kokopäiväretken jälkeen oli syytä viettää hiukan rauhallisempi päivä. Nukuimme pitkään ja söimme aamupalaa kiireettömyydestä nautiskellen. Vasta puolilta päivin lähdimme kävelemään Capellasin kylän luonnonmerivesialtaalle, joka sijaitsi n. puolentoista kilsan päässä hotelliltamme.

Ja tuo biitsi olikin mielenkiintoinen tuttavuus 😀 Betonia ja laavakiveä joka puolella, rakennettu biitsi. Paikalliset ottivat aurinkoa maaten betonin päällä pyyheliinat allaan. Ei välttämättä kovin houkuttelevaa, joten kävimme vaan uimassa. Saarella ei ole paljoakaan hyviä hiekkarantoja rannikon kivikkoisuuden ja isojen aaltojen vuoksi. Hiekkarannat oli meistä aika kaukana, joten tyydyimme kokemukseen uida luonnonmerivesialtaassa, joka oli muodostettu luonnon kivistä ja yhdestä sivusta pääsi avomereltä vesi altaaseen. Vesi ei ollut tuoksultaan kovinkaan houkutteleva, iholle ja uimapukuun jäi sellanen tunkkainen, ällöttävä haju.
Uinnin jälkeen palasimme hotellille ja istuimme baarissa nautiskellen parit drinkit kunnon turistien tapaan 😀 Emme kuitenkaan jääneet koktaileja sen enempiä nautiskelemaan, siirryimme uima-altaalle. Itse viihdyin altaassa parhaiten. En kovin kauaa jaksa lekotella aurinkotuolissa 🙁
Lekottelupäivän jälkeen olikin aika valmistautua iltaretkelle Pico da Cruz –tilalle. Retkeä mainostettiin kodikkaaksi illanvietoksi paikallisten kotona. Olimme käsityksessä, että ryhmän koko olisi pieni, mutta kuinkas kävikään… Meitä suomalaisia oli yli 20 ja poikkeuksellisesti myös tanskalaiset tulivat kartanoon samana iltana ja heitäkin oli tuo yli 20 henkeä. Noora toimi suomalaisoppaana ja tällä kertaa tulkkaus sujui moitteettomasti perheen väen kertoessa elämästä saarella ja ennen kaikkea Lusitano-hevosista, joita he kasvattavat. Pääelinkeinon he saavat kuitenkin Protea-kukkien kasvatuksesta ja myynnistä. Lusitanohevoset ja turisti-illalliset ilmeisen mukava lisä toimintaan.
Kokoonnuimme tallien luo, jossa saimme ihailla hevosia alkukuohareista nautiskellen. Perheen veljekset olivat turistien kuvattavana.
Hevostietoiskun jälkeen siirryimme kartanon ruokasaliin, joka oli tunnelmallinen, tyylikäs paikka. Tummaa puuta ja viininpunaista oli sisustuksessa. Valitettavasti valokuvaukset jäi vähiin. Illallisella alkupaloiksi tarjoiltiin herkullista porkkanakeittoa. Pöytään oli katettu lautaset, aterimet, juomalasit valmiiksi. Keskellä oli fonduepata, jossa fondusimme naudanlihasuikaleita, olivat ihanan mureaa laadukasta lihaa. Tarjolla oli myös oliveja, hedelmiä ja seisovasta pöydästä sai hakea salaatteja. Illallinen oli todella herkullinen ja oikeasti hyvistä raaka-aineista valmistettu. Palvelu oli loistavaa, ystävällistä. Viinilasi täyttyi vähän turhankin tiuhaan 😀 Jälkiruokia oli kolmea eri kakkua, hedelmäsalaattia ja jotain kermavanukasta. Itse maistoin suklaakakkua, joka vei kielen mennessään. Syötyämme alkoi veljeksien hevosshow, joka kesti yli puolituntia. Istuimme tietystikin väärällä puolella salia, joten avokki ei nähnyt juuri mitään, sillointällöin valkoisen hevosen vilahduksen 🙁 Aa yritti parhaansa mukaan selostaa meille mitä tapahtuu muita häiritsemättä.
Tilalla oli mahdollisuus varata Protea-kukkakimppuja hintaan 9 € Aa varasi sellaisen itselleen ja kun äitini rakastaa kukkia päätimme yllättää hänet 😀 Kukat poimittiin lähtöaamuna ja toimitettiin lentokentälle, jossa oppaat antoivat ne kuittia vastaan. Vähän jännitti miten kestäisivät matkan, mutta kukat oli vielä kahden viikon kuluttuakin hyvässä kunnossa. Äitini päätti kuivata ne. Tässä kuva kukista äitini parvekkeelta.
Menin hänen luokseen heti seuraavana aamupäivänä kotiuduttuamme matkalta.
Esityksen jälkeen olikin aika hotellille paluun. Meitä ajoi melkein koko ajan sama taksikuski, aivan ihana, ystävällinen, kohtelias mies. Hänen kanssaan sovittiin seuraavalle päivälle kyydit. Taksilla ajaminen oli todella edullista. Hotellilta Ponta Delgadaan matkaa on n. 12 km ja matka maksoi 12 €.  Aa katseli jossain autojen hintoja, ei kovin edullisia kuten ei myöskään bensa, joten ihmettelimme vähän taksin edullisuutta. Muutenkin saarella ei ollut turismin lieveilmiöitä. Ei yritetty huijata, kusettaa, eikä tyrkyttää mitään väkisin. Oltiin ystävällisiä ja asiallisia ja se oli jotenkin kamalan ihanaa.
Kun saavuttiin hotellille päätettiin käydä vielä lasillisella. Baari oli juuri sulkeutumassa, mutta baarimikko möi meille vielä haluamamme. Ne ”jouduimme” tosin nautiskelemaan hotellin aulassa.
Lauantaiaamuna päätimme syödä hotellin aamupalan. Tarjolla oli isoja chroisantteja, vaaleaa leipää, juustoa, pekonia, munakasta, nakkeja, mysliä, hedelmiä, jugurttia jne. Tuorepuristettu appelsiinimehu oli taivaallista. Kyllä se olisi vaan niin ihanaa kun täällä kotomaassakin sais kaiken aivan tuoreena. Azorit on ollut joskus aikoinaan suuri appelsiinin tuottaja, mutta Brasseista tulleiden kärpästen mukana tuli myös rutto, joka tuhosi koko jutun, eikä appelsiineista ole sen jälkeen tullut sen kummempaa vientituotetta.
Ja se maustamaton jogurtti, ai että miten pehmeän makuista, niin herkullista. Lehmät laiduntavat saarilla täysin vapaina. Ne syö luonnosta ruohonsa, ei ole mitään tehokasvatettua rehua vaan luonnon omat antimet ilman myrkkyjä. Ja lehmät saavat kuljeksia pitkinpoikin.

Niitä näkyikin käsittämättömän korkealla vuorellakin. Ne olivat tampanneet reittiä ylös. Ovat niin suuria ja painavia etteivät pysty kiipeämään suoraan, joten on siksakattava 😀 Väitän, että luonnon antimet ja vapaus tekevät ne onnelliseksi ja se onnellisuus maistuu niistä saadusta maidosta ja siten maitotuotteista, sillä myös kaupasta ostettu ananasjogurtti vei kielen mennessään. Sellaisia herkkuja kun saisi täällä kotonakin, mutta ei se vaan ole mahdollista.
Aamiaisen jälkeen lähdimme shoppaileen isompaan kauppakeskukseen. Tuttu, ihana taksikuski vei meidät sinne ja tuli neljältä hakemaan 😀 Ostoksia tuli jonkin verran tehdyksi. Ensiksi löysimme itsemme aurinkolasikaupasta, jossa hirveästi edullisempaa kuin Suomessa ja silti merkkituotteita. Avokki ja Aa valitsi itselleen laseja ja ostinpa minäkin sellaiset.
Eihän mua juuri koskaan häikäse, mutta joskus pöly ja tuuli saattaa ärsyttää silmiä, ja sanotaanhan sitä, että sokolla on aina tummat lasit. Noh, mä olen aika huono käyttämään laseja, vaikka silmälääkäri on joskus suositellutkin. Nuoruudessa sairastin kaksi värikalvon tulehdusta iskujen takia, ja jos näköni ei olisi siihen mennessä mennyt, tulehdus olisi voinut tehdä sen. Tuolloin pidin aurinkolaseja ahkerasti parisen vuotta, mutta sitten ne jäivät laatikon perukoille. No nyt mulla on uudet klassikkomallit, ei mikään muotilasihökötys, vaan ihan tavikset, ja lasten puolelta 😀 Että niin pieni päinen 😀
Ostin myös ihanan nahkaisen lompakon. Rakastan oikeaa nahkaa, sen tuoksua ja tuntua kädessä 😀 Samaisesta kaupasta avokki osti sellasen yksiolkaimisen repun. Miksi niitä nyt sanotaan? Ei reppureppu, mut ei olkalaukkukaan 🙂 Ja Aa löysi myöskin miehelleen lompakon.
Käytiin parissa-kolmessa vaatekaupassakin. Ostin sellasen mustan lepakkohihaisen paidan, jonka alareunassa vaaleita pieniä kukkia ja toisena paitana hihattoman sinisen. Se on vähän leveä malli, mutta voin käyttää sen kanssa kesällä ostamaa vyötä. Aa löysi ulkoilutakin, paitoja, miehelleen paitapuseron. Avokki osti kanssa paitoja. Kenkäkaupat kierrettiin tällä kertaa kaukaa 😀
Hotellilla käytiin uimassa ja suihkussa ennen hierontaa. Avokki halusi varata meille hieronnat. Tila oli oikein viehättävä kynttilöineen ja hiljaisine musiikkeineen. Ilmeisesti hieroja oli sijainen eikä oikein mistään perillä ja kun mekään ei oikein tiedetty systeemejä, maksoimme liikaa. Ensiksi tuli sellanen turistikusetusfiilis, mutta ilmeisesti homma oli loppujenlopulta tahaton.  Hieroja ei puhunut englantia eikä me bortugalia 😀 Homma meni vähän siis säätämiseksi, mutta sellaista sattuu. Silloin se harmitti aika paljon, mutta ei enään.
Lähdimme viettämään iltaa Ponta Delgadaan. Tuttu taksi vei meidät satamaan, jossa oli ruokaravintoloita. Sateli vettä eikä mahduttu kalaravintolaan johon olisimme halunneet. Päädyimme aika turistipaikkaan, josta Aa:lla oli ennakkoluuloja pahasti, mutta jossa saimme kuitenkin hyvää ja laadukasta palvelua. Söimme kalalautaset, jossa oli kolmea eri kalaa. Mun ja avokin annoksesta jätettiin kolmas kala ppois, koska se oli erittäin ruotoinen. Aa:n mukaan ei kuitenkaan mitään menetetty. Saatiin sen tilalle lisää grillattua tonnikalaa, joka olikin herkullista. Tarjoilija kävi kysymässä monta kertaa onko kaikki hyvin ja varoittamassa, että toisessa kalassa saattaa olla vähän ruotoja. Alkupaloiksi sai hakea seisovasta pöydästä salaatteja, jotka olivat ihanan tuoreita ja herkullisia. Ruokajuomana meillä oli Picon saaren valkoviiniä, joka sopikin kalan kanssa oikein loistavasti. Tunnelma oli rento ja välitön.
Aterian jälkeen iloksemme vesisade oli loppunut, joten lähdimme rantaa pitkin kävelemään kohden samaista aukiota, jolla paikalliset viettävät uskonnollisia juhliaan. Arkielämässä siellä paikalliset vauvasta vaariin viettävät la-illat karnevaalitunnelmassa. Siellä on monesti elävää musiikkia, lapsille pomppulinnaa, kojuja mistä voi ostaa juomaa ja ruokaa. Istuskelimme siellä reilun tunnin välitöntä ja rentoa menoa seuraillen. Puoli kahden maissa lähdimme pois. Silloin oli pienet lapset ja vanhukset kadonneet ja nuoriso velloi aukiolla hyvässä fiiliksessä tanssien ja iloiten. Avokki osti hotdogin, jonka päälle tuli perunatikkuja. Hiljalleen kävelimme taksitolpalle ja saimmekin heti kyydin hotellille. Huoneessa keittelimme vielä teetä ja lueskelimme kirjoja/lehtiä.
Aamulla emme pitäneet mitään kiirettä, joten lähdimme vasta yhden pintavilla kävelemään. Tavoitteena oli toinen luonnonmerivesiallas, jonka piti olla kuuden kilometrin päässä Capellasin kylästä, mutta allasta ei koskaan löydetty, eikä tiedetä montako kilometriä lopulta käveltiin. Ensiksi reitti oli sama aina Capellasin merivesialtaalle, josta lähti vaellusreitti, joka oli ajoittain todella kivikkoista ja hankalaa käveltävää, joten vauhti hiipui kummasti.
  Välillä päästiin kävelemään hyvää hiekkatietä ja se rentouttikin kummasti. Eväänä meillä oli ananasta, pähkinöitä ja vettä.  Aika alkumatkasta näimme kulkukoiran korkealla muurilla 😀 Eikö olekkin hauska?

Ja tässä kuvia, jotka ehkä kertovat omaa kieltään millaista aivan rannikolla useimmiten saarella oli

Tuo kaunis, hyvälle tuoksuva kukka Tuoksuinkivääri nimeltään on saaren pahimpia rikkaruohokasveja. Sitä on joka puolelle riesaksi asti, mutta kauneudellaan monet lumoava.
Vaeltelimme reilut neljä tuntia ja hotellille palattuamme istuimme hetken röhnäsinä baarissa ja sinne tuli tietysti juuri silloin iso ryhmä paikallisia tärkättyine kauluksineen ja pukuineen. Oli aikas turistiolo, ja olikin parempi painua huoneeseen vaihtamaan uikkarit ja painua uimaan 😀 Uiminen tuntuikin jotenkin erityisen hyvältä. Sai tehdä jotain sellaista mihin ei tarvinnut muita, ei tarvinnut olla kenenkään opastettavana. Aivot ja mieli lepäsi. On nimittäin loppujenlopulta aika rankkaa myös opastettavalle olla monta päivää toisten opastettavana unohtamatta millaista se on näkevälle, joka huolehtii turvallisuudesta tms. Ja kapeiden teiden takia sai todellakin olla koko ajan varuillaan ja tarkkana. Että ehkä vähän ”turnausväsymystä” ilmassa. Uinnin jälkeen suihkun kautta illalliselle. Nyt oli sunnuntain vuoksi pufee eikä annoksia. Se oli vähän pettymys, koska olisi halunnut vielä kerran syödä jotain ihanaa tarjoiltua ruokaa. Noh, seisovan pöydän antimet ei jostain syystä jaksanut innostaa. Väsymyksestäkö lie johtunut. Noh, en pidä anjoviksesta, jota oli kalalaatikossa 🙁 Jotenkin kaikki oltiin ihan poikki ja epäsosiaalisia 🙁 Ruokailun jälkeen ei siis muuta kuin pakkaamaan. Olikin pieni jännitys miten saisi liköörit ja hillot pakatuksi niin ettei lasit särkyisi. Noh, ilmeisesti olen vuosien varrella kehittynyt aika hyväksi. Kaikki tuli ehjänä kotiin. Kiedoin pulloja vaatteiden sisään ja hillopurkkeja samoin. Molemmat matkalaukkumme tuli täyteen, ei paljoa enempiä olisi mukaan mahtunut 😀
Aamulla ei ollut oikeastaan muuta kuin pakkausten viimeistely ja hotelliaamiainen. Sitten olikin aika painua bussille ja kohti lentokenttää. Lentokenttä oli tosi pieni. Lähtöselvityksen jälkeen saimme varaamamme kukat, kävimme ostamassa juustoja, joiden makua on kanssa kehuttava. Olivat herkullisia! Juustokaupasta ostin myös pienen pussin keksejä, jotka muistuttivat meidän haarukkaleipiä. Turvatarkastuksen jälkeen käytiin vielä ostamassa pullot Picon saaren valko- ja punaviiniä sekä veljen lapsukaisille lasten suihkugeeliä. Kädet alkoi olla täynnä ja avokki huonotuulinen väsymyksestä johtuen ja lento myöhässä melkein tunnin 🙁 Matkaan pääsimme kuitenkin ja aika kului lueskellen ja Aa:n kanssa rupatellen. Ruuaksi tarjoiltiin jauhelihapihviä ja perunamuussia, joka maistui valmisjauhopussimuussilta, samaa leipää kuin tullessakin ja salaattia, joka ei nyt lillunut majoneesissa 🙂 Jälkkäriksi samainen makea suklaakonvehti.
Kotomaahan laskeuduimme joskus iltakymmenen pintaan. Satoi vettä ja tuntui vähän viileältä, joten paluu arkeen oli edessä. Kotona oli pakko keittää makaroonia ja sulattaa pakkasesta äidin tekemiä broilerin jauhelihasta tehtyjä lihapullia 😀 Ja eihän sitä osannut ruveta puolilta öin nukkumaan, olihan kello Azoreilla vasta yhdeksän illalla, joten lukemaan blogeja ja Facebookia 😀
Aamulla äidin luo viemään kukat. Hän oli onnellinen ja suorastaan liikuttunut. Katsoi kamerasta matkakuvat ja ihasteli maisemia ja kukkia kuten arvasimmekin. Söimme ihanaa lohikeittoa, juotiin teet kuulumisia vaihtaen. Kotimatkalla kävin hakemassa Harmaakuonon hoidosta ja viemässä ystävälle tuliaiset.
Näin, ihana matka, vaikka aika raskas. Retkillä liian kiire! Siitä huolimatta olemme nyt monta kokemusta ja elämystä rikkaampia, ja ehdottomasti voin suositella Azoreita etenkin niille, jotka haluavat viettää aktiivilomaa. On mahdollisuuksia vaikka mitä. Biletysmahdollisuuksia ei ihan kauheasti ole. Mutta eipä sielä näkynytkään juopuneita turisteja lainkaan ei edes suomalaisia 😀
Ja tähän loppuun vielä yksi maisemakuva Sao Miguelin saaren toisesta kaupungista
  

Azorit, osa 2

”Lomamatkaraportti”jatkuu, tervetuloa mukaan 🙂
(muistutuksena tähän väliin,että kaikki kuvat näette suurempina, kun klikkaatte kuvaa!)

Linkit osiin
YKSI
ja
KAKSI

Aamupalastimme huoneessa ennen kokopäiväretkelle lähtöä. 8.30 meitä oli taasen Hispanjan varaama taksi hakemassa ja vei meidät Ponta Delgadaan Turismolle, josta nousimme retkibussiin. Päivän oppaana toimi Emmi apunaan paikallisopas Nuno. Ajelimme  kohden Furnaksen kylää. Furnas = kraateri. Pysähdyimme näköalapaikalle, josta yleiskuva Furnaksen kylästä.
Saarella oli paljon näitä tehtyjä näköalapaikkoja, joista levittäytyi upeita maisemia. Valitettavasti itse en niitä pystynyt näkemään, mutta rikastuttavaa kuitenkin seurata ihmisien vilpitöntä ihastelua ja luoda kuvailuista omia mielikuvia. Olen kiitollinen siitä, että olen lapsena nähnyt vähän, joten pystyn edes hiukan luomaan mielikuvia maisemista.
Ennen Furnaksen kylään menoa kävimme kuumilla lähteillä. Rikin haju oli melkoinen, maan alta kuului uskomaton matala jyly veden siellä kiehuessa. Lämmin höyry kera rikin katkun nousi ja sen saattoi tuntea selkeästi myös ihollaan. Paikalliset valmistivat lähteillä ruokaa.
Kuva ruuanlaittopaikasta

Ja tässä muutamia yleiskuvia kuumilta lähteiltä

Pääsimme maistelemaan myös vuorilta tulevaa viileää vettä, jota paikalliset hakevat kanistereittain. Vesi oli erittäin mineraali- ja rautapitoista. Maistui aikas kaamealta.
Kuumilta lähteiltä siirryimme Furnaksen kylään ja hotelli Terra Nostrakseen, jonka yhteydessä sijaitsi kasvitieteellinen puutarha.
Kiersimme Emmin ja Nunon kanssa pienen osan puutarhasta Nunon kertoillessa kasvillisuudesta englanniksi ja Emmin tulkatessa minimaalisesti. Itse kun olen huono englannissa ja en kasveja näe, olin aika pettynyt, ja vielä kun kiellettiin koskemasta kasveihin, v-käyrä oli valmis kohoamaan. Nuno oli innostavan oloinen ihminen ja todella harmitti kun ei paljoakaan ymmärtänyt hänen puheestaan. Aa pyrki vaivihkaa näyttämään mulle kasveja niin ettei oppaat näkisi 😀
Puutarhassa oli ns. kivieläinpuisto, josta kuvat
Avokki taitaa hävitä ainakin jalkojensa osalta kiviGorillalle 😀

Aa strutsi kaverinaan
Kengurut sai minusta seuraa
Meinasin muuten vahingossa kaataa toisen kenguruista, huoju uhkaavasti :O Siinä olisikin ollut puutarhakierrokselle huipentuma 🙂

Lempivät puput 🙂
Opastetun kierroksen jälkeen oli mahdollisuus mennä uimaan ”nuoruudenlähteeseen”. Aikaa lounaaseen ruhtinaalliset 25 min! Avokki ei uinut, jäi vahtimaan tavaroitamme, ja eihän me yhdeksi lounaalle ehditty.
Ensin piti vuokrata pyyheliinat, vaihtaa uikkarit pienessä puisessa hökkelissä jne. Itse lähde on rakennettu joskus 1800-luvulla huvittelupaikaksi. Eli, petonireunuksinen allas. Vesi tuli jostain vuorten uumenista ja oli noin 40 asteista, haisi raudalle. Varoiteltiinkin, että jos on vaalea uima-asu, se saattaa muuttua oranssiksi. Uituamme Aa:n kanssa allas ympäri kiireesti vaihtamaan vaatteet ja hotellin ravintolaan lounaalle.
Alkukeittona tarjoiltiin perunakaalikeittoa ja isohko vehnäsämpylä. Keitto ei ollut oikeastaan ei hyvää eikä pahaa, neutraalia siis. Pääruokana tarjoiltiin  Cozido-lihapataa, joka on valmistettu maan uumenissa kraaterin kuumuudessa. Padassa oli broileria, nautaa, sikaa, verimakkaraa, zorizomakkaraa, hapankaalia, bataattia, porkkanaa. Ruoka oli hyvin hautunutta ja etenkin kasviksista maistoi lievästi rikin hajun. Ei välttämättä mailman herkullisin makuelämys, mutta ei mitenkään kauhistuttavakaan. Lihaa padassa oli ihan kauheat määrät ja verimakkarasta en pitänyt yhtään. Ruokajuomana meillä oli punaviiniä.
Jälkiruuaksi tarjoiltiin ananasrenkaat joidenka jälkeen tuli vielä bortugalilaiseen tapaan kahvit. Tee olisi pitänyt etukäteen varata. Noh, kun pöydässämme ollut nainen sai teen eteensä opas tuli sanomaan jatkettavan matkaa.
Seuraavaksi pysähdyimme Pico do Ferron näköalapaikalla. Nousimme noin 600 metrin korkeuteen, josta saatoimme ihailla  Lagoa das Furnas-järveä, eli Kraaterijärvi.
Äitini rakastaa kukkia, joten otimme erityisesti häntä varten kuvan hortenssioista, joita oli saarella paljon. Ja äiti ihastelikin tätä kuvaa
Kokopäiväretken päätteeksi vierailimme Cha Gorreana teetehtaalla, jossa valmistetaan mustaa ja vihreää teetä. Pihapiirissä oli teepensasrivistöjä aidan takana, joten ei päästy tunnustelemaan millainen se teepensas oikein on, vaan mentiin heti itse tehtaaseen, joka on aloittanut toimintansa 1800-luvun loppupuolella. Ja mikä hauskaa osa sen aikaisista koneista oli edelleen käytössä. Teenlehtikuivaamossa oli todella lämmin ja kova kohina. Nuno kertoi meille teen valmistuksesta.

 Tässä on teenlehtiä kuivumassa isoissa puisissa laareissa.

Tämä kone on eräs antiikkisista koneista, jotka ovat yhä käytössä, kuvassa on myös punapaitainen oppaamme.

Piipahdimme myös teelehtien seuraavassa kuivausvaiheessa, mustan teen hapetus ja vihreän teen lempeämpi käsittely. Pääsimme seuraamaan teen pakkaamist, joka tehdään tehtaalla käsin. Tehtaan naisille sai jättää kolikoita halutessaan.

Lyhyehkön kierroksen jälkeen oli vartti aikaa maistella kolmea eri teetä joidenka laatu vaihteli. Oma suosikkini oli vahvin vihreä tee, jota ostin kotiinkin.

Siinä vartissa siis piti ehtiä tekemään myös ostokset 🙁 Tuo ehkä hivenen liian kiireinen aikataulu oli vähän häiritsevä noilla retkillä. Olimme joka paikassa aina ja auttamattomasti viimeisenä 🙂 Se vähän söi fiilistä ja tuolloin keskiviikkona avokki olikin aika pahalla tuulella retken loppuvaiheessa. On aika raskasta heikkonäköisenä liikkua vieraissa paikoissa, ja jos vielä se pitää tehdä hirveällä kiireellä. Silmät ei ehdi mukaan/tottua valon määrän vaihteluun tms. Noh, teet juotuamme ja ostokset tehtyämme olimme kiiruhtamassa bussille kun opas sanoi muiden olevan jäätelöostoksilla. Menimme mekin ja kyllä lisäaineeton ananasjäätelö olikin herkullista. Noh, jäätelöitä syödessämme tulikin kiire jatkamaan matkaa 🙁
Hotellilla oltiin joskus kuuden maissa. Jokainen otti vähän omaa aikaa itselleen kirjojen mailmassa. Istuimme Aa:n kanssa parvekkeella jutellen ja teestä nauttien avokin lepäillessä. Jäin lukemaan kirjaa Aa:n mennessä altaille kirjan pariin.
Illastamassa kävimme kevyesti taasen hotellin baarissa, söin salaatin. Sen aikamoisen lihasatsin jälkeen ei kyllä tehnyt mieli mitään raskasta. Syötyämme käveltiin tovi lähialueella ja taloista kuului julmetunmoinen koiranhaukku, ja se haukku levisi kulovalkean lailla ympäriinsä. Tuntui jo aika aavemmaiselta. Saarella oli paljon vahtikoiria joita ei kuulemma kannattanut pyrkiä silittelemään. Partsilla iltateetä ja nukkumaan, jotta seuraavan päivän kokopäiväretkelle riittäisi potkua 😀