Mosaiikkirasioita

Sain synttärilahjaksi kaksi lahjakorttia Hoppypointtiin, josta toukokuun lopulla ostin ison kasan erilaisia ja eri värisiä mosaiikkipaloja. Kauppaan mennessäni minulla oli lista väreistä mitä halusin, mutta tuli ostettua jonkin verran heräteostonakin. Avustajani kanssa pyrimme valitsemaan minulle sellaiset värit, jotka sopivat keskenään yhteen. Toki mielipide-eroja on, mutta ehkä ihan katastrofaalisimmat yhdistelmät jäivät syntymättä.

Samaisella toukokuisella ostosreissulla kävin tuhlaamassa Raunolta joululahjaksi saamani Sinellin lahjakortin. Ostin puurasioita, valokuvakehyksiä ja peilejä mosaiikeilla päällystettäväksi. Kesän aikana valmistui neljä rasiaa ja kolme valokuvakehystä. Tässä postauksessa rasiat.


Rasian leveys 20,5 cm, syvyys 15,5 cm ja korkeus 11,5 cm.
Tämän rasian teon aloitin eräänä kesäkuun iltana grilliaterian jälkeen. Sain kannen peitetyksi ennen nuotioiltaa. Yöllä muistan hereillä ollessani kovasti miettineen miten rasian sivut päällystän ja seuraavana aamuna teemuki nokan alla suunnitelmaa testaamaan käytäntöön. Työ oli aika hidasta, koska oli paljon pieniä mosaiikkipaloja liimattavana. Niitä myös meni hirmuisesti, joten alkoi jännitys riittäisivätkö turkoosit ja valkoiset mosaiikit. Kyllähän siinä niin kävi, että molempia oli ostettava lisää. Työ odottamaan ja juhannuksen jälkeen pääsin sen viimeistelemään.


Rasian leveys:16,5 cm, syvyys 12,5 cm, korkeus 9,4 cm.
Tässä innostuin ”leikkimään” ehkä liiankin usealla värillä ja ottamaan riskejä. Ehkä mietit siellä lukiessasi kuumeisesti, että miten värit valitsen. Ensinnäkin jokainen mosaiikki-pussi ja rasia on merkitty pistekirjoituksella mitä väriä se sisältää. Eli, kirjoitan pisteillä kontaktimuoville värit ja näkevän kanssa kiinnitetään ne oikeisiin pakkauksiin. Värilajitelmien osto saattaisi tulla edullisemmaksi, mutta tällöin jonkun olisi lajiteltava minulle mosaiikit. Päädyin hiukan helpompaan ratkaisuun ostaa aina yhtä väriä yhdessä pakkauksessa. Rasioita päällystäessäni minulla ei ollut ketään jolta värien tai kuvion soveltuvuutta kysellä. Saatoin laittaa Facebookiin kuvan ja kysellä mielipiteitä. Rasian kansikuvioon jäi liian iso aukko mosaiikkien väliin. Ilman saumausta se oli todella häiritsevä minun sormieni alla. Mosaiikkitöissä saumaaminen voi pelastaa paljon ja se antaa työlle ihan uudenlaisen hengen. Täysin suoraan saaminen saattaa olla hankalaa, joten pitäisi kuitenkin onnistua hallittuun epäsymmetriaan, ei vaikutelmaan huolimattomuudesta vaan taiteellisesta ratkaisusta. Jakaa varmasti mielipiteitä, mutta niinhän sen pitääkin.


Rasian leveys 15cm, syvyys 10cm ja korkeus 5,3cm.
Rasiaa päällystäessäni luulin minulla olevan ruskeita mosaiikkeja. En tiennyt, että murretuissa väreissä ruskea ja violetti saattavat mennä sekaisin henkilöllä jolle murretut värit ovat hankalia erottaa toisistaan. Violetit mosaiikit on kuvailtu minulle myös ”rusehtavalla himmeän lila” värisenä. Rasiaa päällystäessäni ajattelin ruskean ja turkoosin sopivan mainiosti yhteen, joten säikähdin aikalailla minulle selvittyä ettei rasiassa olekaan ruskeaa. Mietin myös pitkään miten päällystäisin kannen laskevan reunan, sillä violetit mosaiikit olivat loppumassa kesken. Lopulta päädyin reunan kiertämään turkooseilla palasilla kyseltyäni taas mielipiteitä Facebookissa.


Rasian leveys 12,3 cm, syvyys 9,2 cm, korkeus 7,3 cm.
Minulle on kovin tärkeää miltä työssä pinta tuntuu. Tämän vuoksi minulle on tärkeää, että palat tulevat samaan suuntaan. Tarkoitan mosaiikkipaloja missä on kohoraitoja tai lovia. Valittaessani paloja työssä ei saa olla liian montaa eri tuntuista palaa, tai ainakin palojen juovien, lovien, painaumien on pysyttävä saman suuntaisina läpi työn. Saatan istua pitkän tovin eri värejä ja eri tuntuisia paloja pyöritellen. Pakkaan takaisin säilytyslaatikkoon, otan uudestaan esille. Hylkään aina jonkun pois ja lopulta syntyy ajatus mtä lähden yrittämään toteuttaa. Joskus jo työtä tehdessäni suunnitelmani muuttuu inspiraatiosta tai palojen loppumisen vuoksi. En ole kokenut mosaiikkitöiden tekijä ja arvioiminen paljonko paloja menee on kovin vaikeaa. Aluksi mallailen kyllä palojen sopivuutta, mutta välillä se kuuluisa mopo karkaa käsistä ja täydellinen hallinta lipsuu. Minusta on kuitenkin ollut kiehtovaa kokeilla mitä saan aikaan. Ja loppujen lopulta saumauksen jälkeen työt ovat saaneet uuden hengen.

Useastihan saumauslaastit ovat valkoista. Halusin jotain vähän pehmeämpää ja avustajani löysikin töissäni olevaa vaalean harmaata saumauslaastia. Saumauksessa käytin avustajaa apunani. Annoin hänelle myös luvan korjata pahimmat vinoutumat kuvioista. Saumauksen jälkeen työt puhdistettiin etikalla.

Rasioiden lisäksi päällystin kolmet valokuvakehykset joista vielä kuvat puuttuvat. Jäljellä on vielä yksi pieni puurasia sekä kaksi peiliä, jotka jossain vaiheessa työstän valmiiksi. Mosaiikin parissa on ollut mukava työskennellä ja yksi kokeilemisen arvoinen voisi olla saviruukkujen päällystäminen mosaiikein. Katsotaan mihin into ja aika riittävät.

2 Replies to “Mosaiikkirasioita”

Vastaa käyttäjälle Heidi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *